Trump kaikille kansoille tiettäväksi

Ja heille jotka haluavat kieltää vihapuheet en tule sitä sallimaan edes jouluna.
12205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Amerikassa vihapuhetta on politiikassa ollut aina ja Trumpin myötä siitä on tullut tärkein työkalu.

Trump on aina tykännyt vihotella ja pilkata muita ihmisiä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Trump tykkää että häntä kehutaan, myös on toteltava ' haluan Grönlannin, Nobelin rauhan palkinnon eikä siinä kaikki '

    Äänestä

Olet kokeilut hesarivoitelua kiimaasi?

Äänestä
Aloittaja
  • Sain muuten tänä vuonna paljon enemmän kuin Vanhanen viime vuonna, eli listalla on Matti Vanhanen (kesk), hänen tulonsa olivat 129 241 euroa, josta pääomatuloja oli 35 euroa. Tosin en usko näin pikkumaista Vanhasesta vaan hänen isommat tulonsa ovat piilossa eikä niitä ole nostettu vielä? Olen itsekin miettinyt kapitalisaatiotiliä? Siinä on omat ongelmansa kuten ei voi kaupassa käyttää hintarajaa jne

    Äänestä

Markaniinia on paree liuttamaan kuin hesarikopi voita jatkuvaan käyttöön

Äänestä
Aloittaja

Suomi oli vielä voimissaan Matti Vanhasen ollessa pääministeri, valtion velka oli parhaimmillaan alle 30 % BKT.

Äänestä

Hyvää joulua ketjun aloittajalle ja kaikille jotka tämän lukevat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Iliman hyvää joulua ja uudet kujeet ensivuonna, pärjäillään kuntomme mukaan.

    Äänestä

Aloittaja

Joulurauhan julistus kaiku historiastamme.

Äänestä
  • Kunpa saisikin tälle palstalle sen rauhan, eikä jokapäiväistä ilkeilyä esim. hallitukselle. En ymmärrä miksi tätä palstaa on yritetty muuttaa pelkäksi poliittiseksi palstaksi, vaikka S-24ssa on politiikalle paljon niitä poliittisia palstoja, joka puolueille on omansa, hallitukselle jne. Pelkkää lapsellista kiusantekoa tätä 70 plussaa täyttää haukkumisketjuillaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pertikki kirjoitti:

Ja heille jotka haluavat kieltää vihapuheet en tule sitä sallimaan edes jouluna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu