Forssan seudun ravintolat, kahvilat ja muut kuppilat

Kuten kaikki alan yrittäjät tietävät, joulun juhlat toivat hieman parannusta ankeisiin talousnäkymiin. Mutta nyt ollaan taas niiden kannattavuusongelmien parissa. Hyvä jos yrittäjä saa toiminnastaan edes jonkinlaisen toimeentulon konkurssiuhan kummitellessa usein taustalla.

Alueella on kuitenkin yksi poikkeus. Mustialan Kievari toimii HAMK:n eli käytännössä veronmaksajien rahoilla. Toimintaa pyörittää salaperäinen Elosa osuuskunta, johon kuuluvat "osakkaat" sitten lapioivat itselleen mukavat lisätienestit. Mukana on mm. aiemmin Forssan Lehden palveluksessa ollut henkilö, jolla ei ole mitään tekemistä ravitsemusalan kanssa, mutta jonka ansiosta ilmeisesti Forssan Lehti ei ryhdy liikaa tonkimaan asioita. Käytännössä kaikki asiathan hoidetaan HAMK:n toimesta, mistä herääkin ihan aiheellinen epäily onko osk:ssa mahdollisesti myös HAMK:n palkkalistoilla olevia, jotka nostavat sieltä mukavia pikku lisätienestejä? Muodollisestihan asioita pyörittää pari naishenkilöä, mutta jokainen ymmärtää, ettei heillä ole edes edellytyksiä käytännön toiminnan hoitamiseen.

Asia on sitäkin paheksuttavampaa, koska HAMK:lla on Mustialassa oma henkilökuntaruokala Huttula. Sitä luonnollisesti hoitaa HAMK:n oma henkilökunta. Sen vuoksi HAMK:n palveluksessa olevilla henkilöillä ei pitäisi olla mitään tekemistä tämän Kievarin kanssa. HAMK:n hallintojohtaja valitsi FL:n mukaan Elosa osuuskunnan hoitamaan Kievaria hyvinkin epäselvän ellei peräti hämäräperäisen hakukilpailun perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Elosa maksa HAMK:lle tilojen käytöstä käypää vuokraa, vaan toimintaa päin vastoin pyöritetään HAMK:n tuella ja rahoilla.

Jos menettely eli veronmaksajien rahojen lapiointi Kievarille ruokailu- ja majoitustoimintaan ei ole suorastaan laitonta, se on ainakin lain hengen ja hyvien tapojen vastaista. Aiemmin väitettiin jopa Kievarissa työskentelevien henkilöiden asuvan HAMK:n omistamissa kiinteistöissä.

Muiden alan yrittäjien on luonnollisesti vähintäänkin "haasteellista" toimia tällaisissa olosuhteissa. Tilanne on vähän sama kuin jos vaikkapa jossakin kaupassa jaettaisiin veronmaksajien tuella puoli-ilmaista ruokaa, ja muiden kauppiaiden pitäisi sitten vain sinnitellä mukana kilpailussa,
4312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No nyt taas valoja päälle ja foliota hattuun siellä!

Ei ole mainitsemastasi paikasta edes aikaisemmin kuultu, eikä se ole mikään uhkaava kilpailija ilta- ja yörientoja ajatellen Forssan perinteisille menomestoille.

Kateus näillä kulmilla kyllä on suurta, jos jollain harvalla on jotain niin ollaan valmiita näkemään suurta vaivaa että sekin loppuisi. Tee ihmeessä kantelu johonkin Aviin tai kilpailuvirastoon tjsp mutta älä kiitos jakele täällä tuollaista mutuasi faktana.

Äänestä
  • Äläpä leimaa ihmistä mielenterveyshäiriöiseksi jos hän julkaisee asioita joista et ole samaa mieltä.

    1Äänestä

Olipahan sekopäinen aloitus...
Piti lukea useaan kertaan eikä siltikään tajunnut kaikkea...
Tämä täysin naurettava tipaton tammikuu tekee melkoisen loven pubeihin ja yökerhoihin.
Näin se on ja tämän pitää loppua.
Kohtuudella koko vuosi ravintoloita kannattaen eikä tällaista kiristelyä kuukauden päivät!

Äänestä
  • Miksi kuppiloita tulisi kannattaa? Todellisia ruokaravintoloita kyllä, ne on asia erikseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuten kaikki alan yrittäjät tietävät, joulun juhlat toivat hieman parannusta ankeisiin talousnäkymiin. Mutta nyt ollaan taas niiden kannattavuusongelmien parissa. Hyvä jos yrittäjä saa toiminnastaan edes jonkinlaisen toimeentulon konkurssiuhan kummitellessa usein taustalla.

Alueella on kuitenkin yksi poikkeus. Mustialan Kievari toimii HAMK:n eli käytännössä veronmaksajien rahoilla. Toimintaa pyörittää salaperäinen Elosa osuuskunta, johon kuuluvat "osakkaat" sitten lapioivat itselleen mukavat lisätienestit. Mukana on mm. aiemmin Forssan Lehden palveluksessa ollut henkilö, jolla ei ole mitään tekemistä ravitsemusalan kanssa, mutta jonka ansiosta ilmeisesti Forssan Lehti ei ryhdy liikaa tonkimaan asioita. Käytännössä kaikki asiathan hoidetaan HAMK:n toimesta, mistä herääkin ihan aiheellinen epäily onko osk:ssa mahdollisesti myös HAMK:n palkkalistoilla olevia, jotka nostavat sieltä mukavia pikku lisätienestejä? Muodollisestihan asioita pyörittää pari naishenkilöä, mutta jokainen ymmärtää, ettei heillä ole edes edellytyksiä käytännön toiminnan hoitamiseen.

Asia on sitäkin paheksuttavampaa, koska HAMK:lla on Mustialassa oma henkilökuntaruokala Huttula. Sitä luonnollisesti hoitaa HAMK:n oma henkilökunta. Sen vuoksi HAMK:n palveluksessa olevilla henkilöillä ei pitäisi olla mitään tekemistä tämän Kievarin kanssa. HAMK:n hallintojohtaja valitsi FL:n mukaan Elosa osuuskunnan hoitamaan Kievaria hyvinkin epäselvän ellei peräti hämäräperäisen hakukilpailun perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Elosa maksa HAMK:lle tilojen käytöstä käypää vuokraa, vaan toimintaa päin vastoin pyöritetään HAMK:n tuella ja rahoilla.

Jos menettely eli veronmaksajien rahojen lapiointi Kievarille ruokailu- ja majoitustoimintaan ei ole suorastaan laitonta, se on ainakin lain hengen ja hyvien tapojen vastaista. Aiemmin väitettiin jopa Kievarissa työskentelevien henkilöiden asuvan HAMK:n omistamissa kiinteistöissä.

Muiden alan yrittäjien on luonnollisesti vähintäänkin "haasteellista" toimia tällaisissa olosuhteissa. Tilanne on vähän sama kuin jos vaikkapa jossakin kaupassa jaettaisiin veronmaksajien tuella puoli-ilmaista ruokaa, ja muiden kauppiaiden pitäisi sitten vain sinnitellä mukana kilpailussa,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu