Suomen talous sakkaa osittain euroon liittymisen seurauksena

Osasyy valtion talouden sakkaamiseen - rahapolitiikan siirtyminen EKP:lle.
Suomi luopui vuonna 1999 itsenäisestä korko- ja valuuttakurssipolitiikasta, kun päätösvalta siirtyi Frankfurtissa toimivalle Euroopan keskuspankille (EKP).

EKP:n ensisijainen tehtävä on koko euroalueen hintavakaus (noin 2 % inflaatiotavoite), ei yksittäisen jäsenmaan suhdanteiden tasaaminen.

Suomi menetti mahdollisuuden devalvoida rahaansa kilpailukyvyn parantamiseksi.

Tekoälytila tietää.
6274
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lisäksi meillä ei ole osaavaa johtamista, politikot keskittyvät itsensä kehumiseen ja toistensa pilkkaamiseen. Politikot ovat kyvyttömiä yhteistyöhön keskenään. Jokainen politikko kuvittelee olevansa muita fiksumpi, joten ollaan romahtava valtio.

1Äänestä

Bulgaria liittyy nyt euroon ja Ruotsissakin kuuluu enemmän jotta Ruotsin olisi syytä liittyä euroon .

Äänestä

Kyllä olet oikeassa Suomen velkaantuminen alkoi,kun Esko eu Aho meidät valhein liitti eu bullshit unioniin,nyt olemme saaneet eu ota typeriä direktiivejä ja jatkuvasti kasvavia veroja pian eroon vaan eu sta t.Talollinen pää eu vastustajanne

Äänestä

Ei sakkaa euron takia. Eurolla on hyvät ja huonot puolensa. Euroon pitäisi sopeutua niin, että osataan hyödyntää sen hyviä puolia ja hallita huonot puolet. Vaikein juttu Suomelle on ollut se, että devalvaatiota ei enää voi käyttää kun asiat on menneet pieleen. Sudannepolitiikka on silti edelleen tärkeä ja talouspolitiikan virheet pitää pystyä korjaamaan. Devalvaation sijasta joudutaan nyt käyttämään toimia, joita ekonomistit kutsuvat "sisäiseksi devalvaatioksi". Sipilän hallitus joutui sellaisen toteuttamaan ja seuraukset ovat olleet poliittisesti hyytävän karmeita.

Devalvaatiot olivat hallituksen kannalta olleet varsin kivuttomia juttuja, kansa otti ne aina nöyränä vastaan. Sipilän hallituksen sisäinen devalvaatio onnistui hyvin eikä siitä jäänyt mitään pitempiaikaisia huonoja seurauksia, hyviä vain. Oppositiossa ollut vasemmisto teki sillä kuitenkin räikeää, valheellista ja täysin vastuutonta propagandaa, joka upposi kansaan. Suomen talous hyötyi Sipilän hallituksen onnistumisesta, mutta vihervasemmiston aiheuttamista poliittisista seurauksista kärsitään edelleen. Polarisaation seurauksena on nyt politiikkaan avautunut ammottava kuilu, johon Suomen kansan suuri enemmistö on pudonnut. Politiikkaa tehdään nyt ideologia ja propaganda edellä, järki ja vastuu joutavat mennä.

Äänestä

On kuitenkin tärkeätä ymmärtää, että devalvaation tarve on aina indikaattori talouden kriisistä joko väliaikaisesti tai rakenteellisesti !!

Siis, kyseessä on aina pulma talouden rakenteessa !?

Suomessa kyse on vakavasta rakenteellisesta talouden halvaantumisesta jonka päätekijänä ovat liian suuret julkiset menot suhteessa BKT:hen !?

Suomi 57% ! Luku on maailman korkein luku !?

Äänestä

Suomi on liittynyt liian kalliisiin kerhoihin (nato ja euro esim.).
Tuotanto on hävinnyt ja on taas valittu saksan joukko.
Saksa on häviäjä, tämä päättäjille tiedoksi.

https://www.youtube.com/watch?v=prJgXyAvlkQ

Vihreä diili on diili kiinalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osasyy valtion talouden sakkaamiseen - rahapolitiikan siirtyminen EKP:lle.
Suomi luopui vuonna 1999 itsenäisestä korko- ja valuuttakurssipolitiikasta, kun päätösvalta siirtyi Frankfurtissa toimivalle Euroopan keskuspankille (EKP).

EKP:n ensisijainen tehtävä on koko euroalueen hintavakaus (noin 2 % inflaatiotavoite), ei yksittäisen jäsenmaan suhdanteiden tasaaminen.

Suomi menetti mahdollisuuden devalvoida rahaansa kilpailukyvyn parantamiseksi.

Tekoälytila tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu