Vanha hedelmä peliautomaatti ei ollut täysin sattuman varainen.

Vanhan ajan hedelmäpeliautomaatit eivät kohdelleet kaikkia pelaajia tasapuolisesti, eivätkä niiden tulokset olleet täysin sattumanvaraisia. Ne saattoivat esimerkiksi antaa ensin pienen voiton ja sen jälkeen “analysoida” pelaajan toimintaa – eli näyttikö pelaaja peliriippuvaiselta ja “syttyikö” hän automaatin ääniin ja tunnelmaan.

Esimerkiksi: jos pelaaja laittoi automaattiin 5 euroa ja pelasi yhden euron panoksella, ja hän otti voiton heti talteen eli pelasi varovaisesti pienillä panoksilla, automaatti ei välttämättä enää antanut seuraavissa pyöräytyksissä voittoja, vaan saattoi viedä koko 5 euroa takaisin.

Jos taas pelaaja tuplasi voittonsa, vaikka epäonnistui, automaatti “tulkitsi”, että hän oli peliriippuvainen – varsinkin jos hän jatkoi pelaamista isoilla panoksilla ja tuplasi voitot loppuun asti aina kun sellaisia tuli. Tällöin automaatti saattoi antaa seuraavillakin pyöräytyksillä voittoja, jopa lähes joka kierroksella, erityisesti jos pelaaja laittoi lisää rahaa automaattiin.

Nykyään tämä on vielä helpompaa, koska peliautomaateilla on henkilötunnistautuminen, jolloin ne voivat periaatteessa seurata pelaajan koko pelihistoriaa. Tunsin vuonna 2011 erään peliriippuvaisen kaverin, joka voitti lähes joka viikko 300–400 euroa, mutta pelasi aina kaiken takaisin. Silloin en ymmärtänyt, miten hedelmäpeliautomaattien algoritmit toimivat.

Samalla ihmettelin, miksi itse en koskaan saanut isompia voittoja, vaikka pelasin huvikseni muutaman euron päivässä. On mahdollista, että automaatit arvioivat pelaajan tyyliä: jos pelaaja vaikutti peliriippuvaiselta, automaatti saattoi “ruokkia” häntä jatkuvilla voitoilla, koska tällainen pelaaja yleensä pelasi kaikki voittonsa takaisin.

Nykyään nettikasinot toimivat samalla tavalla, mutta aiemmin uskoin, että hedelmäpeliautomaatit ja nettikasinot toimivat täysin sattumanvaraisesti. En voinut ymmärtää, miksi peliriippuvainen kaverini voitti lähes joka viikko 300–400 euroa, kun taas minä en koskaan saanut mitään suurempia voittoja. Luulin, että automaatit ja nettikasinot olivat täysin satunnaisia, koska ihmiset sanoivat niin.

Näin nimettömien narkomaanien ryhmässä erään peliriippuvaisen henkilön ja kysyin häneltä, ruokkivatko nettikasinot pelaajaa, jos ne huomaavat, että pelaaja on peliriippuvainen. Hän vastasi kyllä. Sitten kysyin, antavatko nettikasinot jatkuvasti voittoja, jos pelaaja on varovainen ja pihi, ja hän sanoi, että ei tietenkään silloin anna voittoja.
8243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä tuohon aikaan mitään "tulkintoja" osattu tehdä.

Siellä koneessa pyöri algoritmit jotka olivat varsin alkeellisia, nykymittapuussa.

Riippuen mitä tarkoitat tuolla "vanhan ajan" koneella kyseessä saattoi olla jopa täysin mekaaninen laite joka varmasti ei osannut muutella rattaistoaan mihinkään suuntaan.

Se on totta ettei ne mitään satunnaisia olleet; ja sopivalla hetkellä pelaamaan mennessä, oli addiktiivinen tai ei, kone sylki joskus isonkin määrän voittoa. Ja toisinaan taas sitten ei jakanut mitään.

Sekään että kone tietäisi silloin kuka pelaa on täysin huuhaata. Koneille oli monesti jonoa, niin että kun yksi lopettaa seuraava aloittaa; se vempele ei missään välissä ollut tietoinen siitä että jonosta tuli uusi pelaaja puikkoihin.

Nykyisin kun on tää AI niin uskoisin että koneet on vielä entistä epäreilumpia, ja todellakin käyttävät tuollaisia "oppimalleja" mistä puhut. Ja se backend lienee varsin "tietoinen" kasvontunnistuksen yms ansiosta myös siitä kuka pelaa vähintään niin että vaikka pelaajan nimeä ei olisi tiedossa, pelaajan kasvot on yhdistetty tiettyyn yksilöityyn pelaajaprofiiliin.

Äänestä

Kannattaa pelata pajatsoa.

Äänestä
  • Kannattaa olla pelaamatta mitään rahapelejä, niin voittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kannattaa olla pelaamatta mitään rahapelejä, niin voittaa.

    Ei sillä että jättää rahat kuluttamatta voita.

    Sillä ainoastaan ei häviä.

    Voittaessaan pitää saada jotain enemmän kuin oli aloittaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kannattaa olla pelaamatta mitään rahapelejä, niin voittaa.

    Joo, ei kannata myöskään treidata osakkeita tai kryptoja, vaan pitää rahat turvallisesti 1% koron talletustilillä.

    On jo lottovoitto syntyä Suomeen, turha haikailla sen enempää. Jotkut arvostelee, että Suomi antoi Italiaan miljardeja koronaelvytysrahaa, mutta meillähän on varaa, kun ollaan niin rikkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Noista kryptoista.

    Niitä tossa muutama viikko sitten todellakin kannatti ostaa kun hinta oli vain 120000 bitcoinilta.

    Nyt sen arvo kun on 80000 tienoilla.

    :D

    ps. onks sulla vieläkin salkussa soneran osaketta josta maksoit 90 euroa kappaleelta?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Noista kryptoista.

    Niitä tossa muutama viikko sitten todellakin kannatti ostaa kun hinta oli vain 120000 bitcoinilta.

    Nyt sen arvo kun on 80000 tienoilla.

    :D

    ps. onks sulla vieläkin salkussa soneran osaketta josta maksoit 90 euroa kappaleelta?

    Kryptojen hinnat tulee nousemaan ensi vuonna hurjasti, koska keskuspankki Fed just lopetti vihdoinkin 3 vuoden kiristyspolitiikan ja ensi vuonna se aloittaa kevennyspolitiikan. Viimeistään toukokuun jälkeen jysähtää, koska Trump saa Fedin johtajaksi oman miehensä ja Fed laskee korkoja ja painaa rahaa.

    Kaikki härkämarkkinoiden huiput kryptoissa on tulleet silloin, kun Fedillä on kevennyspolitiikka eli se painaa hitosti rahaa. Koska ihmiset ostaa kaikkea ja myös riskiasseteja silloin kun on enemmän rahaa ja helpompi saada lainoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No katsotaan.

    Nyt kun se on sitten halpaa niin ostetaanpas.

    Tähän mennessä aina jos minä sijoitan johonkin sen arvo on romahtanut siitä toipumatta joidenkin kuukausien sisään.

    :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vanhan ajan hedelmäpeliautomaatit eivät kohdelleet kaikkia pelaajia tasapuolisesti, eivätkä niiden tulokset olleet täysin sattumanvaraisia. Ne saattoivat esimerkiksi antaa ensin pienen voiton ja sen jälkeen “analysoida” pelaajan toimintaa – eli näyttikö pelaaja peliriippuvaiselta ja “syttyikö” hän automaatin ääniin ja tunnelmaan.

Esimerkiksi: jos pelaaja laittoi automaattiin 5 euroa ja pelasi yhden euron panoksella, ja hän otti voiton heti talteen eli pelasi varovaisesti pienillä panoksilla, automaatti ei välttämättä enää antanut seuraavissa pyöräytyksissä voittoja, vaan saattoi viedä koko 5 euroa takaisin.

Jos taas pelaaja tuplasi voittonsa, vaikka epäonnistui, automaatti “tulkitsi”, että hän oli peliriippuvainen – varsinkin jos hän jatkoi pelaamista isoilla panoksilla ja tuplasi voitot loppuun asti aina kun sellaisia tuli. Tällöin automaatti saattoi antaa seuraavillakin pyöräytyksillä voittoja, jopa lähes joka kierroksella, erityisesti jos pelaaja laittoi lisää rahaa automaattiin.

Nykyään tämä on vielä helpompaa, koska peliautomaateilla on henkilötunnistautuminen, jolloin ne voivat periaatteessa seurata pelaajan koko pelihistoriaa. Tunsin vuonna 2011 erään peliriippuvaisen kaverin, joka voitti lähes joka viikko 300–400 euroa, mutta pelasi aina kaiken takaisin. Silloin en ymmärtänyt, miten hedelmäpeliautomaattien algoritmit toimivat.

Samalla ihmettelin, miksi itse en koskaan saanut isompia voittoja, vaikka pelasin huvikseni muutaman euron päivässä. On mahdollista, että automaatit arvioivat pelaajan tyyliä: jos pelaaja vaikutti peliriippuvaiselta, automaatti saattoi “ruokkia” häntä jatkuvilla voitoilla, koska tällainen pelaaja yleensä pelasi kaikki voittonsa takaisin.

Nykyään nettikasinot toimivat samalla tavalla, mutta aiemmin uskoin, että hedelmäpeliautomaatit ja nettikasinot toimivat täysin sattumanvaraisesti. En voinut ymmärtää, miksi peliriippuvainen kaverini voitti lähes joka viikko 300–400 euroa, kun taas minä en koskaan saanut mitään suurempia voittoja. Luulin, että automaatit ja nettikasinot olivat täysin satunnaisia, koska ihmiset sanoivat niin.

Näin nimettömien narkomaanien ryhmässä erään peliriippuvaisen henkilön ja kysyin häneltä, ruokkivatko nettikasinot pelaajaa, jos ne huomaavat, että pelaaja on peliriippuvainen. Hän vastasi kyllä. Sitten kysyin, antavatko nettikasinot jatkuvasti voittoja, jos pelaaja on varovainen ja pihi, ja hän sanoi, että ei tietenkään silloin anna voittoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu