Pelisääntöjen pitäisi olla samat kaikille: tukien tarkoitus on turvata välttämätön arki täällä Suomessa. Jos tuen varassa elävä pystyy vuodesta toiseen rahoittamaan toisen maan kotitalouden menoja, meillä suomalaisilla on oikeus vaatia muutosta. Ei siksi, että haluttaisiin kieltää auttaminen, vaan siksi, että hyvinvointivaltion moraalinen perusta on reiluus: apu annetaan siihen, mihin se on tarkoitettu.
Ja jos joku väittää taas, että ”tuo on rasismia”, niin kannattaa katsoa, mihin vaikeneminen on johtanut Minnesotassa. Viranomaiset tutkivat, media kaivelee jälkikäteen, poliitikot huutavat toistensa päälle – ja tavallinen veronmaksaja jää miettimään, maksoinko minä tämänkin laskun.
Suomessa ei tarvita etnisiä leimoja eikä tarinoita ”yhdestä ryhmästä”, vaan kylmää realismia. Ensinnäkin tukien valvonnassa pitää pystyä puuttumaan siihen, jos ”yksinhuoltajan” asumista, tuloja tai perhesuhteita ilmoitetaan väärin. Se on petos, piste.
Toiseksi järjestelmän pitää kannustaa työhön niin, ettei työ ole rangaistus. Jos työssäkäynti kannattaa huonosti ja tuilla pärjää ”tarpeeksi hyvin”, syntyy pysyvä riippuvuus – ja samalla kasvaa kiusaus pyörittää arkea virallisen ja epävirallisen talouden rajalla.
Kolmanneksi rahansiirtojen osalta pitää pystyä tekemään yksi selkeä periaate: veronmaksajan rahoilla ei pidä rakentaa rinnakkaista elatusjärjestelmää ulkomaille. Jos rahaa jää yli tarpeen, se kertoo siitä, että tuen mitoitus tai kohdentuminen ei ole kohdallaan – ja silloin asia kuuluu politiikan pöydälle, ei vain kahvipöydän kiukutteluun.
Lopulta tämä on luottamuskysymys. Suomi pysyy pystyssä vain, jos ihmiset uskovat, että järjestelmä on reilu: että apu menee aidosti tarpeeseen, että väärinkäytöksiin puututaan ja että veroeuroja kunnioitetaan. Jos tämä luottamus murenee, jäljelle jää vain kahtiajakautunut ja katkera kansa – eikä sillä tätä maata rakenneta.
JUKKA MÄKYNEN
suomen uutiset
Ja jos joku väittää taas, että ”tuo on rasismia”, niin kannattaa katsoa, mihin vaikeneminen on johtanut Minnesotassa. Viranomaiset tutkivat, media kaivelee jälkikäteen, poliitikot huutavat toistensa päälle – ja tavallinen veronmaksaja jää miettimään, maksoinko minä tämänkin laskun.
Suomessa ei tarvita etnisiä leimoja eikä tarinoita ”yhdestä ryhmästä”, vaan kylmää realismia. Ensinnäkin tukien valvonnassa pitää pystyä puuttumaan siihen, jos ”yksinhuoltajan” asumista, tuloja tai perhesuhteita ilmoitetaan väärin. Se on petos, piste.
Toiseksi järjestelmän pitää kannustaa työhön niin, ettei työ ole rangaistus. Jos työssäkäynti kannattaa huonosti ja tuilla pärjää ”tarpeeksi hyvin”, syntyy pysyvä riippuvuus – ja samalla kasvaa kiusaus pyörittää arkea virallisen ja epävirallisen talouden rajalla.
Kolmanneksi rahansiirtojen osalta pitää pystyä tekemään yksi selkeä periaate: veronmaksajan rahoilla ei pidä rakentaa rinnakkaista elatusjärjestelmää ulkomaille. Jos rahaa jää yli tarpeen, se kertoo siitä, että tuen mitoitus tai kohdentuminen ei ole kohdallaan – ja silloin asia kuuluu politiikan pöydälle, ei vain kahvipöydän kiukutteluun.
Lopulta tämä on luottamuskysymys. Suomi pysyy pystyssä vain, jos ihmiset uskovat, että järjestelmä on reilu: että apu menee aidosti tarpeeseen, että väärinkäytöksiin puututaan ja että veroeuroja kunnioitetaan. Jos tämä luottamus murenee, jäljelle jää vain kahtiajakautunut ja katkera kansa – eikä sillä tätä maata rakenneta.
JUKKA MÄKYNEN
suomen uutiset
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.