Miten meni omasta mielestä Maanmittauslaitos

Entisen yläkoulun purkamisen yhteydessä lähti myös Ilomantsin ainoa Maanmittauksen Kiintopiste joka sijaitsi Yläkoulun entisessä betonijalassa.

Kiintopisteet ovat äärimmäisen tärkeitä paikkatietojen tarkkuuden kannalta, ja niiden häviäminen voi vaikeuttaa uusien rakennusten ja infrastruktuurihankkeiden toteuttamista.
Ilomantsin kehitys voi hidastua, jos ei löydetä ratkaisua ja asenneta uusia kiintopisteitä.
Tämä voi myös johtaa lisäkustannuksiin ja mittausongelmiin tulevaisuudessa, ja estää monia hankkeita sekä vaikuttaa kriittiseen infrakstuuriin.
5924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toki, satelliittien kautta saadaan nykyisinkin tarkat paikkatiedot mutta Kiintopisteet ovat silti perusta koko Suomen karttajärjestelmälle, ja jos ei ole Kiintopistettä, ei myöskään ole varmuutta mistään. Sillä mitataan paljon muutakin kuin vain etäisyydet toisiinsa.

Äänestä

Maanmittauksen kiintopisteet ovat
tarkasti määriteltyjä pisteitä (esim. pultteja kallioissa, pyykkejä), jotka toimivat lähtökohtina muiden paikkojen sijainnin ja korkeuden määrittämisessä Suomessa, ja joita ylläpitää Maanmittauslaitos. Ne jakautuvat taso- (vaaka-asento) ja korkeuskiintopisteisiin (pystysuunta), ja niiden avulla ylläpidetään valtakunnallista koordinaatti- ja korkeusjärjestelmää. Tietoaineisto on avointa ja sitä voi hyödyntää mittauksissa ja kartoituksessa.

Äänestä

Maanmittauslaitoksen rekisteristä löytyy noin kymmenen kiintopistettä pelkästään taajama-alueelta.

Äänestä
  • Moni on puhunut, että Yläkoulun kiintopiste olisi ollut ainoa. Väärässä tiedossa elävät kylän ihmiset siis. Kiitos selvennyksestä.
    -Postauksen aloittaja.

    Äänestä

No, tällä kylällä kaikki männöö v..tuks ja mikä ei mäne v...tuks ni se männöö v...tuks

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Entisen yläkoulun purkamisen yhteydessä lähti myös Ilomantsin ainoa Maanmittauksen Kiintopiste joka sijaitsi Yläkoulun entisessä betonijalassa.

Kiintopisteet ovat äärimmäisen tärkeitä paikkatietojen tarkkuuden kannalta, ja niiden häviäminen voi vaikeuttaa uusien rakennusten ja infrastruktuurihankkeiden toteuttamista.
Ilomantsin kehitys voi hidastua, jos ei löydetä ratkaisua ja asenneta uusia kiintopisteitä.
Tämä voi myös johtaa lisäkustannuksiin ja mittausongelmiin tulevaisuudessa, ja estää monia hankkeita sekä vaikuttaa kriittiseen infrakstuuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu