Monien mahdollisuuksien kaupunki?

Miksi tällä palstalla niin kovin Äänekoskea haukutaan? Oheinen teksti osui silmään ja nyt kysyttävä, että onko tämä vain keksitty mainospuhe? Löytyy siis kaupungin työpaikkailmoituksesta. En asu Äänekoskella, ainakaan vielä, mutta ikinä ei voi tietää.
----

Äänekoski on monien mahdollisuuksien kaupunki

Äänekoski on pohjoisen Keski-Suomen keskuskaupunki ja biokiertotalouden keskittymä, jossa kesyttämätön luonto ja korkea teknologia kohtaavat.

18 000 asukkaan Äänekoski on moderni ja vireä teollisuuskaupunki Keiteleen eteläpäässä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Kattavat palvelut, monipuolinen kulttuuri- ja urheilutoiminta, toimiva kouluverkosto sekä sujuvat liikenneyhteydet tekevät kaupungista vetovoimaisen ja tarjoavat mahdollisuuden hyvään arkeen. Upea järviluonto on tärkeä osa kaupungin identiteettiä.

Äänekosken kaupunki on vakaa työnantaja ja vahvan teollisuuden myötä kaupungin työpaikkaomavaraisuus on jatkuvasti yli 100 prosenttia. Henkilöstöä kaupunkikonsernin palveluksessa on noin 850.
27650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Työllisyys yli 100% ja silti maakunnan kovin työttömyys . Väestörakennetta vuosia tuettu tähän suuntaan harkinnanvaraisella sosiaalituella ja vasemmistopolitiikalla. Poliittisesti kaupungin yhtiöitä tuetaan yksityisten ja veronmaksajien kustannuksella.
Koko ajan käytetään kaupungin rahoja mitä ihmeellisempiin projekteihin ja organisaatioihin kun samaan aikaan peruspalveluista ja infrasta säästetään. Loputkin rahat imetään asukkailta energiayhtiön jatkuvilla hinnankorotuksilla jotta saavat tuloutettua kaupungille mahdollisimman paljon. Pienet piirit pyörii. Tosellisuus ja mainospuheet ei oikein kohtaa ainakaan jos asioista mitään ymmärrät ja täällä asut.

2Äänestä

Suunta näyttää olevan sellainen että työttömät ja eläkeläiset savustetaan ulos kallistuvilla asumiskuluilla.

Äänestä

Kaupungintalolla on vuosia suhmuroitu.
Jopa Yle kesällä uutisoi siitä useamman kerran
Asukasluku on väärä se on lähempänä 17 000 jos ei olisi Ukraanalaisia olisi jo lähempänä 16 000 .
2000-luvun alusta pudonnut yl 4000 :lla
Verot korkealla ,kaupunki ja konserniyhtiö velkaisia.
Aivan älyttömiä hankkeita velkarahalla Esim.
ensilumenlatu jota käyttää muutama himohiihtäjä.
Työpaikka omavaraisuus on yli 100 Äänekoskella käy töissä muualla asuvat ja kaupungin työttömyysluvut korkeat ja lisää tulossa ja iso työnantaja lopettaa .
Pankit eivät ainnna lainaa Äänekoskella
asunnonostoon moni muuttaisi pois .Nekin joilla on töitä.
Poliittisesti sdp ja vasurit käytännössä johtaa mitä tehdään Äki :lla kepu on sdb jatke.
Urheilu ja jopa kirkko on kahtiajakautunut.

1Äänestä
  • Mielenkiintoista. Pankit eivät siis anna lainaa sinulle äänekoskella, vaikka olet muuttamassa pois ja ostamassa asuntoa esim. Kuopiosta. Kannattaa käydä siellä Kuopion pankissa.

    Äänekoskella ei tarvitse pankkilainaa asuntoon ellei sitten katsele niitä herrojen tontteja mörtistä ja rakenna linnaansa sinne puhtaan virtaavan veden äärelle ennen biojätetehdasta.

    Äänestä

Se johtuu siitä kun pari elämäänsä kyllästynyttä kelan elättiä koko ajan kirjoittelee täällä negatiivisesti, haukkuen tietenkin muita anonyymina.

Mitään hyvää ei löydy heidän mielestään Ääneseudulta, tai meidän päättäjistä.

Mutta kaipa se tuokin on jonkunlainen elämäntapa kun näkee kaiken negatiivisena.

En tiedä johtuuko tuo siitä kun eivät pienenä äpärä kersoina ole saaneet riittävästi haleja vai kiristääkö esinahka pikku pippelissä

Äänestä

R-kioski lähtee vuodenvaihteessa ja minkäänlaisia junayhteyksiäkään ei ole, että kyllähän tuo kattavat palvelut ja sujuvat liikenneyhteydet on aivan täyttä itseään.

Äänestä

Sopii kokeilla asumista vaikka Jyväskylässä. Tuu sitten kertomaan oliko halpaa asumista.

Äänestä
  • Asunnon voi saada halvemmalla kuin Jyväskylästä mutta itse asuminen kalliimpaa. Ruoka maksaa kymmenisen prosenttia enemmän että ajan kanssa huomaa.Samoin rakennustarvikkeet kalliimpia kuin Jyväskylässä että pienikin remontti tuntuu kukkarossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Asunnon voi saada halvemmalla kuin Jyväskylästä mutta itse asuminen kalliimpaa. Ruoka maksaa kymmenisen prosenttia enemmän että ajan kanssa huomaa.Samoin rakennustarvikkeet kalliimpia kuin Jyväskylässä että pienikin remontti tuntuu kukkarossa.

    Soopaa, täyttä soopaa,Jyväskylän hintataso on 10-15%edullisempi kuin kosken, sen näkee ken osaa vertailla.

    Äänestä

Lukekaa muita paikkakuntia Suomi 24.hangosta Utsjoelle samanlaista katkerien kitinää.

Äänestä

Ei linja-autoasemaa, juna-asemaa, taksikoppia. ei ruokaravintolaa, siis kunnollista ja siinähän olisi mahdollisuuksia? 2 hikistä kuppilaa ei yhtään tanssipaikka , pari kolme ruokakauppaa.Ei mitään minne nuoriso menisi, minne vien vieraat syömään(jyväskylään), teatteriin tai konserttiin? Taantuva tuppukylä.

Äänestä
  • Näitä on Suomi täynnä.se on isommas käres.vie mihin lystäät vieraitas,jos perse kestää.

    Äänestä

  • Mutta mällikauppa ja kaks räkälää on. 5-6 karvapizzalaa. Yks ravinteli mistä et tiedä mitä saat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Näitä on Suomi täynnä.se on isommas käres.vie mihin lystäät vieraitas,jos perse kestää.

    Perse kestää, pää ei tätä junttikylää kestä, asukkaiden tavaramerkki tuulihousut ja lippis. toki porukkaan mahtuu sivistyneitäkin ihmisiä.

    Äänestä

Onhan tää kuitenkin rauhallinen ja paljon palveluita

Äänestä
  • Paljon? 😂

    Äänestä

Valittajat valittaa,vaikka asuisivat paratiisissa. Kelarottailu saa katkeraksi kun ei jaksa tehdä töitä.

Äänestä
  • Ja töissä käyvät on jostain syytä aina kateellisia näille tukien varassa eläville? Jättäytyisivät pois töistä ja kokeilisivat itsekkin niin ei tarvitsisi kadehtia.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ja töissä käyvät on jostain syytä aina kateellisia näille tukien varassa eläville? Jättäytyisivät pois töistä ja kokeilisivat itsekkin niin ei tarvitsisi kadehtia.

    Typerä sun kommentti.jos duunarit olis töistä pois.mistäs sitten tekijät tilalle,eihän ne loiset sinne lähtis..yhteiskunta pysähtyisi! mieti sitä nyt itsekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Typerä sun kommentti.jos duunarit olis töistä pois.mistäs sitten tekijät tilalle,eihän ne loiset sinne lähtis..yhteiskunta pysähtyisi! mieti sitä nyt itsekin.

    No duunarin mukaanhan ne kelatuet on niin massiiviset Suomessa, että ei niiden lisäksi töitä tartte kenenkään tehdä? Kokeilkaa nyt ihmeessä millaista elämää sosiaaliturvalla voi elää niin opitte ehkä jotain. Sitten voitte mennä takaisin töihin, jos on suhteita, tai arpaonnea.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No duunarin mukaanhan ne kelatuet on niin massiiviset Suomessa, että ei niiden lisäksi töitä tartte kenenkään tehdä? Kokeilkaa nyt ihmeessä millaista elämää sosiaaliturvalla voi elää niin opitte ehkä jotain. Sitten voitte mennä takaisin töihin, jos on suhteita, tai arpaonnea.

    Ei nyt viittis kokeilla, päivääkään ei työttömänä ja 15v ikäsenä aloteltiin kesätöitä, ja siitä sitte lukion ja Amkin kautta etiäpäin.

    Äänestä

Demari ulikopteri

Äänestä

Siksi, että Äkissä ja liitännäisissä on muotia paskoa omaan pesään. Puuttuu ymmärrys, että seon yhteispeliä tämä elämä, joko puhalletaan tai kustaan samaan hiileen.

Äänestä

vasurithan oikein ajaa sellaista,että kaikki voi jäädä kotiin. rahaa tulee kelalta. kuka kelan rahoittaa jos kaikki jää kotiin?

Äänestä

Tänä päivänä vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja tunnusti avoimesti asian Helsingin Sanomien vaalitentissä, missä kysyttiin, onko oikeudenmukaista muita kohtaan, että Suomessa terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalitukien varassa.

Äänestä
  • Kukaan ei taida ottaa enää tosissaan mitä ideoita siltä suunnalta tulee mutta auta armias jos persu jotain sanoo.

    Äänestä

  • Tuo vasemmistoliiton kaheli on ollut opettajana, sopisi hyvin ylelle puhumaan noita hulluja juttujaan. Tuppurainen saisi mennä sinne kanssa. Joskus olisi kiva kuulla mitä SDPläinen 40-70 vuotias mies (sovinistis, rasisti) tehtaalta tietenkin on mieltä näistä emännistä ja vaikka nasimasta. Oikeasti siis, kännissä saunaillassa kerrottuna. Siinä sitä vasemmiston kaksinaismoraalia parhaimmillaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi tällä palstalla niin kovin Äänekoskea haukutaan? Oheinen teksti osui silmään ja nyt kysyttävä, että onko tämä vain keksitty mainospuhe? Löytyy siis kaupungin työpaikkailmoituksesta. En asu Äänekoskella, ainakaan vielä, mutta ikinä ei voi tietää.
----

Äänekoski on monien mahdollisuuksien kaupunki

Äänekoski on pohjoisen Keski-Suomen keskuskaupunki ja biokiertotalouden keskittymä, jossa kesyttämätön luonto ja korkea teknologia kohtaavat.

18 000 asukkaan Äänekoski on moderni ja vireä teollisuuskaupunki Keiteleen eteläpäässä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Kattavat palvelut, monipuolinen kulttuuri- ja urheilutoiminta, toimiva kouluverkosto sekä sujuvat liikenneyhteydet tekevät kaupungista vetovoimaisen ja tarjoavat mahdollisuuden hyvään arkeen. Upea järviluonto on tärkeä osa kaupungin identiteettiä.

Äänekosken kaupunki on vakaa työnantaja ja vahvan teollisuuden myötä kaupungin työpaikkaomavaraisuus on jatkuvasti yli 100 prosenttia. Henkilöstöä kaupunkikonsernin palveluksessa on noin 850.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu