https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/d50ba674-df89-48ae-b46c-e1919164d962
Autonvalmistaja Tesla on alentanut uusien autojen hintoja, ja BNR:n mukaan etenkin vuonna 2024 niitä vapautui leasingista Euroopassa ”massiivinen määrä”. Se lisäsi huomattavasti käytettyjen Teslojen tarjontaa.
MisterGreenillä on ollut kolmessa maassa yhteensä 4500 Teslaa, joten arvonalenema on iskenyt yrityksen autokaluston kokonaisarvoon rajusti.
Samalla hollantilaismedian mukaan Teslojen ja yleensä sähköautojen kysyntään ovat vaikuttaneet tukien väheneminen tai lopettaminen ja sähköautojen ajoneuvoveron käyttöönotto.
Lisäksi BNR muistuttaa Teslan kärsivän mainehaitasta, jonka sen toimitusjohtaja Elon Musk aiheutti muun muassa politiikkaan sekaantumalla.
MisterGreen on käynyt neuvotteluja rahoituksen saamisesta potentiaalisten sijoittajien kanssa, mutta kiinnostus on jäänyt vähäiseksi. Investointeja ei ole saatu, joten yritys ei ole pystynyt maksamaan miljoonavelkojaan.
Vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan velkojia ovat esimerkiksi Hollannin kolmanneksi suurin pankki ABN Amro ja finanssitalo ING.
MisterGreen on huutokaupannut hiljaisesti kalustoaan jo vuodesta 2024 lähtien. Nyt se myy Hollannin ja Belgian fleetinsä Rebel Leaselle ja Saksan autot Van Mossel Autoleaselle. Jälkimmäisen omistukseen siirtyy nyt 600 Teslaa.
MisterGreen ei ole vastannut BNR:n kommenttipyyntöön.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vakuuden arvo suli.
Aina ei busines onnistu.
Suomessakin on es. kiinteistöpuolella kohteita
jotka pankki noteeraa arvoon - 70 %.
"Osta halvalla, myy kalliilla" on
perusperiaate sijoittamisessa ja kaupankäynnissä, joka tarkoittaa arvokkaiden kohteiden hankkimista alhaiseen hintaan ja niiden myymistä korkeammalla hinnalla tuoton tekemiseksi.
Kaikki ei tätä opi ikinä.
Teslalle voi käydä kuten Fiskerille ja monille Kiina sähköauton valmistajille. Nyt kun oikeat autotehtaat , vag, BMW, Mercedes , Toyota, Nissan jne ovat alkaneet noita sähköautoja tekemään on heidän auton suunniteltu aivan toisella tasolla kuitenkin , kuin näillä ei niinkään autotehtailla.