Timo Nikki kirjoittanut Peer Guntin Facebook sivustolle pitkän kirjoituksen alkaneesta juhlavuodesta. Hänen mukaansa Gunt töyttää 50 vuotta ja on parempi kuin koskaan😂 Ei hän itsekääv voi uskoa että nuo Nikin palkkaamat kaksi varamiespalvelun taustamuusikkoa ovat mikään oikea Peer Gunt.
Klassinen kokoonpano kuopattiin kahdella loppuunmyydyllä Tavastian keikalla Lokakuussa 2005. Sen jäkeen tullut yksi studiolevy jonka nimeä tai biisejä kukaan ei edes muista.
Timo Nikki sanoo että jotkut yrittävät kiillottaa omaa mainettaan Gunti kustannuksella kertomalla valheita. Tässä hän viittaa syksyllä julkaistuun ainoan oikean Gunt rumpali Erkinharjun loistavaan kirjaan.
Eihän Erkinharju edes mollaa yhtään Nikkiä kirjassa eikä ruodi eroa sen enempää kuin lehdissä haastatteluissa kertoi silloin 2005.
Nikkihän veti Yoko Onot kun erotti klassisen kokoonpanon huippusoittajat. Näitä vaimojen tossun alle jääneitä soittajia on ollut maailman sivu täynnä.
Harmihan se meille bändin faneille on kun ainoa ja oikea Peer Gunt kokoonpano on nyt ollut naftaliinissa noin 20 vuotta.
Itsekin näin reilut 120 keikkaa vuosina 1984-2005.
Kahden viimeisen Tavastian keikan jälkeen kävin tämän nykyisen "coverbändin" keikkoja kolme katsomassa enkä pitänyt kuulemastani.
Touvotaan että Nikki, Tzöötz ja Erkinharju nähdään vielä yhdessä jeikoilla Peer Gunt nimen alla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.