Nuori tataari kertoo miten elämässä voi menestyä

Ottakaa nyt kerrankin oppia. Menestyksen avain on sopeutuminen ympäröivään yhteiskuntaan ja pitämällä kiinni vain toimivista osista omaa kulttuuria.
Suomalaissuunnittelija tekee veistosmaisia koruja mattokaupan kellarissa – niistä pitää myös Jared Leto | Kulttuuri | Yle https://share.google/Faj0WYLuIQsfIKtj3
1247
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Wafin on kasvanut Järvenpäässä, joka on pikkukaupunki radan varressa Keski-Uudellamaalla. Tataareja asettui sinne asumaan edullisen tonttimaan ja hyvien kulkuyhteyksien takia 1920-luvulla. Wafin on Suomen tataari viidennessä polvessa."

Hän on puhunut juuristaan siitä asti, kun Wafin esitteli ensimmäisen korumallistonsa. Suunnittelija on kertonut haastatteluissa tataarien kansantaruista ja mytologiasta ja hehkuttanut isoäitejään, joiden kanssa hän on oppinut laittamaan tataarien perinneruokia. Wafinilla on yhä siihen liittyvä keittokirja työn alla.

Korusuunnittelija tuntee sisäistä paloa ajatellessaan esi-isiensä tarinoita.

– He ovat aloittaneet aikoinaan yrittämisen aika lailla tyhjästä ja integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan. "

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ottakaa nyt kerrankin oppia. Menestyksen avain on sopeutuminen ympäröivään yhteiskuntaan ja pitämällä kiinni vain toimivista osista omaa kulttuuria.
Suomalaissuunnittelija tekee veistosmaisia koruja mattokaupan kellarissa – niistä pitää myös Jared Leto | Kulttuuri | Yle https://share.google/Faj0WYLuIQsfIKtj3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu