Velkaantuva Suomi hakee säästöjä vanhuksilta ja vammaisilta

Kaksisataa miljoonaa eikä tämä ole ensimmäinen säästökohde, eikä viimeinen.
En usko alkuunkaan että viimekaudella tehty Sote olisi syyllinen, syy on kun kerta kaikkiaan Suomi valtiona on köyhtynyt, minkä sille taas voidaan.
Nythän valtiovarainministeri kertoo päivittäin että sama leikkaus jatkuu niin kauan kunnes taloutemme tasapainottuu. Seuraava hallitus saa perinnöksi tämän hallituksen saavutukset, sen mukaan jatkettava leikkauksia.

Kysymys onko pakko laittaa vanhukset ja vammaiset maksajiksi kun muutakin keinoja löytyy sehän on arvovalinta kysymys. En tarkoita että heti pitäisi alkaa haukkumaan päättäjiä vaan mitkä olisi ne oikeudenmukaisimmat arvovalinnat mistä säästettäisi.

https://yle.fi/a/74-20200638
29247
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Hallitus on oikeassa siinä, että Suomen velkaantuminen pitää lopettaa, mutta keinot ovat väärät. Ei vähätuloisilta, sairailta, vammaisilta viemällä Suomi nouse eikä rikkaiden verohelpotuksilla. Mutta eivät halua sitä ymmärtää. Meidän kansalaisten asia olisi äänestämällä osoittaa, keiden puolella olemme!

Äänestä
  • Tämä hallitus ottaa velkaa enemmän kuin mikään hallitus aikaisemmin . Leikkauksia on tehty , mutta niiden säästövaikutukset on pieniä . Enemmän pitää leikata , mutta myös tuloja pitää lisätä .

    Äänestä

Lueskelin aloituksen linkistä kansalaisten mietteitä kuinka hyvinvointi valtio asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Äänestä

Hallitus heikentää palveluja tehden lisää työttömiä, jolloin verokertymä
vähenee taas ja yhteiskunnan kulut nousevat, kun hallitus tekee lisää
työttömiä.
Se on fakta, ei haukkumista, että näin tyhmää ja hyytävää hallitusta ei ole ennen
ollut, mutta isotuloiset saavat taas vuoden alusta (?) veroalea,
mikä sekin vähentää verokertymää.

Äänestä
  • Ja lahjavero summa kasvaa, helpottaa ilmaisen rahan jakamista lasten tileille.

    Äänestä

"Nythän valtiovarainministeri kertoo päivittäin että sama leikkaus jatkuu niin kauan kunnes taloutemme tasapainottuu."

Ei se näytä tasapainottuvan eikä hallituksen turhan kiduttamisen kohteena
saa olla vanhukset, vammaiset ja köyhät lapsiperheet, kun rikkaat voivat
yhä paksummin heidän kustannuksellaan.

Äänestä

Soteen menee mikä menee, kaikki on hoidettava, mutta hallitus haluaa siirtää
kaikki nekin rahat isotuloisille. Johan ne onkin saaneet kolme miljardia
veronkevennyksinä.

Äänestä

Oksettaa nämä ministerit Purra ja Orpo.

Äänestä
  • Mitä sinä heistä enää, äänestä oikein seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä sinä heistä enää, äänestä oikein seuraavissa vaaleissa.

    Miten niin ? Kun pöljät äänestivät niitä muutkin suomalaiset saavat kärsiä
    500 vuotta. Säälikää jälkeläisiänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä sinä heistä enää, äänestä oikein seuraavissa vaaleissa.

    Voi kun te persut ITSE vain joutuisittekin kärsimään äänestyksistänne,
    mutta teistä kärsii koko kansa.

    Äänestä

Ei Suomesta mitään enää jää jäljelle. Hallitus on tuhonnut
veteraanienkin uhraukset.

Äänestä
  • Mikä pahinta. Nykyeläkeläisten työ Suomen eteen ei ole hallituksen mielestä
    minkään arvoista. Se pitää tuhota.

    Äänestä

Irvokasta menoa.

Äänestä

Ei ilahduta veteraaneja. Miksi IKL hallitus teeskentelee olevansa isänmaallinen ?

Äänestä
  • Piti googlata
    ILK on sodanaikainen kommunismin vastainen kansanliike, Lapuanliike

    No ei nyt sentään ketään täällä lahdata eikä viedä reellä metsään kartulla hakaten.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Piti googlata
    ILK on sodanaikainen kommunismin vastainen kansanliike, Lapuanliike

    No ei nyt sentään ketään täällä lahdata eikä viedä reellä metsään kartulla hakaten.

    Joo mutta ILK ei ollut natsilainen eik kukaan vapaa talonpoika Pohjanmaalla
    tue valtiososialistista natsi-Saksaa jonka seuraaja on valtiososialistinen DDR

    N-Saksa ja DDR eivät millään tavalla tukeneet KANSANkapitalismia kuten Mussolini
    ja fasistihallitus

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Piti googlata
    ILK on sodanaikainen kommunismin vastainen kansanliike, Lapuanliike

    No ei nyt sentään ketään täällä lahdata eikä viedä reellä metsään kartulla hakaten.

    Sama meno nytkin on, vain eri metodit.

    3Äänestä

IKL-meno on Suomen Sisun kanssa, joka on persujen uusnatsistinen kotipesä.

3Äänestä

Avivan sairasta sadismia hallitukselta.

3Äänestä

Vammaiset ja vanhukset säästökohteena voi tulla vain tosi MULKEROITTEN
mieleen.

3Äänestä
  • Mitä voi muuta odottaa mulkerohallitukselta ?

    1Äänestä

  • Jokainen mulkero historian saatossa on pudeotettu jalustaltaan.

    Äänestä

Kylläkyllä juujuu ja kaikki tietää ensisijaiset tuet. Vaikka isän kädestä...

Äänestä

Päämulkerot on kuutio- ja pallopää.

1Äänestä

Kus on noussut niille päähän.

Äänestä

Hallituksen arvovalinnassa voittaa aina rikas.

Äänestä

Rosvoparoni hallitus.

Äänestä

Häijyä menoa persuhallitukselta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pertikki kirjoitti:

Kaksisataa miljoonaa eikä tämä ole ensimmäinen säästökohde, eikä viimeinen.
En usko alkuunkaan että viimekaudella tehty Sote olisi syyllinen, syy on kun kerta kaikkiaan Suomi valtiona on köyhtynyt, minkä sille taas voidaan.
Nythän valtiovarainministeri kertoo päivittäin että sama leikkaus jatkuu niin kauan kunnes taloutemme tasapainottuu. Seuraava hallitus saa perinnöksi tämän hallituksen saavutukset, sen mukaan jatkettava leikkauksia.

Kysymys onko pakko laittaa vanhukset ja vammaiset maksajiksi kun muutakin keinoja löytyy sehän on arvovalinta kysymys. En tarkoita että heti pitäisi alkaa haukkumaan päättäjiä vaan mitkä olisi ne oikeudenmukaisimmat arvovalinnat mistä säästettäisi.

https://yle.fi/a/74-20200638

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu