Suomi on romahtanut vain muutamassa vuodessa

Selvitysten mukaan Suomi oli monena vuonna maailman kilpailukykyisin maa. Tämä kilpailukyky ei koskaan realisoitunut kansantuloksi. Suomessa oli eräs maailman parhaita koulujärjestelmiä, joka romahti alle viidessä vuodessa itseopiskelun varaan. Suomi elvisteli muille EU-maille tiukalla talouskurillaan, kunnes totuus paljastui ettei Suomen talous ole toiminut 18 vuoteen. Suomessa oli toimiva eläkejärjestelmä, johon tänä päivänä ei usko enää kukaan.

Tolkuttomana jatkunut maahanmuutto kehitysmaista romahdutti Suomen.
17341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tämä useita vuosia jatkunut kokonaisvaltainen romahdus
on alkanut vieläkin aikasemmin.
Suurimmat tekijät ja syyt ovat nyky-maahanmuuttajat/tunkeutujat
eivät kaikki siirtolaiset tai aikaisemmat pakolaiset Vietnamista
jotka ovat olleet hyvä Suomelle ja kaikille maille mihin ovat menneet.
Sekä Markan menetys Euroksi ja itse Euroopan Unioni joka
on se syvin syy näihin syihin, eikä koskaan kaikki ole huonoa kaikesta
mutta se huono on niin paljon enemmän kuin se hyvä.
Ilmapiiri ja tunne Suomessa on karmea verrattuna ennen,
se erittäin kallis hinta rahallisesti verokannasta siihen kaikkeen
on järjetöntä maksaa huononemisesta!

Äänestä
  • EU:hun liittyminen sinänsä ei merkinnyt Suomen tuhoa, mutta EU:n johto päätti ruveta haalimaan kymmeniä miljoonia maahanmuuttajia halpatyövoimaksi. Halpatyövoiman tarve oli nopeasti tyydytetty, mutta tuijoiden virta on jatkunut vuolaana jo neljännesvuosisadan ajan. Kaikki kehitysmaista tulleet joutuvat aina ensiksi yhteiskunnan tukieläteiksi. Vietamilaiset ja muut työtä tekevät irtautuvat tukiriippuvuudesta nopeasti, mutta passiivis-agressiiviset väestöryhmät jäävät tukiriippuvaisiksi usean sukupolven ajan. Vähitellen kehitysmaista muuttaneet muodostuivat taakaksi kaikille EU-maille ja siinä vaiheessa EU:n johto rupesi puhumaan taakanjakamisesta ja siihen se Suomen talouskin sitten kaatui.

    Suomen tilanne olisi kutakuinkin sama vaikka korona-vitsausta ei olisi ollutkaan. Ilman koronaa Suomi olisi jakanut tuplamäärän miljardeja Ukrainaan. Poliitikot ovat vailla vastuuta päätöksistään ja rahan jakaminen koetaan hyveeksi.

    Äänestä

Olemme saavuttaneet sosialismin " Paavo Lipponen" . Vuosikymmenten "pikkuhiljaa sosialismiin" Tellervo Koiviston sanoin on johtanut siihen että on tullut laskun aika. Vähiin kävi rahat ennenkuin loppui.

Äänestä

Suomeen tulevat maahanmuuttajat melkein vain
kaikenlaisista ongelma maista ja se on EU joka on
tehnyt sen mahdolliseksi.

Äänestä

kansalaiset olettaa että kansan edustajat, pitävät ihmisten puolta, vaikka eun valta on on noin 60 prostia,

Äänestä

Hallituksen virheitä:

-ALVin posketon nosto
-Verokevennysten suuntaaminen sinne mistä raha ei tule kotimaiseen kukutukseen
-Työnteon kannustimien heikentäminen enemmän kuin vahvistaminen

Äänestä
  • Mitä pitäisi tehdä?

    -Sosiaaliturva petustulomaiseksi
    -ALV alemmaksi
    -Investoimisen, sijoittamisen ja vaurastumisen kannustimet paremmiksi
    -Ihmisten osaaminen keskiöön
    -Nöyrästi kohti digiloikkaa ilman impivaaralaista konservatismia!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä pitäisi tehdä?

    -Sosiaaliturva petustulomaiseksi
    -ALV alemmaksi
    -Investoimisen, sijoittamisen ja vaurastumisen kannustimet paremmiksi
    -Ihmisten osaaminen keskiöön
    -Nöyrästi kohti digiloikkaa ilman impivaaralaista konservatismia!

    Aika hyvä lista

    Äänestä

Suomen päivät ovat luetut lännen ja idän välisen sulkumuurin rajamaana.

Äänestä

Ei ole mitään mystistä syytä olemattomalle talouskasvulle !!


Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%

Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !

Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !

Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD, Sveitsi 696000 USD

Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 240-250 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tämä on meidän perintö tuleville sukupolville !?

3Äänestä

Koko maapallon omaisuudesta rahassa mitattuna on
Yhdysvallat yli 30%
Ruotsi on 0.8%
Norja on 0.4%
Tanska on 0.4%
Ja Suomi on 0.2% !
Huom! Ruotsi, Norja ja Tanska ovat ihan sama koska Ruotsin
asukasluku 2x, mutta Suomi on tasan puolet niistä kolmesta suhteessa.
Suomi suhteessa USA on 0.2% x 60= 12%,
joten Ruotsi, Norja ja Tanska ovat 24%,

Äänestä
  • Tässä taloutta ihmisille jotka eivät taloudesta juuri mitään ymmärrä !?

    Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Esimerkkejä !

    Suomi 57%
    Itävalta 55%
    Ruotsi 50%
    Saksa 49%
    Norja 49%
    Tanska 47%
    Islanti 46%
    UK 44%
    USA 39%
    Sveitsi 32%

    Tässä tietoa varallisuudesta !

    Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !

    Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
    Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !

    1 Liechtenstein $758,637
    2 Monaco $727,311
    3 Switzerland $696,604
    4 Luxembourg $657,564
    5 United States $579,051
    6 Bermuda $569,232
    7 Hong Kong $552,930
    8 Australia $550,110
    9 New Zealand $472,153
    10 Iceland $467,795
    11 Cayman Islands $436,749
    12 Denmark $426,494
    13 Canada $409,297
    14 Netherlands $400,828
    15 Sweden $381,968
    16 Belgium $381,114
    17 Singapore $358,204
    18 Norway $334,432
    19 France $322,074
    20 United Kingdom $309,375
    21 Taiwan $297,864
    22 Israel $273,417
    23 Germany $256,985
    24 Greenland $251,499
    25 Ireland $251,337
    26 Austria $250,125
    27 Japan $245,238
    28 South Korea $237,644
    29 Italy $231,323
    30 British Virgin Islands $228,342
    31 Spain $222,888
    32 Qatar $188,106
    33 San Marino $186,804
    34 Finland $186,208

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tässä taloutta ihmisille jotka eivät taloudesta juuri mitään ymmärrä !?

    Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Esimerkkejä !

    Suomi 57%
    Itävalta 55%
    Ruotsi 50%
    Saksa 49%
    Norja 49%
    Tanska 47%
    Islanti 46%
    UK 44%
    USA 39%
    Sveitsi 32%

    Tässä tietoa varallisuudesta !

    Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !

    Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
    Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !

    1 Liechtenstein $758,637
    2 Monaco $727,311
    3 Switzerland $696,604
    4 Luxembourg $657,564
    5 United States $579,051
    6 Bermuda $569,232
    7 Hong Kong $552,930
    8 Australia $550,110
    9 New Zealand $472,153
    10 Iceland $467,795
    11 Cayman Islands $436,749
    12 Denmark $426,494
    13 Canada $409,297
    14 Netherlands $400,828
    15 Sweden $381,968
    16 Belgium $381,114
    17 Singapore $358,204
    18 Norway $334,432
    19 France $322,074
    20 United Kingdom $309,375
    21 Taiwan $297,864
    22 Israel $273,417
    23 Germany $256,985
    24 Greenland $251,499
    25 Ireland $251,337
    26 Austria $250,125
    27 Japan $245,238
    28 South Korea $237,644
    29 Italy $231,323
    30 British Virgin Islands $228,342
    31 Spain $222,888
    32 Qatar $188,106
    33 San Marino $186,804
    34 Finland $186,208

    Otetaanpa yllä olevista esimerkki Tanskasta !

    Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Tanska 47%

    Keskim varallisuus aikuista kohti
    Tanska 426494 USD

    Verratkaapa Tanskan lukuja Suomeen !?
    Tanskan talous on aivan kuin eri maailmasta !!
    Kun taas Suomen talous on suunnilleen halvaantuneessa tilassa !??

    Äänestä

Suomesta on tullut ROSKAPANKKI koska heikot
ja mielistelevät edustelijat ja aasintuntijat 🐴
sekä EU ja sen työntämät vastenmieliset maahanmuuttajat
vain ja ainoastaan surkeita maista!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selvitysten mukaan Suomi oli monena vuonna maailman kilpailukykyisin maa. Tämä kilpailukyky ei koskaan realisoitunut kansantuloksi. Suomessa oli eräs maailman parhaita koulujärjestelmiä, joka romahti alle viidessä vuodessa itseopiskelun varaan. Suomi elvisteli muille EU-maille tiukalla talouskurillaan, kunnes totuus paljastui ettei Suomen talous ole toiminut 18 vuoteen. Suomessa oli toimiva eläkejärjestelmä, johon tänä päivänä ei usko enää kukaan.

Tolkuttomana jatkunut maahanmuutto kehitysmaista romahdutti Suomen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu