Media täysillä mukana Nato-huijauksessa

Vuosikausia toiminut natottaminen on onnistunut. Kansa näyttää oikeasti luulevan, että homma meni nappiin ja nyt meillä menee hyvin.
Kuka muistaa puolueetonta ja tasapuolista Nato-juttua tai -keskustelua mediassa? Olisiko ollut joskus 10 vuotta sitten edellinen?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli lopullinen nappiuutinen Nato-piireille: "Hei tämän avulla saamme homman läpi. Kerrotaan, että Venäjä hyökkää myös Suomeen, ellemme liity Natoon. Perusteluja ei tarvita, pelottelu riittää".
Toimi! Samppanjat esiin!
Kyseessä kuitenkin on ollut kaikkien aikojen poliittinen moka Suomessa. Mutta median voimalla tämä kuvio pysyy pystyssä vielä jonkin aikaa. Kunnes eräänä päivänä huonon golfkierroksen pelannut Trump haluaa Lapin turvallisuussyistä itselleen. Vai meneekö sekin pyyntö heittämällä läpi medialta Venäjä-korttia heiluttamalla?
12334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ikävä kyllä Lappi on jo annettu Trumpille ja NATO hönöille. Koko Suomi on annettu taistelutantereeksi hölmöjen toimesta.

1Äänestä

Kts. google. Pihkovan erikoisjoukot. Siinä yksi hyvä syy miksi: NATO. Nuo joukot syyllistyivät mm.butshan sotarikoksiin.

Äänestä

Onko pakko trollata joka hiton palstalla muutaman ruplan takia?

Äänestä
  • Onko pakko pitää aivot kiinni ja uskoa pelkoon ja vihaan ja propagandaan?

    Äänestä

"..Natottaminen.." onhan se ajatuksen vapaus , on toki ... mutta jos hieman .. siis edes hieman harvemmin pyöräyttäisi sen sätkän ja käväisisi raittiissa ulkoilmassa , saattaisi tulla mieleen ajatus varautumisesta "vallitsevaan säätilaan" , kuten nuo tv:n säätieteilijät joskus kevennyksissä ovat sanoneet ... Eikä täysin mahdotonta liene sekään että siinä tähtiä tai katuvaloja katsellessa tulisi mieleen ajatus siitä onko se netistä ongittu sotapeli sittenkään ihan oikeasti totta ja faktaa ?

Äänestä
  • Herra viisas, sinä, auta mua:
    Kerro miksi Venäjä olisi hyökännyt Suomeen 2015, 2020 tai 2025.
    Kerro myös miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

    Äänestä

"Kenen tarinaan voimme luottaa"? Helsingin yliopisto
"Sosiaalisen median sodassa taistelevat erilaiset kertomukset" ym. hyödyllistä tietoa propagandasta meillä ja muualla!

Äänestä
  • Suomen virallinen kertomus on kuitenkin pilannut meiningin maassamme. Ja siinä kertomuksessa valitettavasti ovat yliopistotkin mukana.

    Äänestä

  • Natoa ylistävän propagandan piirre on maalittaa kaikki muut mielipiteet Venäjän propagandaksi. Eräs malliesimerkki on Iltalehden kommenttiosio, jossa aivan kaikki Natoa, hallitusta, USA:ta ja DCA sopimusta arvosteleva kommentointi tuomitaan Venäjän propagandaksi, ja jossa usea trolli täyttää kommenttiketjut ennakoivalla passiivis-aggressiivisesta suoran aggressiiviseen toteutukseen yltävällä maalituksella, haudaten siten kaiken keskustelun pelkäksi yhden näkemyksen asiaksi. Uhreiksi joutuu myös neutraalit keskustelijat ja toisinaan toimittajat itse. Tämä pelottelu ja nettikiusaamiseen verrannollinen uhkaileminen on yksi propagandan muoto. Huomioitavaa on että sitä harrastaa myös Venäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Natoa ylistävän propagandan piirre on maalittaa kaikki muut mielipiteet Venäjän propagandaksi. Eräs malliesimerkki on Iltalehden kommenttiosio, jossa aivan kaikki Natoa, hallitusta, USA:ta ja DCA sopimusta arvosteleva kommentointi tuomitaan Venäjän propagandaksi, ja jossa usea trolli täyttää kommenttiketjut ennakoivalla passiivis-aggressiivisesta suoran aggressiiviseen toteutukseen yltävällä maalituksella, haudaten siten kaiken keskustelun pelkäksi yhden näkemyksen asiaksi. Uhreiksi joutuu myös neutraalit keskustelijat ja toisinaan toimittajat itse. Tämä pelottelu ja nettikiusaamiseen verrannollinen uhkaileminen on yksi propagandan muoto. Huomioitavaa on että sitä harrastaa myös Venäjä.

    Trolleilla pelotteleva propaganda on aiheuttanut toivotun lopputuloksen, jossa tavalliset suomalaiset ovat havaitsevinaan trolleja joka puolella. Nämä tavikset torjuvat tyhmyyttään kaikki yksioikoisesta länsisuuntauksesta poikkeavat ajatukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Natoa ylistävän propagandan piirre on maalittaa kaikki muut mielipiteet Venäjän propagandaksi. Eräs malliesimerkki on Iltalehden kommenttiosio, jossa aivan kaikki Natoa, hallitusta, USA:ta ja DCA sopimusta arvosteleva kommentointi tuomitaan Venäjän propagandaksi, ja jossa usea trolli täyttää kommenttiketjut ennakoivalla passiivis-aggressiivisesta suoran aggressiiviseen toteutukseen yltävällä maalituksella, haudaten siten kaiken keskustelun pelkäksi yhden näkemyksen asiaksi. Uhreiksi joutuu myös neutraalit keskustelijat ja toisinaan toimittajat itse. Tämä pelottelu ja nettikiusaamiseen verrannollinen uhkaileminen on yksi propagandan muoto. Huomioitavaa on että sitä harrastaa myös Venäjä.

    Aina kun on sota, on myös propaganda. Joka maassa ja osapuolessa.

    Äänestä

Suomen EU-media on järjestäytynyt tiiviisti. Aina, kun jossakin maassa valitaan "väärä" presidentti, kyse on vilpistä ja kyseessä on diktaattori. Ja uskolliset toistavat hokemaa. Katsotaan, miten hoidatte tulevat Saksan vaalit?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuosikausia toiminut natottaminen on onnistunut. Kansa näyttää oikeasti luulevan, että homma meni nappiin ja nyt meillä menee hyvin.
Kuka muistaa puolueetonta ja tasapuolista Nato-juttua tai -keskustelua mediassa? Olisiko ollut joskus 10 vuotta sitten edellinen?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli lopullinen nappiuutinen Nato-piireille: "Hei tämän avulla saamme homman läpi. Kerrotaan, että Venäjä hyökkää myös Suomeen, ellemme liity Natoon. Perusteluja ei tarvita, pelottelu riittää".
Toimi! Samppanjat esiin!
Kyseessä kuitenkin on ollut kaikkien aikojen poliittinen moka Suomessa. Mutta median voimalla tämä kuvio pysyy pystyssä vielä jonkin aikaa. Kunnes eräänä päivänä huonon golfkierroksen pelannut Trump haluaa Lapin turvallisuussyistä itselleen. Vai meneekö sekin pyyntö heittämällä läpi medialta Venäjä-korttia heiluttamalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu