Totussa ei saa tienata 50euroa kuukaudessa

Virheellisesti näin väitetään kelan sääntösivuilla mutta se on valehtelua.

Kuukauden 7.-8. pv tulee virallinen tiliote joka toimitetaan kelaan.
Siinä kohtaa kela huomioi edellisen kuukauden tulot ja laskee että olet saanut edellisen kuukauden 15. pvä 50€ JA tämän kuun 5.pvä 50€.
Vaikka olet tienannut eri kuukausina 50€/kk niin kelan laskukaavan mukaan olet tienannut marraskuussa 0€ ja joulukuussa 100€ .
Siispä sinulta vähennetään 50€ tammikuun totusta.

Sen lisäksi kela jatkaa valehteluaan näin:

Kela ei muka huomioi lainaa jonka asiakas maksaa takaisin samassa kuussa.

Ei pidä paikkaansa!
Tietenkin kela huomioi lainan tulona koska tiliote kertoo että olet saanut kuukauden alussa 100€. Se on tuloa ja vähennetään tammikuun laskelmassa rahoistasi. Sitten joulukuussa huomioidaan että kas, olet maksanut 100€ henkilölle x. Eli sitä ei huomioida!

Kela osaa vääntää ja kääntää niin että virallisilla kuukausilla ei ole laskukaavojen kanssa mitään tekemistä.

Siinä on annettu työntekijöille valtuudet tehdä oman mielensä mukaisia päätöksiä ja olet 150€ miinuksella vaikka kaiken piti olla sallituissa tulorajoissa.
14242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hörön lörön. Eikö sinulla muutakaan tekemistä ole kuin postata tätä valheellista väittämääsi?

Äänestä

"Virheellisesti näin väitetään kelan sääntösivuilla mutta se on valehtelua."

Annoitko Kelalle palautetta (onnistuu Kelan sivujen kautta)?

Äänestä
  • Valituksen käsittely kestää 2 vuotta.
    Etuuskäsittelijöillä on valtaa. He voivat tehdä oman mielensä mukaan. Säännöt on tehty siten että käsittelijä voi ne kumota omalla harkinnallaan.

    Äänestä

Onko perutuslain vastaista?

Äänestä
  • Perustuslaissa ei ole mainintaa Kelasta, joten se on laiton.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Perustuslaissa ei ole mainintaa Kelasta, joten se on laiton.

    Peruutuslaissa on maininta että suomalaisten rahat ovat yhteisiä, joten kaikilla pitäisi olla paljon rahaa.

    Äänestä

Ei kannata liikoja tienata. Eviään ei pidä liilaa heilutella.

Äänestä

Myönnetäänkö virallisen tiliotteen hankkimiseen sekä toimittamiseen Kelalle toimeentulotukea? Harkinnanvaraista ehkä?

Äänestä

Ostan totulla olutta salesta.

Läskiuuno, itäsuomi. Savo!

Äänestä
  • Kippistellääns yhdet harkinnanvaraiset!

    Äänestä

ikinä en oo mitään tienannu

Äänestä
  • Samma här. Ainoat ansiot ovat olleet sossun ja kelan petaalakset. Palkkatyöllä en koskaan.

    T:Lawetorder

    Äänestä

  • palkkojen verotusta on nostettava ettei jatkossakaan kannata töihin mennä

    Äänestä

Mutta Keva lähettää pari tonnia tilille joka kuukausi ilman mitään anomisia.
Keva on siis ryhdikäs yhteistyökumppani. Ollut jo vuosikausia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Virheellisesti näin väitetään kelan sääntösivuilla mutta se on valehtelua.

Kuukauden 7.-8. pv tulee virallinen tiliote joka toimitetaan kelaan.
Siinä kohtaa kela huomioi edellisen kuukauden tulot ja laskee että olet saanut edellisen kuukauden 15. pvä 50€ JA tämän kuun 5.pvä 50€.
Vaikka olet tienannut eri kuukausina 50€/kk niin kelan laskukaavan mukaan olet tienannut marraskuussa 0€ ja joulukuussa 100€ .
Siispä sinulta vähennetään 50€ tammikuun totusta.

Sen lisäksi kela jatkaa valehteluaan näin:

Kela ei muka huomioi lainaa jonka asiakas maksaa takaisin samassa kuussa.

Ei pidä paikkaansa!
Tietenkin kela huomioi lainan tulona koska tiliote kertoo että olet saanut kuukauden alussa 100€. Se on tuloa ja vähennetään tammikuun laskelmassa rahoistasi. Sitten joulukuussa huomioidaan että kas, olet maksanut 100€ henkilölle x. Eli sitä ei huomioida!

Kela osaa vääntää ja kääntää niin että virallisilla kuukausilla ei ole laskukaavojen kanssa mitään tekemistä.

Siinä on annettu työntekijöille valtuudet tehdä oman mielensä mukaisia päätöksiä ja olet 150€ miinuksella vaikka kaiken piti olla sallituissa tulorajoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu