Totuus kiinalaisten itsensä toteuttamista tuotteista.

Ostin ensimmäisen kerran jotain tuotetta 1990-91, muistan jokaisen hankinnan mitä olen rahalla ostanut ja ei ole montaa vuotta 50 v ikään.

Nyt tähän päivään mennessä olen laittanut 200eur kiinalaisten itsensä toteuttamiin tuotteisiin / työkaluihin yhteensä elämämi aikana jotka olen ostanut "uutena"

Fakta on että kiinalaiset ei itse tee toimivia ja riittävän kestäviä.

Tuotteet joilla ei ole tuotantoketjua ja suunnittelua jonkun ison vanhan tai muun toimijan käsissä joka on euroopasta, japanista, koreasta, amerikasta jne. Eivät ole kunnollisia.

Jotka luulevat että saavat toimivia ja pitkään kestäviä kiinalaisten omista verkkokaupoista ovat väärässä. Eikä kestäviä, hyvin toteutettuja saa suomesta jos maahantuoja tuo kiinasta kiinalaisten toteuttamia. Tuotemerkki voi olla keksitty timco tai biltema tai joku muu lukuisista. Kaikki erottaa jo ulkonäöstä, kiinalaisilla on tapana käyttää samoja osia ja komponentit on ala-arvoisia. Eli lukuisia osia sisältävä laite ei tule toimivaan.

Joku voi luulla että on halpa kun maksaa 100euroa tai 300 euroa mutta kun käyttöikä on lyhyt niin se tulee todella kalliiksi.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ostin ensimmäisen kerran jotain tuotetta 1990-91, muistan jokaisen hankinnan mitä olen rahalla ostanut ja ei ole montaa vuotta 50 v ikään.

Nyt tähän päivään mennessä olen laittanut 200eur kiinalaisten itsensä toteuttamiin tuotteisiin / työkaluihin yhteensä elämämi aikana jotka olen ostanut "uutena"

Fakta on että kiinalaiset ei itse tee toimivia ja riittävän kestäviä.

Tuotteet joilla ei ole tuotantoketjua ja suunnittelua jonkun ison vanhan tai muun toimijan käsissä joka on euroopasta, japanista, koreasta, amerikasta jne. Eivät ole kunnollisia.

Jotka luulevat että saavat toimivia ja pitkään kestäviä kiinalaisten omista verkkokaupoista ovat väärässä. Eikä kestäviä, hyvin toteutettuja saa suomesta jos maahantuoja tuo kiinasta kiinalaisten toteuttamia. Tuotemerkki voi olla keksitty timco tai biltema tai joku muu lukuisista. Kaikki erottaa jo ulkonäöstä, kiinalaisilla on tapana käyttää samoja osia ja komponentit on ala-arvoisia. Eli lukuisia osia sisältävä laite ei tule toimivaan.

Joku voi luulla että on halpa kun maksaa 100euroa tai 300 euroa mutta kun käyttöikä on lyhyt niin se tulee todella kalliiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu