Moi!
Aihe on vaivannut pitkään ja nyt uskalsin tulla kyselemään ajatuksianne. Nimittäin isot tuloerot ja niiden vaikutus parisuhteeseen. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo pari vuosikymmentä, hän on tehnyt uraa ja minä ollut lasten kanssa kotona tai opiskellut vuosia (pari tutkintoa, mutta korkein siis amk, ei yliopisto). Tuloero on kasvanut kasvamistaan vuosien varrella ja vaikka olen korkeakoulutetumpi kuin mieheni, tuloni ovat noin 1/4 hänen tuloistaan. Rahani ovat jatkuvasti loppu, eivätkä edes riitä pakollisiin menoihin. Tunnen jatkuvasti hapeää ja syyllisyyttä kun olen toisen "elätettävänä". Mieheni tietää tilanteeni ja elättää kyllä mukisematta, siirtää rahaa jos tarvitsen sitä, mutta pointti on siinä että HALUAISIN pärjätä myös omilla tuloilla :(. En pysty hankkimaan itselleni mitään enkä edes lapsilleni joululahjoja omilla rahoilla. Asia kalvaa ja vaivaa minua, ajoittain vaivun pahaan masennukseen, itsesääliin ja huonommuuteen. Taloudellinen stressi on todella kova. Mieheni ei ymmärrä alkuunkaan, koska hänellä ei ole mitään ongelmaa (ei tietenkään kun rahat riittävät ja voi harrastaa kalliita harrastuksia ja tehdä kalliita poikien matkoja). Itse tunnen koko ajan riittämättömyyttä. Onko ketään muuta (naista) samassa tilanteessa? Miten asia on vaikuttanut parisuhteeseenne?
Aihe on vaivannut pitkään ja nyt uskalsin tulla kyselemään ajatuksianne. Nimittäin isot tuloerot ja niiden vaikutus parisuhteeseen. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo pari vuosikymmentä, hän on tehnyt uraa ja minä ollut lasten kanssa kotona tai opiskellut vuosia (pari tutkintoa, mutta korkein siis amk, ei yliopisto). Tuloero on kasvanut kasvamistaan vuosien varrella ja vaikka olen korkeakoulutetumpi kuin mieheni, tuloni ovat noin 1/4 hänen tuloistaan. Rahani ovat jatkuvasti loppu, eivätkä edes riitä pakollisiin menoihin. Tunnen jatkuvasti hapeää ja syyllisyyttä kun olen toisen "elätettävänä". Mieheni tietää tilanteeni ja elättää kyllä mukisematta, siirtää rahaa jos tarvitsen sitä, mutta pointti on siinä että HALUAISIN pärjätä myös omilla tuloilla :(. En pysty hankkimaan itselleni mitään enkä edes lapsilleni joululahjoja omilla rahoilla. Asia kalvaa ja vaivaa minua, ajoittain vaivun pahaan masennukseen, itsesääliin ja huonommuuteen. Taloudellinen stressi on todella kova. Mieheni ei ymmärrä alkuunkaan, koska hänellä ei ole mitään ongelmaa (ei tietenkään kun rahat riittävät ja voi harrastaa kalliita harrastuksia ja tehdä kalliita poikien matkoja). Itse tunnen koko ajan riittämättömyyttä. Onko ketään muuta (naista) samassa tilanteessa? Miten asia on vaikuttanut parisuhteeseenne?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Etkö saisi pientä lisätuloa esim. seksin myynnillä tai kauppaamalla käytettyjä pikkuhousuja?
Missä ihmisryhmäsaä olisi kysyntää tälle mainitulle liikeidealle- ihan just nuuskijoiden ryhmässä vai? Sivusta kiusaaja
Jos aloittajalla on käytössä jotkut mummon perintökalsarit tai jopa miehen vanhat pitkät kalsarit muna-aukolla niin ainoa vaihtoehto on seksin myynti, mutta siinäkin kannattaa hinnoittelu laittaa aika alarekisteriin johtuen ilmeisestä miehekkäästä ja epäseksikkäästä ulkomuodosta
Kiitos ny aloittajaäijä tästäkin tilityksestä, tää vasta sexikästä olikin nääs
Kyllä voisin esim 15 euroa maksaa jos vaikka minut kädellä laukaisi vähän rumempikin nainen
Lieneekö tuo lievää liioittelua? On vaikea kuvitella kiinteää parisuhdetta tuolla järjestelyllä!
Olen pahoillani kun en pysty vastaamaan varsinaiseen kysymykseesi. Kymmenien vuosien kokemukseni on päinvastainen.
Seurusteluaikana emme oikeastaan sopineet mistään tuohonkaan liittyvästä vaan "totuttelukeskustelujemme" yhteydessä asia tuli selväksi.
Mieheni alkupalkka oli noin 4 x minun täyden työajan palkkani.
