Tuulivoimasta hyvät tulot

Tuulivoima toi Karstulalle 700 000 euroa lisää verotuloja.
Miten Äänekoskella?

Karstulan kunnanhallitus esittää vuodelle 2026 peräti 778 000 euron ylijäämäistä talousarviota. Myös kuluvan vuoden tulos näyttää erinomaiselta, noin 956 000 euroa plussalla.
1031693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Tänne ei mitään potkureita kaivata.

Äänestä

Täällä asuu niin sivistymätöntä ja ymmärtämätöntä porukkaa,että annetaan ennemmin vajota kaupungin kriisikunnaksi.

Äänestä

Mehän ei tuollaisiin hömpötyksiin lähdetä.Me olemme ylpeä teollisuuskaupunki ja odotamme että tehtaat ja tytäryhtiöt alkavat tuottamaan kunnolla verotuloja.

Äänestä

Velkainen äki ei ymmärrä rahan päälle. Raha vissiin tulee seinästä aina tai toisen taskusta?

Äänestä
  • Raha tulee tulevien sukupolvien selkänahasta tai "leivästä", kun kaupungin velanmaksun aika koittaa. Vai onko niitä velan lyhentäjiä, kun vain eläkeläiset asuu paikkakunnalla. Yritteliäimmät nuoret ovat siirtyneet muualle, pois Äänekoski-Suolahden vasemmistoympyröistä virikkeempisiin ympyröihin. Loput nuoret eivät viitsi etsiä työpaikkaa, kun vanhemmat ovat päässeet tehtaalla hyville liksoille. Eikä nuoriso tyydy huonoille liksoille, koska niillä ansioilla ei pysty hankkimaan tai ylläpitämään omakotitaloa, Volvoa yms. mukavia asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Raha tulee tulevien sukupolvien selkänahasta tai "leivästä", kun kaupungin velanmaksun aika koittaa. Vai onko niitä velan lyhentäjiä, kun vain eläkeläiset asuu paikkakunnalla. Yritteliäimmät nuoret ovat siirtyneet muualle, pois Äänekoski-Suolahden vasemmistoympyröistä virikkeempisiin ympyröihin. Loput nuoret eivät viitsi etsiä työpaikkaa, kun vanhemmat ovat päässeet tehtaalla hyville liksoille. Eikä nuoriso tyydy huonoille liksoille, koska niillä ansioilla ei pysty hankkimaan tai ylläpitämään omakotitaloa, Volvoa yms. mukavia asioita.

    Se on tuo tehdastienistikin muuttunut aika epävarmaksi. Aina kun siivous tulee niin saa olla pelko persiissä, varsinkin nämä viisastelevat tyypit. Tässä kun on kohta viisikymppinen niin tiedän monta samanikäistä heppua jotka olleet siellä ikänsä lusmuilemassa ja aina vaan jatkavat mussutustaan. Joku kerta se lähtö tulee ja sitten ei ole mitään. Sisiksessähän oli justiinsa juttu paperitehtaalta "pudonneista" ja siinä oli pikkusen tulotaso tippunut.

    Nuoret lähtee täältä varmasti jos päässä liikkuu jotain. Ja pakkohan se on lähteäkin kun koulut täällä loppuu lukioon.

    Äänestä

Ei tuonut yhtään mitään. Kansa ne maksaa ja moninkertaisesti, myös Karstulalaiset.

Äänestä

Tuulimyllyjä tulossa Äänekosken kaavassa vaatimuksena että pitää olla punaisen värisiä.

Äänestä

On siinä se ero,että karstula kylpee rahassa ja äki velassa. Kiitos vaan valittajille ja vastustajille.

Äänestä
  • Tuulimyllyt eivät Äänekosken taloutta pelasta.Karstula on pieni kunta ja siellä muutamasta ropelista saatavat verotulot tuntuvat ja jaksavat nostaa talouden pinnalle. Äänekoskella on noin 10 kertaa isompi budjetti.Tuulipuistot pitää aikoinaan purkaa ja kustannukset siitä hommasta tulee kunnille.Tänne ei niitä potkureita kaivata ja sillä selvä.Kysyppä asiaa vaikka Markelta.

    Äänestä

Tuulimyllyt on varmaan hieno asia silloin kun ne eivät kosketa itseä. Jokaisen poliittisen älvänän takapihalle mylly, samoin virkamiehen. Jokaisen kaupunginhallituksen broilerin pihaan vaan. Samoin kaavoittajan, maankäyttöpäällikön, kaupungin"johtajan" , kaupunkirakennelautakunnan vetäjän, ympäristöpäällikön... Jokaiselle ropeli laulamaan. Ainiin mutta eihän nämä tuhoajat suurinosa asu täällä vaan kantavat veronsa muualle. Kaavoittajakin vetelee kaiken sileäksi, kaavoittelee myllyjä ja ahtaessaan asukasta kuivana aukkoihin ja asuu itse Saarijärvellä kauniisti suojassa luonnonhelmassa suojassa kaikelta tällaiselta. On varmasti valinnut paikan jonkun saarijärjven kaavoittajatuulimyllytädin kanssa että on suojassa aina ja ikuisesti. Ei korppi korpin silmää noki. On siinä helppoa vetää lähiluontoa ja asukkaita kakoseen niin että suoli rytkyy.

Vielä parempi jokaisen vapaa-ajan asunnolle avohakkuut ja ropeleita ympärille. Siinä voi maajussille morsiankin lähetellä someen kuvia sitten.

Äänestä
  • Mistä tuo katkeruus pursuaa sisälläsi?

    Äänestä

  • Tässä on vastaus myllyihin. Ei taida muita innokkaita olla ”kunnankermassa” tai kuonassa ottamaan omalle takapihalleen näitä? Lunttilallehan kanssa sopisi kartanon pihapiiriin ja vastarannalle näitä. Tuonosella on tontti tyhjänä vieressä kun kukaan ei halua taloaan sen viereen tehdä, siihen minimylly ja kiiskinen on rakentanut jo tontinrajojen ulkopuolelle eli sinnekin pienet myllyt ja sormi pyllyyn.

    Äänestä

  • Aikamoista purkautumista tuulivoimaloita vastaan. En ymmärrä. Takapihalle..... Eihän noita saa sijoittaa uuden lain mukaan kuin yli kilometrin etäisyydelle asuinrakennuksista, missä asutaan, ei se ole takapihalle sallittua. Eräs tuttavani asuu alle 100 metrin etäisyydellä tuulivoimalasta, joka on kylläkin ollut jo paikallaan kymmeniä vuosia ja on pienempi ja vähän matalampi kuin nykyvoimalat. Eipä tuo voimala ole häirinnyt voimalan omistajaa eikä lukuisia naapureita alle puolen kilometrin säteellä. Keski-Euroopassakin etäisyydet ovat usein alle kilometrin asuinrakennuksista.

    Äänestä

Hanke etenee tulossa demari tuulimyllypuisto ympärille istutetaan avohakkuiden jälkeen punainen ruusupelto.

Vasemmistolla oma hanke tulipunaisin ruusuin.

Vihreillä myös hanke ja kukkia myös mutta arvatkaahan mitä?

Äänestä

äkiin ei myllyjä tule koska monohappo asuu täälä

Äänestä

Suolahtihan alkaa olla sitä vaille että koulut voi purkaa pois ja monohappoasemat ja myllyt mahtuu sinne. Forestin alue täyteen myllyjä jauhamaan rahaa. Yksi helevetinmoinen ropeli kiisken pihaan kaupanpäälle.

Äänestä

Kaupunki ja Virtanen varmaan etunokassa laittanut taas Kiussuon hankkeen tulille.
Hanke on kuitenkin jäissä monestakin eri syystä.
Hankeyhtiö joka suunnitellut on Ruotsalainen pörssiyhtiö ja tehnyt tappiota ainakin v.-24 lähes 100 miljoonaa.
Maailman geopoliittinen tilanne on myös yksi tekijä. Myös NATO-jäsenyys.
Kiussuon voimaloista kaupunki saisi myllystä noi 12-15 000 euro kiinteistöveroa joka vähenee vuosittain.
Hanke ei ole toteutumassa ainakaan vuosiin ,niin että ei niistä Äänekosken ylisuurten menojen pelastajaksi ole.
Tuskin toteutuu Virtasen ja demarien unelmat.Onneksi!

Äänestä
  • Virtanen on sitkeä näissä jutuissa.Tekee Piipan kanssa taatusti valituksen hallinto-oikeuteen.Mitään järkeä ei noissa myllyissä ole ja ovat pikemmin ympäristön tuhoajia muovilapoineen.Eikä niistä kunnan talouden pelastajaksi.Mikähän sitten on motiivi ajaa näiden kaavoittamista tänne? Jokainen voi sen päätellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Virtanen on sitkeä näissä jutuissa.Tekee Piipan kanssa taatusti valituksen hallinto-oikeuteen.Mitään järkeä ei noissa myllyissä ole ja ovat pikemmin ympäristön tuhoajia muovilapoineen.Eikä niistä kunnan talouden pelastajaksi.Mikähän sitten on motiivi ajaa näiden kaavoittamista tänne? Jokainen voi sen päätellä.

    Jospa motiivina on ruskea kirjekuori kun Suolahdessa ei kelpaa kuin käteinen raha.

    Äänestä

Tuo Virtanen on kyllä melekonen ukko. Ihmetteli yhen kaavoituksen yhteydessä että miksi ei ole aiemmin annettu palautetta, no edellinen kaavoitussekoilu oli vuosia sitten ja aivan toisenlainen. Sinällään kuitenkin siitä hyvä ukko että vastaa kysyttäessä toisin kuin vaikkapa tämä kaupunginhallituksen vetäjä joka ei ilmeisesti osaa sähköpostia tai puhelinta käyttää.

Äänestä

Kuulin huhuja,että kulissessa kova pöhinä alkanut koskien kiuassuota. Kangashäkkiin tulee vielä potkurihuolto. Kohta myllyt jauhaa rahaa.

Äänestä
  • Pöhisee varmaan kun fyrkka loppu ja kalju kiiltää.

    Äänestä

Öyh Öyh ,ei mitään ropeleita ,talitintti voi osua turpiiniin mutta mites se oli 70 luvulla hiivatehtaan kanssa joka toi duuneja ja fyrkkaa, 70% kyläläisistä sairastui ja sai oireita, osa elinikäisiä.

Äänestä

Karstulassa ei ole kommunisteja, eikä myöskään nistejä

1Äänestä
  • Sen takia siellä raha virtaa ja kehitystä tapahtuu.

    Äänestä

Ihan hyvin sopisi muutama mylly äänekosken tehdasalueelle ja äänemäen päälle kun hais8o ja meteliä on jo valmiiksi seudulla. Mitä se ketään haittaisi .Ylvään näköisiä ovat kunhan ei punaiseksi maalata.

Äänestä

Juuri näin kannattaisi toimia. Voiko niitä rakentaa poikkeusluvalla Äänemäen ympäristöön. Tärttämäki ja Petomäki myös hyviä. Kuorimon kolina kuuluu joka paikkaan muutenkin.

Äänestä

Ei pysty kun on liitäviä oravia ja lepakoita.

Äänestä

Muutama lepakkopariskunta haittaa mittään. Tasa-arvon aikana pitää huomioida myös demaripormestarit ja muut sateenkaaret.

Äänestä

Huutokauppojen sivuilla olisi pari tuulivoimalaa myynnissä . Ostakaa pois

Äänestä

On etu kun vanhalla betonitehtaalla huolletaan myllyjen osat,hyvä hyvä!

Äänestä

Hyvä jos ei ooo omassa kotipihassa….

Äänestä
  • Kerro ihmeessä kenen pihaan ovat myllyjä tuoneet?

    Äänestä

Kiuassuolle kääntyi äsken isoja maastureita,kohta pyörii myllyt!

Äänestä

Meljön tuulen hyrrätakki on taas kohta nokkaansa myöten myllytouhuissa. Nauratti pikkusen kun näin hyrrän facessa kuvakollaasissa, kaikkia kuvia oli peukutettu paitsi sitä jossa hyrrä irvisteli nokkineen.

Äänestä

Keskisuomalaisessa artikkeli multian suhmuroinnista tuulivoimassa. Liittymäpintoja asioita hankaloittavat ja asukkaista viia veisaavat kunnanjohtaja, kuppauksenhallituksen puheenjohtaja, kieroileva kaavoittaja ja muutenkin konsultteja ja lakimiehiä käyttävä viranhaltijakunta. Osataan sitä näköjään muuallakin välittää vatut asukkaista, löyhässä hirressä pidetään ja sekoillaan marimekot niskassa. Koko kuntapoliittinen skene on niin syvältä ja korruptoitunut että oikein oksettaa. #avoin hallinto my arse

Äänestä

Ympäristö- ja ilmastohyödyt
Päästöttömyys: Tuotannossa ei synny ilmanpäästöjä, kuten hiilidioksidia tai pienhiukkasia, mikä auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Uusiutuva luonnonvara: Tuuli on ehtymätön energianlähde.
Vähentää tuontiriippuvuutta: Lisää kotimaista sähköntuotantoa ja vähentää fossiilisten polttoaineiden tarvetta.
Taloudelliset ja paikalliset hyödyt
Edullinen tuotanto: Teknologian kehityksen myötä tuulivoima on yksi edullisimmista tavoista tuottaa uutta sähköä, kun alkuinvestoinnit on tehty.
Kuntien tulot: Tuo merkittäviä kiinteistö- ja maanvuokratuloja kunnille ja maanomistajille.
Työpaikat: Luoo työtä suunnitteluun, rakentamiseen, huoltoon ja paikallisiin palveluihin.
Alueellinen kehitys: Edistää taloudellista kasvua ja voi synnyttää uutta yrittäjyyttä.
Energiaomavaraisuus ja tulevaisuus
Energiaomavaraisuus: Vahvistaa Suomen energiaomavaraisuutta ja riippumattomuutta.
Sähköistymisen pohja: Mahdollistaa liikenteen, teollisuuden ja lämmityksen sähköistämisen sekä vihreän vedyn tuotannon.
Tekniset ja elinkaarihyödyt
Kierrätettävyys: Suurin osa (lähes 80 %) materiaaleista on kierrätettävissä.
Korkea energiatehokkuus: Tuottaa elinkaarensa aikana moninkertaisesti energiaa verrattuna sen rakentamiseen vaadittuun energiaan.

1Äänestä

Nykyaikaista energiaa,tänne kiitos!

Äänestä

Tuulivoima vähentää sähköntuotannon CO2-päästöjä syrjäyttämällä fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä markkinoilta.
Tuuli on uusiutuvaa ja päästötöntä energiaa, jota on käytössä lähes rajattomasti.
LUT:n tutkimusten mukaan maalla sijaitseva tuulivoimala on kaikkein edullisin tapa tuottaa sähköä.
Tuulivoiman ympäristövaikutuksia voidaan merkittävästi vähentää tuulivoimalaitosten sopivalla sijoittamisella.
Lähes 80 prosenttia tuulivoimalassa käytetyistä raaka-aineista pystytään kierrättämään.
Tuulivoimaa voidaan rakentaa vielä huomattavasti enemmän ilman, että tarvitaan lisää säätövoimaa.
Tuulivoimala tuottaa 3–9 kuukaudessa enemmän energiaa kuin sen valmistamiseen, kuljetukseen, pystytykseen ja purkuun kuluu.
Uusiutuvien energiamuotojen tukemisen tärkein tavoite on kannustaa teknologian kehittämiseen ja ympäristöteknologioiden kustannusten alentamiseen. Tavoitteena on saavuttaa tuulivoimalle hintataso, joka on kilpailukykyinen sähkömarkkinoilla lopulta ilman tukia.

Äänestä

Eiköhän tuo tuulivoima ole loppuun käsitelty Äänekosken osalta että uusia ideoita etsimään.Ihmiset pitäisi olla tasa-arvoisia että siitä lähdetään.Jos voimalat ei käy Liimattalaan niin ei ne käy Kiuassuollekaan.

Äänestä

Ei todellakaan ole loppuunkäsitelty. Kuinka tasa arvo liittyy tuulivoimalaan? metoo electric?

Äänestä
  • Kaupunki valitti naapurikunnan voimaloitten välkkeestä kun se tuli15 km päästä.Kiuassuo on 5 km päässä Suolahden taajamasta josta ne välkkeet näkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Kaupunki valitti naapurikunnan voimaloitten välkkeestä kun se tuli15 km päästä.Kiuassuo on 5 km päässä Suolahden taajamasta josta ne välkkeet näkee.

    Se, että joku kunta valittaa naapurin tuulivoimapäätöksestä ei tarkoita, että valitus tulisi hyväksytyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Se, että joku kunta valittaa naapurin tuulivoimapäätöksestä ei tarkoita, että valitus tulisi hyväksytyksi.

    Mutta tuli Äänekosken kaupungin mielipide selville.

    Äänestä

Tuulivoima on pelastanut pienen kunnan Keski-Pohjanmaalla, Lestijärven. Siellä ollaan pääsemässä talouden ahdingosta, kiitos tuulivoiman. Ainakin väliaikaisesti kunta selvisi. Tietenkin väki vähenee ja ikääntyy ja sitten viimeinen sammuttaa valot :). Joku isompi kunta saa sitten velattoman kunnan liitetyksi itseensä.

Äänestä
  • Jos olet yhtään perehtynyt mitä siellä tapahtuu niin juu, kunta selvisi hetkeksi ja hetkenpäästä lessut siellä ainoastaan keskenään lisääntyvät. Täällä ei saa päästää suolahtelaisia kommareita, sumiaislaisia kepusuhmuroijia tai mämmen lessuja mihinkään päättävään asemaan sotkemaan sen enempää kuin tämä kunta sekaisin jo on. Myllyjä ei tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Jos olet yhtään perehtynyt mitä siellä tapahtuu niin juu, kunta selvisi hetkeksi ja hetkenpäästä lessut siellä ainoastaan keskenään lisääntyvät. Täällä ei saa päästää suolahtelaisia kommareita, sumiaislaisia kepusuhmuroijia tai mämmen lessuja mihinkään päättävään asemaan sotkemaan sen enempää kuin tämä kunta sekaisin jo on. Myllyjä ei tarvita.

    Ei ne mitään myllyjä ole; ne ovat tuulivoimaloita. Tuulivoimaloitakin tarvitaan, lisäksi ydinvoimaa tarvitaan. Suomen turva on ollut ja on tulevaisuudessakin kohtuuhintainen sähkö. Tuuli- ja ydinvoima ovat ilmaston kannalta parhaimmat energiavaihtoehdot. Ne ei likaa vesistöjä eikä ilmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Viheraivovammanen. Tuulivoimaa on jo tarpeeksi. Tarvitaan pieniä ydinvoimaloita jotka toimivat ja varmaa sähköntuotantoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Viheraivovammanen. Tuulivoimaa on jo tarpeeksi. Tarvitaan pieniä ydinvoimaloita jotka toimivat ja varmaa sähköntuotantoa.

    Noin on että ollaan niin jälkijunassa että antaa junan mennä ja katse sinne ydinvoimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Viheraivovammanen. Tuulivoimaa on jo tarpeeksi. Tarvitaan pieniä ydinvoimaloita jotka toimivat ja varmaa sähköntuotantoa.

    "Asiantuntija" sinäkin! Heillä, jotka vähiten ovat perillä asioista, ottavat voimakkaimmin kantaa asioihin. Niin on trumpisteissa ja niin on persuissa. Ja laittomuuksiinkin sorrutaan helposti. Donald-poika ja Teuvo-poika ovat hyviä esimerkkejä asiantuntemattomuuksista ja häijyistä puheista. Donald on muka joka asian asiantuntija. Ja niin taidat olla sinäkin "asiantuntija".

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ja siinä ”siantuntija” ilmeisesti paikallisista silakoista? Ymmärrät varmaankin että jos ei tuule ja ydinvoimaa ei ole tarpeeksi ja muuta toimivat tavat on alasajettu kuten turve, pelletti, vesivoima niin sitten varmaan sinun mielestä laitetaan tehtaat kiinni ja puhallellaan muniin? Ainiin mutta vuokrakämpässäsi sähkö tulee seinästä ja rahat myös (kelalta).

    Äänestä

Monohappo myllyt pyörii 🤣🤣🤣

Äänestä

Uusin ja paras voimala on ydinvoima-monohappo hybridivoimala! Täysin ympäristölle vaaraton!!

Äänestä
  • Onko tämä se kiiskisen turvavoimala?

    Äänestä

Mutta maan, tilojen ja asuntojen hinta laski vastaavasti kymmeniä prosentteja. Sama kuin nyt rakenteilla olevan TNT-tehtaan kanssa. Yhtään asuntokauppaa ei koko kunnassa enää synny.

Äänestä
  • Puhutko karstulasta? Ei taida olla vetovoimaisin kunta. Sama koskee kaikkia kuntia ja kaupunkeja keski-suomessa. Paitsi Jyväskylä.

    Äänestä

Kurikka on yksi Suomen merkittävimmistä tuulivoiman rakentajista. Siellä on jo nyt paljon voimaloita ja rakennuspäätöksiä lukuisista voimaloista. Maanomistajatkin saavat tuottoja, joita tietenkin voi kadehtia. Kurikan kaupunki saa kuitenkin isot tuotot. Muissa kunnissa ja kaupungeissa voidaan kadehtia noita tuottoja.

Äänestä
  • persreikäkylä pohjanmaalla no semmosta kannattaa ehdottomasti kadehtia.

    Äänestä

Kunta ja vuonna 2024 valmistunut tuulivoimakapasiteetti (MW):

1) Kurikka 313,5 MW

2) Siikajoki 243,2 MW

3) Oulainen 188,8 MW

4) Kristiinankaupunki 129,2 MW

5) Uusikaarlepyy 105,4 MW

6) Ii 100,3 MW

7) Eurajoki 62 MW

8) Karstula 59 MW

9) Hyrynsalmi 55,8 MW

10) Perho 42 MW ja Kyyjärvi 42 MW

11) Äänekoski 0 MV

Onhan tämä erikoista luettavaa,miten muualla ja meillä.

1Äänestä
  • Voi kuule kun tämä on teollisuuskaupunki eikä täällä tarvita kuin nuo tehtaat ja kaupungin tytäryhtiöt.

    Äänestä

  • ja muutaman vuoden päästä nuo kylät ovat ihmeissään ropeliensa kanssa. Tuononenko se täällä kala-apupojan kanssa kiimoissaan kirjottelee? Täydet nolla kaupunginvetureina niin pitäs ropelia saada että voi rahaa kylvää suolahen monttuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    ja muutaman vuoden päästä nuo kylät ovat ihmeissään ropeliensa kanssa. Tuononenko se täällä kala-apupojan kanssa kiimoissaan kirjottelee? Täydet nolla kaupunginvetureina niin pitäs ropelia saada että voi rahaa kylvää suolahen monttuun.

    Itselläni on kesämökki tuulivoima-alueella eikä ole mitään valittamista. Mukava katsella siipien pyörimistä. Haittaa ei ole. Mikä täällä ihmisiä ahdistaa? Tietämättömyys ilmeisesti ja vanhoihin kaavoihin kamgistuminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Itselläni on kesämökki tuulivoima-alueella eikä ole mitään valittamista. Mukava katsella siipien pyörimistä. Haittaa ei ole. Mikä täällä ihmisiä ahdistaa? Tietämättömyys ilmeisesti ja vanhoihin kaavoihin kamgistuminen.

    No sittenhän tuossa ei ole mithään ongelmaa. Jokaisen päättäjän ja viranhaltijan jotka näitä haalivat pihaan mylly jauhamaan ja voivat katsella ropeleita siinä samalla kun osallistuvat johonkin etäkokoukseen. Massit tulee meille ja heille ongelmat WIN-WIN sanos eräskin hyrrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ongelmaa ei tosiaan ole. Mutta Äänekoskella tehdään kaikista ongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ongelmaa ei tosiaan ole. Mutta Äänekoskella tehdään kaikista ongelmia.

    ei tietenkään ole ongelmaa jos 300 metriä korkea lihamylly tulee jauhamaan viereen, tällä kylällä muistaakseen valehdellaan sujuvasti monessakin lapussa että olemme #ilmiö ja luonnonkaunis, luontoarvoista välittävä kyläpahanen?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Luulin että myllyt jauhaa sähköä ja rahaa. Olin näköjään väärässä. Kiitos että oikaisit myllyjen jauhavan lihaa. Saako siellä sika-nautaa vai mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Luulin että myllyt jauhaa sähköä ja rahaa. Olin näköjään väärässä. Kiitos että oikaisit myllyjen jauhavan lihaa. Saako siellä sika-nautaa vai mitä?

    jos teistä demarivasuriviherkomukoista jauhetaan, niin minkin rehua tulee, en tiedä mitä se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    jos teistä demarivasuriviherkomukoista jauhetaan, niin minkin rehua tulee, en tiedä mitä se on.

    ei hirveästi ylltä,että paljastit olevasi persu

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    ei hirveästi ylltä,että paljastit olevasi persu

    kokoomusta olen kyllä äänestänyt viimeiset parikymmentä vuotta mutta tuota persuiksihan te nekin luette?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    kokoomusta olen kyllä äänestänyt viimeiset parikymmentä vuotta mutta tuota persuiksihan te nekin luette?

    Ja kepu taitaa vaan pysyä vasemmistosiivessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    ei tietenkään ole ongelmaa jos 300 metriä korkea lihamylly tulee jauhamaan viereen, tällä kylällä muistaakseen valehdellaan sujuvasti monessakin lapussa että olemme #ilmiö ja luonnonkaunis, luontoarvoista välittävä kyläpahanen?

    Tuttavani ovat asuneet tuulivoimalansa kanssa vierekkäin yli 20 vuotta eivätkä he ole törmänneet mihinkään ongelmaan voimalansa kanssa. Tietenkin pitempi tyyni kausi harmittaa, mutta niitäkin on harvoin. Ei yhtään eläintä ole löytynyt kuolleena pellolta. Jotta se siitä lihamyllystä vai mitäköhän kirjoittaja oli tarkoittanut lihamyllyllä. Kukaan naapurustosta ei ole valittanut tuulivoimalasta. Äänihaittaakaan ei ole, vaikka etäisyys asuinrakennuksesta on luokkaa 100 m. Nykyvoimalat ovat todettakoon vähän korkeampia ja isompi tehoisia. Ehkä isompi voimala pitäisi olla muutaman sadan metrin päässä asumuksesta.
    Se toki voidaan myös todeta, että me ihmiset olemme erilaisia ja allergisia joillekin asioille. Joku on allerginen liikenteen melulle. Ehkä ainakin miljoona suomalaista on "allerginen" liikenteen melulle. Joku toinen on allerginen hiljaisuudelle eikä he voi asuakaan haja-asutusalueilla vaan liikenteen melun keskellä, lähellä palveluja. Joku on "allerginen" vanhoille taloille ja heidän kotinsa tulee olla uusissa taloissa. Joku ei siedä minkään valtakunnan hajusaasteita, hajuvesiä, tupakansavua yms. Jne. jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    jos teistä demarivasuriviherkomukoista jauhetaan, niin minkin rehua tulee, en tiedä mitä se on.

    Minkin rehua tehtiin silakoista ja sekaan jauhoa ym. ravinteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tuttavani ovat asuneet tuulivoimalansa kanssa vierekkäin yli 20 vuotta eivätkä he ole törmänneet mihinkään ongelmaan voimalansa kanssa. Tietenkin pitempi tyyni kausi harmittaa, mutta niitäkin on harvoin. Ei yhtään eläintä ole löytynyt kuolleena pellolta. Jotta se siitä lihamyllystä vai mitäköhän kirjoittaja oli tarkoittanut lihamyllyllä. Kukaan naapurustosta ei ole valittanut tuulivoimalasta. Äänihaittaakaan ei ole, vaikka etäisyys asuinrakennuksesta on luokkaa 100 m. Nykyvoimalat ovat todettakoon vähän korkeampia ja isompi tehoisia. Ehkä isompi voimala pitäisi olla muutaman sadan metrin päässä asumuksesta.
    Se toki voidaan myös todeta, että me ihmiset olemme erilaisia ja allergisia joillekin asioille. Joku on allerginen liikenteen melulle. Ehkä ainakin miljoona suomalaista on "allerginen" liikenteen melulle. Joku toinen on allerginen hiljaisuudelle eikä he voi asuakaan haja-asutusalueilla vaan liikenteen melun keskellä, lähellä palveluja. Joku on "allerginen" vanhoille taloille ja heidän kotinsa tulee olla uusissa taloissa. Joku ei siedä minkään valtakunnan hajusaasteita, hajuvesiä, tupakansavua yms. Jne. jne.

    äkissä ollaan allergisia tulevalle rahalle kaupunkiin,jota myllyt jauhaa

    Ja varmaan asuvat kuolemaansa saakka, sillä mökkiään eivät saa kaupaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Ja varmaan asuvat kuolemaansa saakka, sillä mökkiään eivät saa kaupaksi.

    Ei mökki ole kaupan, kun lapset sen jo omistavat. Vanhemmat asuvat ja ehkä maksavat vuokraakin talosta hiukan. Lapsista jompi kumpi asunee talossa sitten, kun ovat eläkeiässä, n. 25 vuoden kuluttua.

    Äänestä

Äänekosken sellutehdas tuottaa sähköä vuodessa 1.5 terawattituntia, joka vastaa satoja tuulimyllyjä. Eiköhän siinä ole tarpeeksi sähköntuottoa Äänekoskelle. Suolahteen voisi toki pystyttää, koska eivät tuota mitään.

Äänestä
  • Vastahan ne sai suolahteen valot liikenneympyrään, huikea onnistuminen Kari! Nyt parit myllyt vaan ääslahteen.

    Äänestä

onko suolahdessa valot oikeasti jo?

Äänestä
  • On valot palaa mutta ketään ei ole kotona

    Äänestä

Kaikki hyvä kaatuu…

Äänestä

Tuurisähköä tulee parhaillaan 180mw. Kyllä on hyvä systeemi tämä kiima-Matin. toisen kiima-Matin ja kiima-Karin tuulivoima. Eihän heitä toki oikeasti kiinnosta että se ei tuota sähköä silloin kuin tarvitaan tai se mitä yhteiskunta tarvitsee. Ainoastaan kiinnostaa oma hillotolppa. Mitähän kartanonherra tuumaa asiaan, ei ole kannanottoa.

Äänestä
  • Fingridin mukaan kahdelta iltapäivällä Suomen tuulivoimalat kuluttivat sähköä 13 megawattia enemmän kuin mitä tuottivat.Aurinkovoimalat ovat tuottaneet sähköä samaan aikaan enemmän kuin tuulivoimalat 100 megawattia ( tammikuussa -26).
    Suomen oma 10500 megawatin tuotanto ei riittänyt 13 000 megawatin kulutusta.
    Pörssisähkön hinta ollut taas korkealla.,tämän sattumasähkön vuoksi.
    Ruotsissa on useita konkursseja tuulivoima-alalla vuosina 2024-25.Syyt ovat alhainen sähkö hinta ja korkeat tuotantokusatannukset.Tuulivoiman rakentaminen on pysähtynyt Ruotsissa.
    Keski-Suomessa maakuntakaava 2040 on tullut lainvoimaiseksi.
    Siinä on 19-21 suurta aluetta.Tämä vähentää pienien alle 10 voimalan rakentamista [Kiussuo]
    Myös puolustusvoimien tutkajärjestelmät rajoittavat voimaloiden korkeutta osassa maakuntaa.

    Äänestä

Juuri tuli uutinen että 2026 vuonna tuulivoimarakentaminen on jäissä. Hienoa, se on kiiskelle ja mazalle tuulen huuhtoma perssssshe luvassa. Haistakoon pitkä lehmän lerssi molemmat.

Äänestä

Tuuli- ja aurinkoenergia ohittivat fossiiliset polttoaineet Euroopan unionin sähköntuotannossa viime vuonna, selviää ajatushautumo Emberin tuoreesta raportista. Kyseessä on merkittävä käännekohta puhtaan energian kehityksessä, sanomalehti The Guardian raportoi.
Vuonna 2025 tuulivoimalat ja aurinkopaneelit tuottivat 30 prosenttia EU:n sähköstä, vuosittaisessa katsauksessa todetaan. Vastaavasti hiiltä, öljyä ja kaasua polttavat voimalat tuottivat 29 prosenttia sähköstä. Hyvä EU!
Ja tuo 30 % ei saastuta hengittämäämme ilmaa! Siksikin lisää tuulivoimaa, myös aurinkoenergiaa.

Äänestä
  • Sanoo viherkommari mikä ajaa vanhalla dieselmersulla.

    Äänestä

  • Tuotetaanhan unionin alueella paljon appelsiinejäkin että viljelyä vaan tännekin.

    Äänestä

Tuulivoiman hyödyt:
Uusiutuva ja päästötön: Ei tuota käytön aikana CO2-päästöjä, mikä auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Edullinen energiantuotanto: Tuulivoima on nykyään yksi halvimmista sähköntuotantomuodoista.
Kotimaisuus ja huoltovarmuus: Vähentää energiantuonnin tarvetta.
Tehokkuus: Tuulivoimala tuottaa elinkaarensa aikana moninkertaisesti rakentamiseen käytetyn energian.

Äänestä
  • Kommari käyttää chatgpttä, luultavasti ilmaista veriota 🤣

    Äänestä

Tuulivoima on suoranaista kusetusta.Nyt on hinnat korkeat ja huomenna jo 0,80 centtiä /kWh. Tänään keskihinta 38,15 /kWh
Norjassa tällä hetkellä 0,03 /kWh

Äänestä
  • aivan oikein pörssikeinottelijoille!

    Äänestä

Kunta voisi aloittaa jonkun ropelikaavoituksen huomenna. Kiiski esittelee, putkimies virtanen asiantuntijana.

Äänestä

Kotilainen asentaa,nopeasti siinä tuulivoima vastaisuus loppuu kun on oma etu kyseessä näillä edun tavoittelijoilla eikä ole moraalista selkärankaa .

Äänestä
  • No siinähän on jo pari joutavaa broileria ja työmies. Kuulostaa perus yritykselle suolahdesta.

    Äänestä

Lavat jäässä, ei tule virtaa, tee oikeanlainen sopimus seuraavalla kerralla.

Äänestä

Myö saataisiin heti verotuloja lisää kun saatais sun kelan rahoilla loisiminen katkaistua, ja voitais pakottaa sut töihin

Äänestä
  • Valitettavasti kela ei edusta minun pankkitilin karttumista, sen tekee joku muu instanssi, ottaako päähän?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Valitettavasti kela ei edusta minun pankkitilin karttumista, sen tekee joku muu instanssi, ottaako päähän?

    onko ihan kaupunni ja veronmaksaja kyseessä kun tiliäsi lihottaa?

    Äänestä

Viimeisenkin luonnonmaiseman raiskaus ja hakkuu sähköntuotannon nimissä on aivan järjetön idea. Jos tykkäät tuulimyllyistä, muuta Hollantiin.

Äänestä
  • olen samaa mieltä että poliitikoilta ja viranhaltijoilta jotka ovat näitä vispilätyyppejä voisi kuohia munat tai työntää pulikan persreikään.

    Nimiähän tähän löytyisi pitkä lista kun kahlaa laput läpi, mutta mitä tehdä niille millä pyörii hyrrätakki päällä kokoajan, henkilöitä jotka äänestävät JAA ja sitten EI? Ehdotuksia?

    Äänestä

  • Hollannissa on tosiaan tuulimyllyjä, joissa ennen jauhettiin viljaa. Luulen, että ne ovat nykyisin maiseman kohottajina muistuttamassa entisistä ajoista. Tuulivoimaloita taasen ei Hollannissa liene kovin paljon johtuen tiheästä asutuksesta. Siellä on asumistiheys yli 20-kertainen Suomen asumistiheyteen verrattuna. Tänne niitä taasen mahtuu.

    Äänestä

Siellä on taas kahdeksantuulentakinkääntäjällä myllyt listalla kaupunginhjallituksessa. Joko tuon ukon ja kalakaverin voisi vapauttaa tehtävistään?

Äänestä

No nyt se menee kutakuinkin oikein kun myllyt ei tule ihan pihapiireihin.Ja jos ei lähde periaatteen tielle niin satatonnia veroina kelpaa hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuulivoima toi Karstulalle 700 000 euroa lisää verotuloja.
Miten Äänekoskella?

Karstulan kunnanhallitus esittää vuodelle 2026 peräti 778 000 euron ylijäämäistä talousarviota. Myös kuluvan vuoden tulos näyttää erinomaiselta, noin 956 000 euroa plussalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu