Lestalapsetko ne Jyringissä häiritsevät autoilijoita

Yrittäkää hyvät l-vanhemmat saada ne lukuisat lapsenne kuriin.
Ei ole oikein heitellä lumipalloja autoihin.
Kyllä täällä asuu kummaa porukkaa. Lapsilla ja nuorilla ei ole enää mitään kuria.
3609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei niillä ollut 80- ja 90-luvun aikaakaan. Samojen sukujen kersat tekivät pahuuksiaan jo silloin koulussa ja syyllisiksi väännettiin muita, ei liikkeeseen kuuluvia, nuoria. Syyllisyyden todisteeksi kelpasi silloin se, että halusit, ja osasit, soittaa vähän hengellistä rajumpaa musiikkia ja vastoin taas syyttömyyden takeeksi riitti, kun olit "uskovainen". Vanha isä-Linna osasi jo silloin pitää omiensa puolta ja kun tarpeeksi korkealla istut koulupoliittisessa hierarkiassa, niin synninpäästönhän siinä jo moni automaattisesti sai.
Ja sama peli näköjään jatkuu.

Äänestä
  • Onko samat henkilöt ollut niitä opettajan kiusaajia? Todella hävettää olla Sieviläinen kun koko valtakunta odottaa selvyyttä, kuka/ketkä kiusaajia olivat.

    Äänestä

Toivottavasti kukaan ei joudu kärsimään lasten lumipallojen heittelystä, kun auton tuulilasi särkyy.
Kuria täällä lapsille kaivataan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yrittäkää hyvät l-vanhemmat saada ne lukuisat lapsenne kuriin.
Ei ole oikein heitellä lumipalloja autoihin.
Kyllä täällä asuu kummaa porukkaa. Lapsilla ja nuorilla ei ole enää mitään kuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu