Jalankulkijat älkää estäköö auraa tekemästä töitään!

Tämä on aivan uskomatonta, mutta ilmeisesti tästäkin asiasta on pakko erillinen julkaisu tehdä, kun asia ei muuten mene ihmisille jakeluun:

että arvoisat jalankulkijat, kun aura auraa jalkakäytävää niin väistäkää nyt hyvät ihmiset sitä että aura pääsee auraamaan jalkakäytävän kunnolla!

Nytkin keskustassa jalkakäytävällä on jalankulkijoille varatulla kaistalla iso lumivalli, kun osa ihmisistä ei väistänyt auraamassa olevaa auraa vaan suorastaan jäätyi siihen kevyeen liikenteen väylälle kuin peurat ajovaloihin.😑

Urakoitsijoilla on tiukat urakka-aikataulut ei ne ehdi tulla auraamaan uudelleen sitä samaista tieosuutta vain sen takia, että osa ei ymmärrä väistää aurauskalustoa ja me toiset saamme kärsiä teidän ajattelemattomien toilailuista, kun emme pysty kävelemään normaalisti jalkakäytävällä olevan lumivallin takia.
10748
26Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Maataloustraktori on huono valinta jalkakäytäville. Iso Fentti sopii pellolle ei
auraukseen. Toki saa maatalustuet raktorille.
Ennen nääkin pystytiin auraan ja silloin oli lunta.

7Äänestä
  • Samaa olen itsekkin kieltämättä katsonut, kun olen sivusta seurannut urakoitsijoiden toimintaa ja mielestäni niin sanottu tiekarhu hoitaisi kevyeen liikenteen väylienkin auraamiset kaikkein parhaiten samalla, kun auraavat.Tulisi tasainen pinta, jolla olisi kaikkein parhain liikkua.

    Mutta jos minä jotain olen tässä Kangasalla asuessa huomannut niin sen, että kevyeen liikenteen väylien auraukseen ei käytetä samalla tavalla aikaa kuin autoteiden, joita tuntuu että putsataan heti välittömästi kun sinne tulee puoli milliäkin lunta.

    Sen takia olisi tärkeää, että kun niitä jalkakäytäviä kerrankin vaivaudutaan auraamaan niin olisi urakoitsijoilla silloin mahdollisuus tehdä työnsä kunnolla. Olen havainnut sen, että monesti vaikka työ olisi tehty huonosti sen takia että on väistetty tiellä sillä ollutta kevyeen liikenteen väylän käyttäjää niin ei epätasaista pintaa useinkaan tulla korjaamaan. Silloin on äärimmäisen epämukavaa kulkea kevyeen liikenteen väylällä kyseisellä huonosti auratulla tieosuudella.

    Mistäköhän se johtuu, että kevyeen liikenteen väylien aurausta ei tunnuta pitävän yhtä tärkeänä kuin autotien? Ei taida Kangasalan päättäjät paljoa itse ulkona reippailla, kun ei riitä määrärahat kunnolliseen auraukseen?

    Alkutalvesta kevyeen liikenteen väylät ovat ihan kohtuu hyvässä kunnossa, mutta kun lunta alkaa tulemaan kunnolla niin silloin se on luokattoman huonoa ja usein autotien lumetkin aurataan kiusallaan erityisesti Paakari- Lepokoti välillä jalkakäytävälle, jolloin kyseisellä tieosuudelle liikennöinti on äärimmäisen epämukavaa.👎🏽

    17Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Samaa olen itsekkin kieltämättä katsonut, kun olen sivusta seurannut urakoitsijoiden toimintaa ja mielestäni niin sanottu tiekarhu hoitaisi kevyeen liikenteen väylienkin auraamiset kaikkein parhaiten samalla, kun auraavat.Tulisi tasainen pinta, jolla olisi kaikkein parhain liikkua.

    Mutta jos minä jotain olen tässä Kangasalla asuessa huomannut niin sen, että kevyeen liikenteen väylien auraukseen ei käytetä samalla tavalla aikaa kuin autoteiden, joita tuntuu että putsataan heti välittömästi kun sinne tulee puoli milliäkin lunta.

    Sen takia olisi tärkeää, että kun niitä jalkakäytäviä kerrankin vaivaudutaan auraamaan niin olisi urakoitsijoilla silloin mahdollisuus tehdä työnsä kunnolla. Olen havainnut sen, että monesti vaikka työ olisi tehty huonosti sen takia että on väistetty tiellä sillä ollutta kevyeen liikenteen väylän käyttäjää niin ei epätasaista pintaa useinkaan tulla korjaamaan. Silloin on äärimmäisen epämukavaa kulkea kevyeen liikenteen väylällä kyseisellä huonosti auratulla tieosuudella.

    Mistäköhän se johtuu, että kevyeen liikenteen väylien aurausta ei tunnuta pitävän yhtä tärkeänä kuin autotien? Ei taida Kangasalan päättäjät paljoa itse ulkona reippailla, kun ei riitä määrärahat kunnolliseen auraukseen?

    Alkutalvesta kevyeen liikenteen väylät ovat ihan kohtuu hyvässä kunnossa, mutta kun lunta alkaa tulemaan kunnolla niin silloin se on luokattoman huonoa ja usein autotien lumetkin aurataan kiusallaan erityisesti Paakari- Lepokoti välillä jalkakäytävälle, jolloin kyseisellä tieosuudelle liikennöinti on äärimmäisen epämukavaa.👎🏽

    ……….

    Äänestä

Ny ainakin auraus toimii toki ei oo kyllä luntakaan.
Noi isot raktorit tahdo ees mahtua jalkakäytävälle .
Hiekotus tahtoo unohtua nykkin yönjäljiltä pääkallokeli eikä urakkahiekottajaa
näy missään,
Olisko heinäpaaleja ajamassa

Äänestä
  • Niin, kyllähän se auraus toimii näin alkutalvesta mutta odotappas, kun talvea on kulunut muutama kuukausi eteenpäin ja lunta alkaa tulemaan niin sanotusti kunnolla. Autoteitä hinkataan, kuin viimeistä päivää mutta kevyyeenliikenteen väylät on huonosti aurattu ja pinta on epätasainen kuin perunapelto.

    Hiekoitus on yhtä tyhjän kanssa, kun se tehdään soralla joka ei pysy siinä tien pinnassa vaan leviää kuin Jokisen eväät.

    Suolata ne tiet pitäisi, mutta ilmeisesti ne rahat on budjetoitu muualle, kun ei taida päättäjät paljoa itse liikkua kun eivät huomioi kevyeen liikenteen väylän kuntoa juurikaan, vaan kehuivat jopa eräässä rekrytointi tapahtumassakin miten Kangasalla on hyvässä kunnossa kevyeen liikenteen väylät?

    Rohkenen olla eri mieltä päättäjien kanssa, koska useimmissa paikoissa on usein talvella niin paksu hiekoittamaton jää peite että ilman nastoja siinä kaatuu, jos on jalan tai polkupyörällä liikenteessä.

    Kyllä kevyeen liikenteen väylän pitäisi olla siinä kunnossa, että siinä voi aivan normaaleilla talvikengillä kävellä vaan eipä ne sitä täällä Kangasalla näytä useinkaan olevan.👎🏽 Sääliksi käy ikä ihmisiä ja muita ihmisiä, jotka kaatuilevat sen takia kun on vähän motoriikka päässyt heikentymään ja he pahimmillaan kaatuvat tai loukkaantuvat tällaisen toiminnan takia, että ei huomioida kunnolla kevyeen liikenteen väylän kuntoa.😞 Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ihminen pärjää helposti, mutta kaikki eivät ole fyysisesti hyvässä kunnossa.

    8Äänestä

Kauppakassi Robotit sudittelee auraamattomilla jalkakäytävillä. Lumisade alkoi alkuillasta, aurakalusto tulee hiljaisuuden alkaessa auraamaan. Iltaliksat juoksee vasta klo 22 jälkeen.

3Äänestä

Auranpellit paukkuu ja rahnuttaa keskustassa klo 22 jälkeen. Lumisade alkoi valoisan aikaan.

1Äänestä
  • Kuka nyt töitä alkaisi tekemään ennen kuin iltalisät alkaa juoksemaan? Eihän sillä ole mitään merkitystä, että kun auraukset aloitetaan vasta 22 jälkeen niin kevyeen liikenteen väylää käyttävät tarpovat lumihangessa menemään päivällä, kun ei ole ketään joka auraisi tiet.

    2Äänestä

……….

Äänestä

Onko yrittäjä saanu aurattua kaikki sataneet lumet?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on aivan uskomatonta, mutta ilmeisesti tästäkin asiasta on pakko erillinen julkaisu tehdä, kun asia ei muuten mene ihmisille jakeluun:

että arvoisat jalankulkijat, kun aura auraa jalkakäytävää niin väistäkää nyt hyvät ihmiset sitä että aura pääsee auraamaan jalkakäytävän kunnolla!

Nytkin keskustassa jalkakäytävällä on jalankulkijoille varatulla kaistalla iso lumivalli, kun osa ihmisistä ei väistänyt auraamassa olevaa auraa vaan suorastaan jäätyi siihen kevyeen liikenteen väylälle kuin peurat ajovaloihin.😑

Urakoitsijoilla on tiukat urakka-aikataulut ei ne ehdi tulla auraamaan uudelleen sitä samaista tieosuutta vain sen takia, että osa ei ymmärrä väistää aurauskalustoa ja me toiset saamme kärsiä teidän ajattelemattomien toilailuista, kun emme pysty kävelemään normaalisti jalkakäytävällä olevan lumivallin takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu