Karhunen siirtyi toimistohommiin ja päätöstä on perusteltu normaaleilla kierrätysselityksillä. Mutta on viitteitä jotka viittaavat ettei Jorma Karhusen psyyke olisi enää kestänyt nousta sotalennoilla. Tässä vaiheessa myös alakulo ja aavistus tappioon päättyvästä sodasta oli levinnyt lentolaivueisiin.
Iskikö Joppe Karhuseen lentopelko vuonna 1943?
Anonyymi-ap
8147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Turha väite! Lentäjät sotivat sotansa vastuullisesti ja tunnollisesti loppuun saakka! Monet vanhemmat lentäjät eivät enää laivueen komentajan vakanssilla itse lentäneet sotalentoja! Esim. Luukkanen lensi ja Karhunen ei.
Karhusen, upseerin ja Mannerheimristinritarin, lentopelko oli asia joka jollain tavoin oli pyrittävä häivyttämään yleisestä tietoisuudesta. Mutta varsin yleisesti on esitetty että yksi näistä hävittäjälentäjäritareista siirrettiin pois taistelutehtävistä juuri siksi että pelko kasvoi liian suureksi. Ja kun Karhunen on oikeastaan ainoa mahdollinen täksi henkilöksi niin käsitys on ollut se että hän oli kyseinen hävittäjälentäjä jonka psyyke ei enää kestänyt nousta taistelulennolla.
Tiltun jorinat ovat joutavia, tarkoitushakuisia ja turhia!
Eturivin hävittäjälentäjät ovat enimmäkseen ikähaarukassa 20-30 vuotta! Karhunen oli syntynyt 1911 eikä ole ihme, ettei hän enää kesällä 1944 kouluttautunut Mersu-lentäjäksi. Se oli tuolloin Suomen kalustosta ainoa tasavertainen hävittäjä naapurin kanssa!
On inhimillistä jos sotalentäjään iskee lentopelko. Tosin sankariromantiikkaan hurahtaneen uusisänmaallisen hörhön voi olla tätä vaikea käsittää.
Hehe ja nykyään pitää jo 65 -vuotiaiden vanhusten olla valmiina reservissä😁
Se on taas ”hieman eri asia” kuin annat ymmärtää! Hävittäjäkoneen lentäminen vaatii yhdessä montaa erikoista asiaa ollakseen tehokasta:
- väline (=hävittäjä) on kallis, vaativa ja perin tekninen laite
- lentäjän pitää olla kokenut, nuori ja huippukunnossa
- lentäjällä pitää olla takana pitkä ja perinpohjainen koulutus välineeseen
Reservin ikärajan nosto tähtää vallan muuhun. Ajatellaan niin, että vanhemmat sotilaat kelpaavat hyvin kotimaassa huoltoon, vartiointiin ja kuljetuksiin ja näin he vapauttavat nuorempia lähemmäksi rintamaa!
Eikös Heimo Lampi elämänsä ehtoolla kertonut muistelmissaan että pelkästään hänen laivueesta (HävLeLv24) siirrettiin toistakymmentä lentäjää "maahommiin" kun psyyke ei enää kestänyt nousta ilmaan sotalennolle?
Sotapäiväkirjat kertovat mm luutnantti Saukkosesta joka ei lomalta palannut yksikkönsä vaan jäi lorvailemaan ties minne.
Olet tuon valheellisn väitteen esittänyt saman kirjan perusteella useamman kerran! Hankin saman kirjan ja luin sen.
Lampi kertoi, että vuosina 1941-1943 joitakn ”loppuun lennettyjä” tapauksia oli ja heitä siirrettiin kouluttajiksi paskasta hän ei puhunut mitään. Kesän 1944 torjunnassa mukana olleet lensivät jatkuvasti alusta loppuun eikä yksikään väistynyt. Tarkkispojalla on ilmeinen halu oikoa mutkia saadakseen ’kehitettyä’ asioista ikäviä tulkintoja, joten siinä mielessä on miehen oma lahje pahasti ruosteessa!