Eroakirkosta-palvelussa DVV-linkkiä klikattiin eilen yli 300 kertaa. Tämä oli ensimmäinen kerta tänä vuonna.
Kirkollisveroa maksetaan koko vuodelta, jos on kirkon jäsen vuoden vaihtuessa. Siksi eroaminen keskittyy joulukuulle, erityisen vahvasti aivan vuoden viimeisiin päiviin. Tilastot ovat sivulla https://eroakirkosta.fi/static/dvv-aikasarja/
Kirkollisveroa maksetaan koko vuodelta, jos on kirkon jäsen vuoden vaihtuessa. Siksi eroaminen keskittyy joulukuulle, erityisen vahvasti aivan vuoden viimeisiin päiviin. Tilastot ovat sivulla https://eroakirkosta.fi/static/dvv-aikasarja/
Vastaukset 27
Vanhimmat
Erottakaa lapsennekin kirkosta, kun olette itse eronnut.
Jännää, että "pienen ja merkityksettömän" vapariliiton palvelua käyttää päivässä satoja ihmisiä. :D
tämähän on melkeinpörssiyhtiö e-yhtiö
Mäntysalo Karisma eli e-Roakirkosta
tämä on merkityksellinen innovaatio ja puuttuu vain kunnollinen tuotteistus
sen sijaan Valiitto on merkityksellinen vain sosialistiselle jne maailmankatsomukselle jonka
rippeitä siellä lämmitellään islamilla ja ortotoksisuudella
Ei tuotteisteta. Oletko varmaan joskus kuullut vapaaehtoistyöstä.
Mitään suurta eroaaltoa ei näkyvissä. Mutta yllätys olisi yllätys.
Mitähän vaadittaisiin isompaan eroaaltoon?
Ei kun menoksi!
Ohi. Salon ja kuusenlehden.
Mielenkiintoista nähdä vuoden viimeisten päivien luvut
Ilman suuria rysäyksiä mennään?
Ennen sillä kirkollisverolla oli katetta. Sai hautapaikan ja käyttää niiden tiloja tilaisuuksiin. Nyt ei saa,kun lämmintä kättä,että ei mikään ihme,että eroavat.mitä sitä tyhjästä maksamaan.
Jos jokaiselta kirkon jäseneltä kysyisi, haluaisitko joka vuosi tän verran (siis keskimäärin 500€ vuonna 2026) enemmän käyttöösi, niin luulisi aika monen maksavan jäsenen äänestävän jaloillaan;-D
Joka polttoaineasemalle iso mainos: säästä 6 tankillista polttoainetta: eroakirkosta.fi
Ei muuta kuin heti eroamaan, ettei vaan, taas, unohdu!
Onko jossain mahdollisimman ajantasaista tietoa siitä, paljonko kirkko on menettänyt jäseniä tänä vuonna tähän mennessä (erot, liittymiset, kuolemat, kasteet ja muutot) ja paljonko tulee arviolta menettämään koko vuotena?
Myös vapareiden jäsenmäärän kasvu olisi kiinnostavaa tietoa.
45 000 eroa tänä vuonna. Jäsenmäärä vähenee myös kuolleiden jäsenten ja kirkkoon liittämisten erotuksella.
Onko joku jaksanut kaivaa tästä jotain tietoja tähänastisesta tilanteesta ja arviota vuoden vaihteen tilanteesta?
Melko lailla 50/50 todennäköisyys sille, että 50 000 ylittyy.
Kokonaisuus ratkaisee. Helsingissäkin.
Minusta 45 000 on myös hyvä lukema. Lisäksi kuolleiden ja kastettujen erotus vaikuttaa jäsenosuuteen.
Antaa mennä kun on alamäki
Lapset mukana mäenlaskussa. Tietysti?
Voin vain kuvitella antivaparin tuskaa, kun "pienen ja mitättömän" järjestön palvelu on näin suosittu. :)
Niinpä. Ja lisäksi palvelussa on virhe: Sen loki näyttää liian pieniä lukuja, kun eroajia alkaa tulla minuutin välein.
Tarkennatko tätä, mitä merkitystä tuolla on lukumäärän kannalta? Miksi ja jos näin, miksi sitä ei ole korjattu?
Tulee välimuistista sama sivu kun edellisestä eroajasta on mennyt liian vähän aikaa, niin laskuri ei näytä oikein vuoden loppupäiviä.
Ja syynä ihan vaan etten ole muistanut tai jaksanut.
Mahtaa antivaparia kiukuttaa, kun kymmenet tuhannet ovat tänäkin vuonna käyttäneet "pienen ja mitättömän" vapariliiton palvelua. :D
On se jännä homma, että kuitenkin noin hyvin ihmisille kelpaa palvelu. Eikö niin, av? :D
Mikään ei vedä vertoja vapariromahdukselle -35% viimeiset 15v
Iloisin terveisin :-D
Antivapari