Pitää päästä purkamaan tuntoja, sillä kuvittelin että pari vuotta sitten alkanut ihastus olisi hiipunut kokonaan, mutta viime viikon pikkujoulut nostivat vanhat tunteet pintaan.
Kaikki alkoi siitä, kun aloitin n. kolme vuotta sitten uudessa työpaikassani. Tapasin viehättävän kollegani, joka otti minut vastaan avoimesti, reippaasi ja hymyillen. Hän juorusi minulle työpaikan salattuja totuuksia mitä ei intranetissä lue. Yllätyin hieman, mutta samalla ajattelin, että hän on vain iloinen persoona, eikä se mitään tarkoita. Päivittäiset työmme olivat sen verran erillään, niin emme kovin montaa kertaa viikossa toisimme törmäilleet. Muutamia kertoja hän jäi kiinni minun tuijottelustani työpaikan kahviossa. Pikkuhiljaa keskustelut menivät myös henkilökohtaiseen elämään sekä kaikkeen mitä maan päällä kantaa.
Tapasimme keväällä sattumalta naapurikaupungin yöelämässä, olimme molemmat omien ystävien kanssa liikenteessä. Sosiaalinen notkistin, sekä hyvä meno sai meidät tanssimaan yhdessä sekä hieman kaulailemaan. Läksimme omille teille tuon illan jälkeen, hän kuitenkin jätti minulle pienen pusun poskelle. Nyt alkoi minullakin puntti tutista, mistä tässä on kyse. Olemme molemmat tahoiltamme perheellisiä ja naimisissa, pitkät liitot taustalla. Ajattelin häntä paljon töissä, vapaa-ajalla sekä odotin aina tapaamista. Ei minulla pitäisi olla tilaa sydämessä kenellekään toiselle naiselle, mietiskelin.
Aloimme viestitellä myös vapaa-ajalla, niitä näitä. Kerran hän pyysi minua lounaalle, varmisteli että onhan ihan ok käydä vain ystävänä. Sanoin että mennään ihmeessä. Tuolla kerralla huomasin, että hän ei ollutkaan niin rento kuin yleensä. Kertoi myöhemmin, että jännitti vain kovasti, että mitähän ihmiset alkavat puhua kun näkevät meidät nauraen kahdestaan lounaspöydän äärellä. Tunnistin tilanteen, olen itse pienestä kylästä missä juorut liikkuivat.
Olimme pitäneet omia kisastudiota neukkareissa työpaikan henkilöstöinfojen aikana, ja alkoi olla viimeisiä hetkiä ennen kesälomaa. Kerroin hänelle omista tuntemuksistani ja ihastuksestani. Hän vastasi, että jotain tunteita on myös hänellä, eikä pelkästään kaverillisia, mutta ei halua tehdä mitään niiden eteen. En minäkään. Kesän tullessa totesimme molemmat osiltamme, että tätä ei kannata jatkaa enempää ennen kuin sattuu jotain pahempaa.
Tämän jälkeen välimme ovat olleet melko viileät, kohta jo yli puolitoista vuotta. Luulin että olin päässyt tästä jo yli. Kunnes, toissa viikkoiset pikkujoulut kaivoivat vanhat arkut esiin. Pitkiä katseita, hauskaa naljailua elämästä ja kuolemasta, parkkipaikalla oli auton takakontissa piilopullo missä käytiin porukalla. Kaikein kruunasi hänen äärimmäisen näyttävä pukeutuminen. Olin aikoinaan kertonut hänelle minkälainen vaatetus naisella saa minut sulaksi vahaksi, mutta tuolloin hän vielä vähän ujosteli kehoaan, kerroin että ihan turhaan. Lähdin juhlista aikaisin pois, en tiedä mitä olisi tapahtunut.
Nyt jälleen kerran hän on mielessäni, eikä meinaa sieltä lähteä pois. Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä, että en jäisi haaveilemaan. Olen miettinyt jopa työpaikan vaihtoa kun sopimus loppuu, mutta nykyinen työllisyystilanne ei kannusta sitä tekemään. Mikä siinä onkin että vetovoima on niin voimakasta, että sitä ei nähtävästi aika tapa? Milloin tämä päättyy? -E
Kaikki alkoi siitä, kun aloitin n. kolme vuotta sitten uudessa työpaikassani. Tapasin viehättävän kollegani, joka otti minut vastaan avoimesti, reippaasi ja hymyillen. Hän juorusi minulle työpaikan salattuja totuuksia mitä ei intranetissä lue. Yllätyin hieman, mutta samalla ajattelin, että hän on vain iloinen persoona, eikä se mitään tarkoita. Päivittäiset työmme olivat sen verran erillään, niin emme kovin montaa kertaa viikossa toisimme törmäilleet. Muutamia kertoja hän jäi kiinni minun tuijottelustani työpaikan kahviossa. Pikkuhiljaa keskustelut menivät myös henkilökohtaiseen elämään sekä kaikkeen mitä maan päällä kantaa.
Tapasimme keväällä sattumalta naapurikaupungin yöelämässä, olimme molemmat omien ystävien kanssa liikenteessä. Sosiaalinen notkistin, sekä hyvä meno sai meidät tanssimaan yhdessä sekä hieman kaulailemaan. Läksimme omille teille tuon illan jälkeen, hän kuitenkin jätti minulle pienen pusun poskelle. Nyt alkoi minullakin puntti tutista, mistä tässä on kyse. Olemme molemmat tahoiltamme perheellisiä ja naimisissa, pitkät liitot taustalla. Ajattelin häntä paljon töissä, vapaa-ajalla sekä odotin aina tapaamista. Ei minulla pitäisi olla tilaa sydämessä kenellekään toiselle naiselle, mietiskelin.
Aloimme viestitellä myös vapaa-ajalla, niitä näitä. Kerran hän pyysi minua lounaalle, varmisteli että onhan ihan ok käydä vain ystävänä. Sanoin että mennään ihmeessä. Tuolla kerralla huomasin, että hän ei ollutkaan niin rento kuin yleensä. Kertoi myöhemmin, että jännitti vain kovasti, että mitähän ihmiset alkavat puhua kun näkevät meidät nauraen kahdestaan lounaspöydän äärellä. Tunnistin tilanteen, olen itse pienestä kylästä missä juorut liikkuivat.
Olimme pitäneet omia kisastudiota neukkareissa työpaikan henkilöstöinfojen aikana, ja alkoi olla viimeisiä hetkiä ennen kesälomaa. Kerroin hänelle omista tuntemuksistani ja ihastuksestani. Hän vastasi, että jotain tunteita on myös hänellä, eikä pelkästään kaverillisia, mutta ei halua tehdä mitään niiden eteen. En minäkään. Kesän tullessa totesimme molemmat osiltamme, että tätä ei kannata jatkaa enempää ennen kuin sattuu jotain pahempaa.
Tämän jälkeen välimme ovat olleet melko viileät, kohta jo yli puolitoista vuotta. Luulin että olin päässyt tästä jo yli. Kunnes, toissa viikkoiset pikkujoulut kaivoivat vanhat arkut esiin. Pitkiä katseita, hauskaa naljailua elämästä ja kuolemasta, parkkipaikalla oli auton takakontissa piilopullo missä käytiin porukalla. Kaikein kruunasi hänen äärimmäisen näyttävä pukeutuminen. Olin aikoinaan kertonut hänelle minkälainen vaatetus naisella saa minut sulaksi vahaksi, mutta tuolloin hän vielä vähän ujosteli kehoaan, kerroin että ihan turhaan. Lähdin juhlista aikaisin pois, en tiedä mitä olisi tapahtunut.
Nyt jälleen kerran hän on mielessäni, eikä meinaa sieltä lähteä pois. Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä, että en jäisi haaveilemaan. Olen miettinyt jopa työpaikan vaihtoa kun sopimus loppuu, mutta nykyinen työllisyystilanne ei kannusta sitä tekemään. Mikä siinä onkin että vetovoima on niin voimakasta, että sitä ei nähtävästi aika tapa? Milloin tämä päättyy? -E
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.