Aivan alusta alkaen oli kaikki yhteistä. Pankkitili ehdolla rva TAI hra.
Pääomatulojen veromenettelystä johtuen perheemme ainoa pankkitili oli muutaman vuoden vain minun nimissäni.
Kun parin "varmisteluvuoden" jälkeen aloimme hankkimaan lapsia oli etukäteen selvä, että minä jäin kotiin lasten kanssa.
Nuorimmankin mentyä kouluun menin osa-aikaiseen iltatyöhön- En rahan vuoksi vaan tavatakseni ihmisiä ja saadakseni uusia virikkeitä elämääni. Tietenkin palkkani meni yhteiselle tilillemme.
Koti- ja osa-aikatyön vuosina minä hoidin perheemme kaiken maksuliikenteen. Ennen nettiä.
Ylipäätään minä olen saanut aikaan suuren osan perheemme arkisista kuluista.
Matkoista? Lastemme itsenäistyttyä tein naisystäväni kanssa useita matkoja Eurooppaan. Muutamasta vajaan viikon Berliinin joulutorimatkasta kolmen viikon Espanjan matkaan. Noiden väliin mahtuivat Verona, Sisilia, Split, Rooma ja Malta.
Heti kun oli saatavana oli minulla yhteistä tiliämme laskuttava rinnakkainen kortti. 5000€:n Visa.
Mieheni joutui ajoittain matkustamaan työnsä vuosi eikä halunnut lähteä ilman minua tai ja koko perhettä mihinkään.
Muutamalle tyämatkalle hän otti minut ja lapset mukaan. Saksaan ja Itävaltaan.
Kahta kesämökkikesää ja retkeilyvenekesää olimme suuren osan lomista matkoilla.
Miestäni eivät paljoakaan kiinnostaneet korttitapahtumat.
Minä seurasin satunnaisesti kulurakennetta. Mieheni vastasi tulopuolesta.
Asuntojen yhteisomistus on aiheuttanut hieman lisäbyrokratiaa.
Roolituksemme liitossa on hieman vanhanaikainen mutta perustuu ehdottomaan luottamukseen eikä pettymyksiä ole ollut.
Tilanteessasi olisin saattanut mukautua siihen mutta en osaa edes arvata miten pitkäksi ajaksi.
Lisäys. Mieheni kannusti minua mukaan ay-politiikkaan osa-aikatyöstäni huolimatta.
Samoin kunnallispolitiikkaan jossa olin muutamissa luottamustehtävissä.
Pitkä sepustus mutta lyhyempi olisi jättänyt aiheen pelkäksi mielipidetypisteeksi.
Jos haluat näyttää miehellesi tälläisen irvokkaan järjestelyn niin voin kuvitella miehesi tuntevan syvää sääliä alisteista aviomiestä kohtaan.
Mieheni on "kärsinyt" tästä jo 56 vuotta.
Koskaan rahasta ei ole ollut riitaa. Ei puutteen, eivä väljemmän talouden aikana!
Tietenkään rahasta ei ole riitaa kun sitä on. Riita alkaa vasta kun sitä ei ole.
Onpa huonon kuuloinen parisuhde. Meillä puolisolla on 10 kertaiset tulot itseeni verrattuna. (Minulla on perustulot). Hän haluaa maksaa kaiken ja minulle jää omat tulot sitten käteen. Ostan ruokaa yhteiseen pöytään. Hän maksaa kaiken muun ja yhteiset matkat.Hän myös sanoo aina, että voin ottaa yhteiseltä tililtä rahaa jos haluan jotain ostaa. Hän on hyvä mies. Aina ollut äärimmäisen antelias.
Just joo palstaäijä ja kikkis on varmaan liian iso kans
No voi että.
Tätähän on spekuloitu täällä säännöllisin väliajoin ja aika lailla samat vastaukset tunnut saavan nytkin; eli samat ihmiset vastaavat näihin tämän tyyppisiin kysymyksiin
SInulla on siis ongelma, jonka olet itse kehittänyt itsellesi, joten sinunhan se on ratkaistavakin. Ongelma on korviesi välissä, ei ilmeisesti missää muualla.
Oma tilanteeni on ollut se, että välillä mies on tienannut enemmän kun olen ollut kotiäitinä. Lasten kasvettua ja siirtyessäni työelämään, tienasin huomattavasti enemmän kuin mieheni. Koskaan tämä ei ole ollut ongelma vaan se, jolla on enemmän rahaa käytettävissä, käyttääkin sitä enemmän yhteisten menojen maksamiseen.
Olemmekohan omituisia?
Tulomme ovat aina jakautuneet hyvin epätasaisesti paremmin ansaitsevan mieheni eduksi.
Olemme eläneet periaatteella, että yksi talous, yhteiset rahat sekä yhteisiin, että henkilökohaisiin menoihin.
Kun yhteistä rahaa on ollut niukasti niin kumpikin on toiminut sen mukaisesti eikä väljemmän rahan ajat ole johtanut kummankaan holtittomaan tuhlaukseen.
Kumpikaan ei ole koskaan vahtinut toisen rahankäyttöä.
Tilit tapahtumineen avoimia kummallekin. Käytössä 5000:n rinnakkaiset luottokortit jonka lasku menee suoraveloitukseen yhteiseltä käyttelytililtämme.
Milloin tahansa, kumpi tahansa olisi voinut perustaa oman tilin ja siirtää sille kaikki yhteiset varat.
Sama yhteisomistus koskee myös kiinteää omaisuutta. Pörssiomistuksia en ole ajatellut eikä se ole tarpeenkaan.
Näin olemme elelleet yli 50 vuotta.
Ohhoh, ihmeparantuminenko? Kirjoittelet miehestäsi vai oletko itse se mies?
Ihmeparantuninen??
Pääpiirteissään tuo on täyttä asiaa mutta joitakin yksityiskohtia puuttuu.
Puolison kulujen seuraaminen! Ollessani viikot töissä lähellä Porvoota kävin paikallisella kuntosalilla kahdesti viikossa. Kerran olivat jumppavehkeet jääneet kotiin joten kävin porvoolaisesta marktista ostamassa halvimman, löytämäni paidan.
Olen aina maksanut kaiken kortin maksuaikapuolella.
Seuraavan korttilaskun tultua tiukkasi vaimoni, että milles naiselle paitoja ostellaan? Laskurivillä oli maininta "naisten pikee paita".
Se oli halvin paita. Joten kyllä se seurasi mutta tuo oli ainoa kerta kun se paljastui.
Pörssiasioiden ymmärtäminen lienee vaikeaa?
Kolmas on tuo kiinteän yhteisomistus. Espanjan asuntomme ja siellä Deutshe Bankin tili ovat vain minun nimissäni ja vaimo tietää sen. Tietää myös syynkin.
Totta on se, ettei edes varsinaista neuvottelua rahan käytöstä ole ollut.
Yhden kerran siihen iski turhamaisuus. Pidin keskiluokkaista japsiautoa hengissä ja pääpaino oli alustan ja muun tekniikan kunnossa. Maalipintaan alkoi tulemaan ruostepilkkuja. Ostin Noverostia ja hioin pilkut puhtaaksi ja suojasin Noverostilla joka kuivuttuaan oli musta. Hiljallee pilkkuja tuli lisää ja jossakin vaiheessa vaimo alkoi urputtamaan menopelin ulkonäöstä. Sanoin, että se auton mustapillkuinen kylki on hyvin lyhyen aikaa hänen näkökentässään hänen mennessä repsikan paikalle.
Jossakin vaiheessa tein itse pohjatyön, kaverini "vapautti" työpaikaltaan hyvin lähellä alkuperäista sävyä olevaa automaalia ja lankoni kaveri hoiti ruiskuttamisen ja uunikuivauksen.
Eikä se suinpäin singahtanut kauppaan vaan valmisteli harvojen mielitekojensa tyydyttämistä kuten jotain kultaketjua, kultaleijoaa tms. Ilmaisi mielihalunsa ja ottessaan sen puheeksi tiesi, etten minä koskaan harannut vastaan tuollaisissa.
Rätteihin, sisustukseen ml. huonekalut, minä en halunnut puuttua.
Karu totuus on, että vuosikaudet vaimoni seurasi korttilaskun sisältöä ja minä hoidin valtaosan tulopuolesta. Käteistä käytimme vain paikoissa joissa kortti ei käynyt tai oli muuten hankalaa. Aikanaan useimmissa "pikkupaikoissa" kävi vain käteinen aivan käytännön syistäkin.
Käyttökohteiden vaihtoehdoista ei koskaan syntynyt näkemyseroja.
Pahin oli tuo muutaman vuoden hiljainen tyytymättömyys automme ikään ja näköön.
Leipätyöni oli ehdottelua, maanittelua, perustelua, viitoittamista jne. joten könytessäni vanhan auton alla tunsin tekeväni jotain todellista joka näkyi, tuntui ja säästi rahaa..
Kerran, Eurooppaan suuntautuneen kuukauden automatkan kotimatkalla menopelin tasauspyörästö hajosi ja matkamme katkesi Köpenhaminaan josta kotiuduimme SOS:n vakuutuksella. Auto tuli pari viikkoa myöhemmin kuormurin lavalla työpaikkani tehdasportille.
Aiempi kirjoittaja kertoi miehestään ja sinä nyt vaimostasi. Eli kirjoitatko teidän kummankin puolesta?
Mene leipäjonoon niin sen jälkeen ei tunnu enää köyhältä.