Valtakunnan kerma piipahti Kotkassa ja kaupunginjohto oli kuuleman mukaan kuin heinäseipään niellyt. Laittakaahan nyt asiat kuntoon!
Saiko Sirviö kenkää, vai jatkuuko kujanjuoksu?
Anonyymi-ap
44454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Jatkuu 3 työpäivän periaatteella ja 16.000 euron liksalla.
Juuri näin. Suojatyöpaikka.
Ei Sirviöstä ole kaupunginjohtajaksi ja pahinta on että meidän päättäjistämme ei ole asiasta päättämään. Luusereita koko porukka. Kotkasta tulossa luuserikaupunki. Meille naljaillaan ympäri Suomen Sirviöstä.
Kujanjuoksu näemmä jatkuu. Päättäjät halusivat jatkaa mainehaittaa ja kaupungin johtamiskatastrofia. Täysin epäpätevää porukkaa koko kaupunginhallitus.
Sanos muuta. Toivotonta sakkia !
Ainakin Sirviö ja päättäjät ovat ihan kujalla. Ei heillä raksuta, että Sirviö erotettava ja haettava pätevä johtaja.
Potkut se lopulta kumminkin saa.
Paljastus Reimarissa tuon aloittajan taustoista
Mitkä oli Sirviön promillet?! Katsopa Reimarista tai Kymäristä, sinä, kaikkien sinulle epämieluisten aloitusten ajojahtaaja! Moderoinnin tulisi puuttua tuohon paskatouhuusi.
Ei tuo tilannetta miksikään muuta, noloa silti koko Kotkalle.
Nauttiiko vankeuteen tuomittu ihminen Kotkalaisten luottamusta? Nyt herätys siellä kuutio talossa, kaupunkimme maine ja uskottavuus mennyt.
Kyllä nauttii luottamusta meiltä kaupunkilaisilta täysin. Voit olla huoletta.
Läskin pitäisi nyt vetää johtopäätökset tuomiosta ja lähteä lopullisesti pois tästä kaupungista.
Juuri näin. Ei rikoksista tuomittu ja ehdonalaisessa vankeusrangaistuksessa oleva voi olla kaupunginjohtajana.
Tottakai kujanjuoksu jatkuu, sillä sen haluavat edelleen mahdollistaa kaupunginhallitus- ja valtuusto, tälle itse itsensä sairastuttaneelle, vastuuta
pakoilevalle älykääpiölle.
Kotkan sankarijohtaja pyysi, että käräjäoikeus ottaisi rangaistusta mitattaessa
huomioon hänen terveydentilansa tekoaikaan. Lisäksi hän pyysi oikeutta huomioimaan
sen, että hän on saanut tapauksen vuoksi kielteistä julkisuutta ja työnantajaltaan
varoituksen.
Kainuun käräjäoikeus ei lieventänyt tuomiota näiden seikkojen perusteella.
Oikeus otti jyrkän linjan Kännikuskin aneluihin.
Potkut Esalle. Ei voi jatkaa. Olisi pitänyt antaa samantien mutta kun on hyväveli- ja kaverisuhteet.
Onhan tuo tuomiopaperikin meriitti vasemmisto piireissä, soppii laittaa liitteeksi työhakemukseen. Kotkassa ei ainakaan este valinnalle voi olla, kun on ennakko tapaus nyt meillä.
Reimari kertoo aloittajan motiivin vainota
Esa on meijän miehii.
En ole rikollisten ystävä. Eikä johtajana voi olla rikollinen. Joka vielä virassaan istuu ehdonalaista vankeusrangaistusta. Vaarallinen ja epäluotettava henkilö yhteiskunnalle.
Vainoaja paljastettu
Ehdottomasti erotettava. Virkamiehen pitää olla nuhteeton. Ja korkeimmassa asemassa oleva ei voi olla törkeästä rattijuoppoudesta rikostuomion saanut henkilö. Ehdonalaisvankeustuomion saanut.
Kotkalaisena veronmaksajana olen tyytyväinen Sirviön toimintaan.
Ole nyt Esa hiljaa. Nämä on epätoivoisia.
En ole Esa. Olen kotkalainen veronmaksaja ja äänestäjä. Sirviöllä on täysi luottamus nyt ja tulevaisuudessa.
Vainoajalle syyte
Eikä etenkään täysi paskanjauhaja. Jos ja kun meistä kukin sairastuttaa itsensä, tulee myös itse hakea apua. Naurettavuuden ja tyhmyyden huippu on syytellä vativaa työtään, jos ei kertakaikkiaan sitä ole voimia tehdä. Itse hait tähän työhon ja itse siitä työstä näillä näytöillä myös eroat.
Juurikin näin. Ei Sirviö kykene noin vaativaan työhön ja me maksamme nämä hänen sekoilunsa !!!
Tuntuu vääryydeltä joutua maksamaan tänne turhat verot eikä itse sitten saa asianmukaisia palveluita ja hoitoa vaan pelkkää vaikerointia. Verot kyllä palkastani kelpaa! Sitten samaan aikaa verorahoillani paapotaan erään surkeaa alkoholinhuuruista sekoilua. Tämä meno on kuin jostain Kummelista. Myös tyhjänä olevaa tappiollista Areena kylmäasemaa en haluaisi maksaa verorahoillani vaan saada ne asianmukaiset palvelut, jotka veronmaksajalle kuuluu.
Selvää on se että kaupunki on pahasti epäonnistunut ja pettänyt veronmaksajat sekä kykenemätön tarjoamaan tavallisille kansalaisille laissa säädetyt peruspalvelut. Kauhea skandaali! Veroja ja johdon etenkin Cursorin "etanapäiden" palkkoja olisi oikeutettua laskea. Voisivat ostaa omillaan ne valkosipulietanansa ja muut matkat sekä lounaat kuten muutkin joudumme! Tämä korruptio on jotain niin oksettavaa kokea ja kärsiä. Missä kunnon johtaja, joka tekee tarvittavat uudistukset irtisanomiset kunnon puhdistuksineen? Hävettää olla kotkalainen.
Huonolla johtamisella ajettu kaupunki kaasu pohjassa betoniseinään ja sama vaan meinataan tehdä uudestaan.
Muutes tällä videolla olevalla johtajalla näyttää olevan oikein kunnon ns. "burnout".
https://youtu.be/6w3j3ov6YYQ?
Olen kyllä kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Alkaa olla kapinan paikka. Täällä on täysin mielivaltainen ja epäonnistunut hallinto. Johtamiskriisi joka aiheutuu epäonnistuneesta johtajasta joka ei hallitse edes omaa elämäänsä vaan saanut rikostuomion ja ehdonalaista vankeutta.
Hyvin kirjoitettu. Sirviön aika on päättynyt täällä. Ei meidän asukkaiden luottamus enään tuohon rattijuoppoon palaa ! Pahaa jälkeä tullut ja laskuja meille maksettavaksi ! Koko hallinto vaihtoon jos ei Sirviö itse tai muut ala hänen osaltaan johtopäätöksiä jo tekemään.
Älä muuta sano. Eikö valtuutetuista löydy ryhtiä erottaa tuo vankeustuomion saanut.
Taitaa aloittajaa harmittaa.
Kiristääkö vanne päätäsi ?
Ryhtiä voi löytyä, mutta painostuskin voi olla kova.
Joo, tämä kyllä alkanut haisemaan. Mikä motiivi hallituksen ja valtuuston puheenjohtajilla on pitää tuota rikollista kaupunginjohtajan virassa ?
No nyt alkaa ryhtiä löytymään ehkä. Hyvä. Toivotaan että potkuprosessi lähtee liikkeelle. Uskottavuus Esalta mennyt.
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/9153169
Saa kenkää.
Kujanjuoksua ei ole. Mutta nettivainoaja sitä yrittää saada aikaan. Anonyymi foliohattulammas, vassarien kannattaja koko vainoaja.
Uskottavuus meni jo lokakuussa. Mitään avoimuutta ja rehellisyyttä ei ole ollutkaan asian käsittelyssä. Millähän tämä case olisi peitelty, kun kerrottiin kuinka suoraselkäisesti ja rehellisesti hän asiasta kertoi?? Ei millään!
Pakon edessä kaottiin asia ulos, sen tuhansin sekavin ja lapsellisin selityksin ja säälin hauin. Järjettömyyttä aikuiselta ihmiseltä!
Vassari hiljaa
Esalle potkut !
Kujanjuoksu jatkuu ja siihen lähti mukaan myös hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat. Sitoivat itsensä kiinni ja ryvettyivät myös.
Erotettava se olisi.