Mitä kunta on tehnyt polttoainejakelun turvaamiseksi?

Teboil lopettaa polttoaineenjakelun Kihniössä. Mitä kunta aikoo tehdä elinvoiman säilyttämiseksi tässä asiassa. Elinvoiman turvaaminen kuluu kunnan ydintehtäviin!
231346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kunta koostuu ihmisistä, jotka meidän kylällä tekevät kaikkensa ettei tänne uloapäin kukaan tule. Täällä ei ymmärretä että ne ajat että kouralliselle porukkaa järjestetään palveluita ovat ohi. Ja kunta ei ole mikään oma erillinen yksikö joka tulee ja taikoo palvelut. Kunta on sinä, minä, me. Mitä sinä olet tehnyt elivoiman säilyttämiseksi?

Äänestä

Kunta voisi ajaa paloautolla pensaa heille jotka menee töihin

Äänestä
  • Tai sitten he voivat käydä tankkaamassa aivan itse, niin kuin muutkin ihmiset.

    Äänestä

Muut saavat tehdä mitä tahtoo kyllä kunnan kuuluu tämäkin palvelu työssä käyville hommata.

Äänestä
  • Tarjota aamupala ja pyyhkäistä vielä suupielet ja....katsoa että on puhtaat vaatteet työtä tekevillä. Sitten voi jäädä odottamaan vuoden aktiivinen kuntalainen palkintoa.

    Äänestä

Valtion on perustettava erityisiä kansallistettuja polttoaineosuuskuntia Co-Op. Volks Eigene Betrieb Teppo
"Sinustakin tulee vielä jonain päivänä Co-Op."

Äänestä

Jos kihniö kerran on näivettyvä alue ei kunnan pidä sitä pelastaa: Se on kihniöläisten tehtävä.

Äänestä

Maahanmuuttajia kihniöön ja äkkiä. Heidän kulunsa valtion maksettavaksi sillä lailla saadaan elämää kylään. Kihniöläisistä ei ole saamaan mitään merkittävää toimintaa ja kihniöläisten veroeuroilla ei tehdä mitään.

Äänestä

Kunta on varmaan kädet taskussa silloinkin kun Apteekki pistää ovensa kiinni viimeistä kertaa

Äänestä
  • Niin, käytätkö sinä oman kylän apteekin palveluita, vaiko rynnistät Parkanoon ettei kukaan vain tule tietämään mitä apteekista ostat. Samalla käyt Tokmannilla ja Saksan kaupassa ja sitten täällä huudetaan että KUNNAN pitää pelastaa apteekki. Että näin täälä meillä....

    Äänestä

  • Parhaita apteekin säilyttäjiä ovat kihniöläiset itse, käyttäkää siis sen palveluja!

    Äänestä

Eiköhän ole vaan parasta sammuttaa loputkin valot?

Äänestä
  • No ehkä meidät joku ottaa kuntaliitokseen. Saisi vahat, kylällä kauan asuneet olla omalla kylällä ja saataisiin heille jotkut palvelut. Muuten on selvää että lisää väkeä ei tule ja sillä on omat vaikuttimet.

    Äänestä

Suomessa mikään laki ei velvoita kuntaa perustamaan huoltoasemaa.

Vousiko auttaa neuvotelemaan SEO:n kanssa?

Äänestä
  • Mikään laki ei edtä kuntaa perustamasta kunnan polttoaineasemaa Co-Op. Kihniö Teppo oil

    Äänestä

Ehdottomasti kunnan pitää laittaa pensan myynti ja siihen samaan ruakala missä on halvat hinnat että saa syärä ja täyttää maha halavalla.

Äänestä

Pian saa tilata viinaa ja rekka tuo kotiovelle lavan samalla voisi aatella että toisivat jerrykannullisen pensiiniä.

Äänestä

Eteneekö tämä asia, kyllä olisi mahtavaa saada polttoainepiste takaisin kihniöön ja varmasti löytyy käyttäjiä

Äänestä

Säiliöauto kuski jaka on meidän serkku sanoi että teille kuuluu laittaa pensasäiliö
ja oli kuullut huhua siellä jalostamolla kun oli hakemassa pensiiniä

Äänestä

No jos teille nyt tuloo säiliö niin missä me räkänenät sitten tankkaamme??

Äänestä
  • Parkanon Shellillä

    Äänestä

Kihiniössä yhteiskunnan pitäisi maksaa kaikki jopa verotkin laitetaan kunnan maksettaviksi. Kuinka on tähän tultu.

Äänestä

Uuu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teboil lopettaa polttoaineenjakelun Kihniössä. Mitä kunta aikoo tehdä elinvoiman säilyttämiseksi tässä asiassa. Elinvoiman turvaaminen kuluu kunnan ydintehtäviin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu