Onko tää ihan tervettä, että en pysty näkemään vaimoani sievänä kuin pilkkopimeässä? Nyt se kävi kampaamolla, missä tukka lyhentyi ja rumat kasvot tulevat entistä selvemmin esiin. Kaksi lasta, joten kyllä mä virheeni kestän kuin mies.
Haittaako, että vaimo on vitun ruma?
Anonyymi-ap
31490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kyllä on vaimolla kestämistä sinunlaisen mulkun kanssa.
Älä muuta virka!
Ei se haittaa meitä muita yhtään.
Kyllä sinunkinlaisessa mulkvistissä on kestämistä.
Mulkkuhan olisi jo jättänyt ruman ämmän, tai ei olisi antanut sille alkujaankaan mahdollisuutta.
Kuinka "vitun" ruma olet itse🤣🤣
Hyi miten rumasti puhut! Hyi Helv’’”! Kspää!😡
Miten sinä sitten sanoittaisit asian?
Oletko varma että lapset on sinun.
En päästäisi sinunlaistasi lähelle edes sukelluspuvussa puhumattakaan että koskisin sinuun edes pitkällä puutikullakaan.
On se selvää, koska näyttivät ihan samalta kuin itse vauvana ja ovatkin varsin kauniita lapsia. Lisäksi ei ole vaaraa, että rumaan akkaan olisi kukaan muu mulkkuaan työntänyt.
En ymmärrä miksi luulet minun yrittäneen nyt sinuakin siementää? Mulla on lapsia jo riittävästi. Varsinkin rumien naisten kanssa tehtyjä.
Voiko sinun kohdalla puhua miehestä? Ei.
Olisiko mies sitten todennut tilanteen ja vaihtanut kauniimpaan?
Ymmärrän sun mietteet ja onhan se kieltämättä ikävää varmasti kokea noin. Ehkä sinuna koittaisin tietoisesti keskittyä hänen hyviin puoliin ja tekoihin. Monesti myös sen asian tiedostaminen ettei itsekään ehkä ole kovin kummoinen auttaa asiaan. Jos saat hänen itsetuntonsa ja suhtautumisensa itseensä nostettua se voi saada hänet näyttämään paremmalta ja parantaa myös teidän välejä.
Ei saa. Ennemmin ehkä huono itsetunto saisi sen edes yrittämään kaunistautua. Pitäisi haukkua rumaksi useammin suoraan päin naamaa.
En minä täydellinen ole, mutta on mun perässä puhtaasti ulkonäön perusteella naiset kirjaimellisesti juosseet. On tässä aikuistuttu, eikä enää odotuksissa ole kaunein koskaan näkemäni nainen, mutta jos edes voisi joskus rehellisesti sanoa toista kauniiksi.
Etkö ymmärrä että sinun vuoksi ei kannata edes yrittää kaunistautua.
Jospa hän kaunistautua muille miehille joilta saa kauniita sanoja ja parempaa seksiä.
Joo, ja sit pesee meikit pois, turvottaa naamansa ja lysäyttää ryhdin kasaan antaen riipparien valahtaa röllykän kavereiksi kun tulee kotiin :)
Kyllä sitä vähemmästäkin väsähtää kun on saanut hyvää seksiä .
Hehheheh vai että oikein naikkoset perässä juosseet,karkuun varmaan hohohheheh
Tuo sama tuli minullekin mieleen..
Akkalauta vauhdissa
Jos se ei sinua haittaa niin ei se muille kuulu. Ton komentin jälkeen potkasisin sua perseeseen.
Ai että miehistyisin vaihtamaan naista?
No sullaei ole ollut varaa kauniiseen naiseen. Kaunis mainen on kallis
Erikoisen negatiivinen suhtautuminen akoilla täällä ruman naisen miestä kohtaan. Eikö se ole empaattista ja epäitsekästä mennä naimisiin rumiluksen kanssa, teidänhän pitäisi arvostaa ja ihailla minua.
Kyselet täällä että haittaako jos vaimo ruma?! Mikä sä itse olet? Vaimosi ansaitsee miehen joka kunnioittaa häntä.
Oletpa pinnallinen ämmä, kun et hyväksy rumien kunnioittamista :(
Minä olen kyllä komea.
Kysyit että onko tervettä että näet vaimosi sievänä vain pimeässä. Vastaus- ei ole tervettä,mee hoitoon.
Tarkoitatko, että näen harhoja pimeässä?
Pitäisi kysyä, miksi hän on ottanut ruman vaimon!!
Näin sen tietenkin ekaa kertaa pimeässä baarissa
Ja menit saman tien naimisiin, vai?