Stubb on merkittävä ja arvostettu Presidentti maailmassa

Suomalaisen median mukaan.
Tosin kun Stubbin valokuvaa näytetään ihmisille muualla maailmalla monissa maissa ja suurissa kaupungeissa , niin kukaan EI TUNNE häntä.
Joten se siitä . Mitätön mies .
16570
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hän on ylikansallinen federalisti globalisti EU-mielinen ja sankari Kekkosta vastaan oleva

Äänestä

Joo, ja YLE:n uutisten mukaan usa, ukraina ja eu käyvät parhaillaan rauhanneuvotteluja. - Ei äärtä, ei laitaa enää näissä uutisoinneissa.

Äänestä

Stubb tunnetaan niiden ihmisten piirissä, joilla on merkitystä. Ei kukaan oletakaan, että Stubb olisi Trump tai Putin, mutta demokraattisissa länsimaissa häntä arvostetaan päättäjien keskuudessa enemmän kuin kumpaakaan noista kaikkien tuntemista diktaattoreista.

Äänestä
  • A.Stubb on valtionpäämies, jonka poliittisille tavoitteille ei ole asetettu mitään hintalappua. Eihän hän ole veromaksajien rahojenkaan käytöstä missään vastuussa, maailmanrauhasta puhumattakaan.

    Äänestä

enemmänkin tämä sälli vaikuttaa levottomasti verovaroin ympäriinsä kulkevalta
mt poltilaalta.

Äänestä

Jaaha. Kukaan Euroopan eikä Yhdysvaltojen kadun tavallinen tallaaja ei tunne ketään maailman päämiehistä ja Trumpinkin naama on monelle outo.
Stubb onkin tunnettu paremmin poliitikkojen keskuudessa.
Kukaan ei oikeasti oleta jonkun New Yorkin huppupää nuoren tuntevan häntä kuvasta.

Äänestä

kenen mielestä todellisesti stubbon idiootti suomen sotaan vievä

Äänestä

Ehtottomasti pitäisi saada nopeasti tulitauko aikaan, jotta Suomikin saisi toimittaa lisää rahaa ja aseita ukrainaan. Sitten taas voidaan jatkaa viimeiseen ukrainalaiseen saakka. Eurooppalaiset arvot.

Äänestä

000 0 eli täysin mitätön paska

Äänestä

Miksi presidentti isolla alkukirjaimella?

Äänestä

Kyllä tuntee kun neiti kävelee ja hymyilee on se niin miehekäs mies onko sillä edes munia

Äänestä

Stubb ravaa ahkerasti maailmalla levittämässä Ukrainan sotaa.

Äänestä

Stubbin ansiosta Suomi tunnetaan vaikutusvaltaisena demokratiana. Yliopistoluennot vierailupaikkakunnilla ovat saaneet valtavan suosion, ja valtiopäämiesten keskuudessa Stubb on arvostettu, ilmankos kaikkialla hänet haluttaisiin vieraaksi.

Äänestä

No johan nyt vitsin lykkäsi. Kylähullun idiootin maineessahan tuo on. Mitätön puskajussi.

Äänestä

Mitä muka joku Stupin vaikutusvalta palvelisi tavallista työssäkäyvää kansalaista. No ehkä valtiollista virkakuntaa joka pakoilee vastuuta minkä ehtii. Suomi on todella pulassa johtuen mailman tapahtumista eikä se lopu koska mailmalla sattuu ja tapahtuu kokoajan joten kurjat poliittiset vailla järkeä olevat epäisänmaalliset polittiset päätöksentekijät käyttävät tätä ilmiötä hyväkseen kerätä näin lisää veroja ja maksuja. Helppoa eikö totta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaisen median mukaan.
Tosin kun Stubbin valokuvaa näytetään ihmisille muualla maailmalla monissa maissa ja suurissa kaupungeissa , niin kukaan EI TUNNE häntä.
Joten se siitä . Mitätön mies .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu