Asia on niin että rakastan poikaystävääni paljon ja hänkin minua ainakin hän sanoo niin kun kysyn. Vietämme paljon aikaa yhdessä. Hän on ennen ollut mielissään valmiina pussailemaan kanssani ja on ollut erittäin kiintynyt läihsyyteemme. Aina kun hän on silitellyt minua ja kehuu paljon ulkonäköäni niin rakastan sitä älyttömän paljon, kolmen viikon aikana on tuntunut että hän ei halua mitään kanssani muutaku tuleminen hänen luokseen yökylään, pelaamaan tai elokuva iltaa. Annan hänelle tilaa kun huomaan ettei häntä kiinnosta tehdä enempää.
Olen kova yliajattelemaan kaiken ja siksi se stressaa minua. Pelkään että en olisi enään viehättävä hänen silmissään mutta en uskalla kysyä sillä tuntuu että olen jatkuvasti kyselemässä tyhmiä. Olemme avoimia toisillemme mutta joskus tuntuu ettei häntä edes kiinnostaisi että olen hänen luonaan. Tänään kun kysyin häneltä että olenko tehnyt jotain väärin tai sanonut jotain mikä on loukannut häntä niin hän vain katsoi puhelintaan ja vasta etten ole tehnyt mitään väärin. Mutta silti jäi kummallinen fiilis.
Ehkä tämä on ohimenevää? Tai olenko minä vain turhan ylireagoiva?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Puhelin unohtuu kun laitat miniminihameen ylle ja heiluttelet paljaita koipireisiäsi ja varpejasi.
Ei toimi edes vaikka makoilee puol alastomana vieressä :(
Oletko sitten rumapainoinen, siinä tapauksessa on syytä laihduttaa kaunispainoiseksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17641507/kauneusindeksi#comment-120376818
No olipa taas kivasti sanottu. Eipäse paino vaikuta siihe suhteeseen jos aidosti rakastaa. Ja kyllä takaan olevani terve painoinen.
Luulen, että hän pitää vielä sinusta. Ehkä hän kaipaa jotain muuta tekemistä yhdessä. Saattaa myös olla että hän ei vain uskalla ehdottaa mitään uutta tekemistä. Oletko kysynyt mitä hän tykkää tehdä yksin vapaa-ajalla? Voitte ehkä syödä jotain tai tehdä ulkona jotain yhdessä.
haluaa vain pi...a