Ano Turtiainen aikoo taistella suomalaisia vastaan asein

Ano Turtiainen, entinen kansanedustaja, uhkailee suomalaisia.
Millainen on Suomen eduskunta, olipa millainen tahansa pykälä sananvapaudesta, mutta luulisi olevan jonkinlainen raja mitä saa puhua.
Onko tavassa miten puolueet valitsevat edustajiaan, millaisia kaikkia siellä voi olla. Eikö Turtijaisen lasku velasta mene Venäjälle saakka, tai eikö Suomi voi pyytää venäläisiä palauttamaan Turtiaista vastaamaan Suomeen veloistaan.
Jos Turtiainen haluaa tulla sotimaan, minä olen täysin joutava eläkeläinen osallistumaan kaksintaisteluun. Armeijassa niin "pystykorvalla" kuin rynnäkkökiväärilläkin ammuin 98 tulokseksi ammunnassa, vaikka en sitä ennen (armeijaa) ollut ampunut millään tuliaseella. Isäni tosin oli aloittanut sodan tarkka-ampujana, ilmeisesti taito osua on perinnöllinen. Hän oli saanut sitten päähänsä sirpaleen kranaatista, lähetettiin 2 viikoksi sotilassairaalaan, sieltä takaisin rintamalla, tehtävä ratsulähetti. Kiväärin lisäksi sai aseeksi myös pistoolin.
Tervetuloa Turtiainen rajan yli, ilmoita etukäteen niin olen vastassa.
10527
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Turtiaisen hyvä esimerkki, miten Persut kääntelevät takkiaan.

Äänestä

Mikä on ruskean talon mielipide ko. herrasta? Entä herran mielipide talosta?

Äänestä
  • Ruskeassa Talossa on ollut ano turtana käsittelyn jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ruskeassa Talossa on ollut ano turtana käsittelyn jälkeen.

    Onko kyseessä Bajamaja?

    Äänestä

Kaatunee ensimmäiseen Ukrainan suunnalta tulevaan luotiin, eli ei ehdi Suomen rintamalle.

Äänestä

Ano anoo vielä armoa suu auki, kun suurmenninkäisen mahtijärkäle putoaa sukkana.

Äänestä

Näitä esinahattomia puhisijoita on ihan liikaa eduskunnassa. Painusivat kaikki Neuvostoliittoonsa ja antaisivat suomalaisten elää suomalaista elämää.

Äänestä

Privet! Miten saisi tiedon Venäjän viranomaisille, että Ano Turtiainen on Suomen valtion lähettämä vakooja.Ano on vakoillut jo vuosia kuvaamalla eripuolilla Venäjää,

Äänestä

Kuka tahansa saattaa suuttua, kun vaaditaan velat maksamaan takaisin. Anolla täysi oikeus olla kiukkuinen suomalaisille.

Äänestä
  • Tuleehan siinä itse kullekin hiki ja paha mieli.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ano Turtiainen, entinen kansanedustaja, uhkailee suomalaisia.
Millainen on Suomen eduskunta, olipa millainen tahansa pykälä sananvapaudesta, mutta luulisi olevan jonkinlainen raja mitä saa puhua.
Onko tavassa miten puolueet valitsevat edustajiaan, millaisia kaikkia siellä voi olla. Eikö Turtijaisen lasku velasta mene Venäjälle saakka, tai eikö Suomi voi pyytää venäläisiä palauttamaan Turtiaista vastaamaan Suomeen veloistaan.
Jos Turtiainen haluaa tulla sotimaan, minä olen täysin joutava eläkeläinen osallistumaan kaksintaisteluun. Armeijassa niin "pystykorvalla" kuin rynnäkkökiväärilläkin ammuin 98 tulokseksi ammunnassa, vaikka en sitä ennen (armeijaa) ollut ampunut millään tuliaseella. Isäni tosin oli aloittanut sodan tarkka-ampujana, ilmeisesti taito osua on perinnöllinen. Hän oli saanut sitten päähänsä sirpaleen kranaatista, lähetettiin 2 viikoksi sotilassairaalaan, sieltä takaisin rintamalla, tehtävä ratsulähetti. Kiväärin lisäksi sai aseeksi myös pistoolin.
Tervetuloa Turtiainen rajan yli, ilmoita etukäteen niin olen vastassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu