RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta  Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
    Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
    Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
    Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista.  Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän  Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
   Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
   Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.
53438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Lauantai aikoinaan oli seitsemäspäivä. Nyt se on sunnuntai ainakin kalentereissa.

Äänestä
  • Nousiko Jeesus viikon ensimmäisenä päivänä maanantaina kuolleista ?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Nousiko Jeesus viikon ensimmäisenä päivänä maanantaina kuolleista ?

    Jeesus nousi sunnuntaina viikon ensimmäisenä päivänä kuolleista. Maanantai on viikon toinen päivä.

    1234567---

    Äänestä

Usko on muutakin kuin sapattin tuomaa idiotismia.

Äänestä

Advareilla on sapattitrauma, mitä ne hokee joka viestissä.

Äänestä
  • Joillakin on rauma hokea: Sapatti ei kuulu enää uuden Liiton kristityille.

    1234567---

    Äänestä

  • Vuoden 1948 Luterilaisesta katekismuksesta luettua:
    SAPATTI JA SUNNUNTAI: Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi, SYRJÄYTTÄEN LOPULTA TÄYSIN LAUANTAISEN SAPATIN VIETON.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Vuoden 1948 Luterilaisesta katekismuksesta luettua:
    SAPATTI JA SUNNUNTAI: Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi, SYRJÄYTTÄEN LOPULTA TÄYSIN LAUANTAISEN SAPATIN VIETON.

    1234567---

    Kaikki eivät syrjäytä sapattia. Esim. Presidentin Mauno koiviston isä Juho koivisto uskoon tultuaan piti sapatin pyhänäpäivänä.
    Eräs 20-luvulla syntynyt henkilö hoksasi kansakoulussa, että lauantai on sapatti. Niinpä hän aikuiseksi tultuaan piti sapatin pyhänäpäivänä elämänsä loppuun saakka.

    Eräs mies 60-luvulla uskoon tultuaan pyysi sapattia vapaaksi. Työkaverit estelivät, mutta korkeimmalta taholta sanottiin: Mies tunnetaan, saa lauantain vapaaksi.

    1234567---

    Äänestä

Jenkkilahkojen tavoite on käännyttää kristityt harhaoppisiin lahkoihinsa maksaviksi jäseniksi. Sieltä et pois pääse, ennen kuin ole maksanut sen viimeisenkin euron lahkolle.

Äänestä

Sapatti tarkoittaa lepoa.

Pääsiäinen...Sapatti...Helluntai
ovat täysin erottamattomat.

Helluntaipäivä on Sapattien Sapatti.
Pääsiäisestä laskien
seitsemän seitsemän jälkeen
eli viideskymmenes (Pentekoste).

Aivan vastaavasti Sapattivuosi
on joka seitsemäs vuosi,
ja aina seitsemännen Sapattivuoden
jälkeinen (50:s) vuosi on Riemuvuosi.

Ilman Pääsiäistä,
jolloin Jumalan Karitsa teurastettiin,
ei mikään näistä voisi koskaan
olla totta kenenkään kohdalla.

Esitäyttymys Pääsiäiselle oli se,
kun Israel vapautui Egyptin orjuudesta.

Lopputäyttymys oli se,
kun Jumalan Karitsa teurastettiin.

"onhan meidän pääsiäislampaamme,
Kristus, teurastettu"
(1 Kor 5:7)

Ilman Jeesusta
ei kellään olisi Sapatin lepoa.

Jeesuksessa me olemme
koko ajan Sapatin levossa.

"Toinen pitää
yhden päivän toista parempana,
toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä"
(Room 14:5)

Äänestä
  • Kirjoituksestasi selviää, kuinka antisemitismi yhä enenevässä määrin, nousee sapattia vastaan.

    1234567---

    Äänestä

  • Ilman Jeesusta ei kellään olisi Sapatinlepoa.
    Mutta nyt se on meille tarjolla.

    Ja siihen lepoon me pääsemme
    tässä ja nyt eli tänä päivänä.

    "Tänä päivänä,
    jos te kuulette hänen äänensä,
    älkää paaduttako sydämiänne."
    (Hepr 4:7)

    Ja kohta heprealaisille kirjoittava jatkaa:

    "Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa,
    on saanut levon teoistaan,
    Hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."
    (Hepr 4:10)

    Jo Jeesus kehotti aikansa israelilaisia:

    "Tulkaa minun tyköni,
    kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
    niin minä annan teille levon."
    (Matt 11:28)

    Sapatti on lepo,
    joka perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön.

    Juuri hetkeä ennen Suuren Sapatin alkua
    Jeesus huusi:

    "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin,
    sanoi hän:
    'Se on täytetty',
    ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
    Koska silloin oli valmistuspäivä, niin
    - etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi,
    sillä se sapatinpäivä oli suuri -
    juutalaiset pyysivät Pilatukselta,
    että ristiinnaulittujen sääriluut
    rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas."
    (Joh 19:30-31)

    Tähän täytettyyn työhön
    eli maksettuun syntivelkaan
    perustuu se,
    että meillä on Sapatinlepo.

    Emme siis yritä ansaita pelastusta,
    vaan meidät on jo armosta pelastettu,
    ei tekojemme
    vaan Jeesuksen uskon kautta.

    Ja me elämme nyt
    Jeesuksen ylösnousemusvoimassa.

    Siis siinä voimassa, ​
    joka nosti Jeesuksen kuolleista
    viikon ensimmäisen päivän alkuhetkessä
    tai oikeammin
    sapatinpäivän päätöshetkessä
    eli lauantaina illalla auringonlaskun aikaan.

    Siis meidät on jo
    siirretty kuolemasta elämään
    ja asetettu taivaallisiin
    ja olemme siis täten jo
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakunnassa.

    Elämme siis jo
    Viikon ensimmäistä päivää
    ja Jumalan Valtakunta
    eli Vanhurskaus, Rauha ja Ilo
    Pyhässä Hengessä
    on jo meissä.

    Uskoviksi tultuamme olemme jo päässeet
    Sapatinlepoon Jeesuksessa
    ja saaneet Pyhän Hengen sinetin
    vakuudeksi lunastuksen päivään saakka.

    Israelin kansa on erikoistapaus
    Jumalan kansana.

    Ilman sitä ei meillä olisi Vapahtajaa.
    Eikä kellään koskaan Sapattia.
    Ja Israel tuleekin kokemaan
    uudestisyntymisen ihmeen kansana.

    Se tapahtuu Jeesuksen toisen
    tulemuksen yhteydessä.
    Silloin he ottavat Hänet vastaan,
    ja alkaa Messiaan päivä
    tuhat vuotta kestävä Sapatinpäivä
    ihmiskunnan historiassa.
    Ja silloin Israel on oleva Pää eikä häntä.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Ilman Jeesusta ei kellään olisi Sapatinlepoa.

    Pois antisemiset ajatukset.

    Jokainen lauantai on sapatti, viikon seitsemäspäivä. En hyväksy vesityksiä.

    Sapatti selviää kahdella sanalla: Sapatti lauantai.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Pois antisemiset ajatukset.

    Jokainen lauantai on sapatti, viikon seitsemäspäivä. En hyväksy vesityksiä.

    Sapatti selviää kahdella sanalla: Sapatti lauantai.

    1234567---

    kalamos taitava vesittelijä!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Ilman Jeesusta ei kellään olisi Sapatinlepoa.
    Mutta nyt se on meille tarjolla.

    Ja siihen lepoon me pääsemme
    tässä ja nyt eli tänä päivänä.

    "Tänä päivänä,
    jos te kuulette hänen äänensä,
    älkää paaduttako sydämiänne."
    (Hepr 4:7)

    Ja kohta heprealaisille kirjoittava jatkaa:

    "Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa,
    on saanut levon teoistaan,
    Hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."
    (Hepr 4:10)

    Jo Jeesus kehotti aikansa israelilaisia:

    "Tulkaa minun tyköni,
    kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
    niin minä annan teille levon."
    (Matt 11:28)

    Sapatti on lepo,
    joka perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön.

    Juuri hetkeä ennen Suuren Sapatin alkua
    Jeesus huusi:

    "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin,
    sanoi hän:
    'Se on täytetty',
    ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
    Koska silloin oli valmistuspäivä, niin
    - etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi,
    sillä se sapatinpäivä oli suuri -
    juutalaiset pyysivät Pilatukselta,
    että ristiinnaulittujen sääriluut
    rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas."
    (Joh 19:30-31)

    Tähän täytettyyn työhön
    eli maksettuun syntivelkaan
    perustuu se,
    että meillä on Sapatinlepo.

    Emme siis yritä ansaita pelastusta,
    vaan meidät on jo armosta pelastettu,
    ei tekojemme
    vaan Jeesuksen uskon kautta.

    Ja me elämme nyt
    Jeesuksen ylösnousemusvoimassa.

    Siis siinä voimassa, ​
    joka nosti Jeesuksen kuolleista
    viikon ensimmäisen päivän alkuhetkessä
    tai oikeammin
    sapatinpäivän päätöshetkessä
    eli lauantaina illalla auringonlaskun aikaan.

    Siis meidät on jo
    siirretty kuolemasta elämään
    ja asetettu taivaallisiin
    ja olemme siis täten jo
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakunnassa.

    Elämme siis jo
    Viikon ensimmäistä päivää
    ja Jumalan Valtakunta
    eli Vanhurskaus, Rauha ja Ilo
    Pyhässä Hengessä
    on jo meissä.

    Uskoviksi tultuamme olemme jo päässeet
    Sapatinlepoon Jeesuksessa
    ja saaneet Pyhän Hengen sinetin
    vakuudeksi lunastuksen päivään saakka.

    Israelin kansa on erikoistapaus
    Jumalan kansana.

    Ilman sitä ei meillä olisi Vapahtajaa.
    Eikä kellään koskaan Sapattia.
    Ja Israel tuleekin kokemaan
    uudestisyntymisen ihmeen kansana.

    Se tapahtuu Jeesuksen toisen
    tulemuksen yhteydessä.
    Silloin he ottavat Hänet vastaan,
    ja alkaa Messiaan päivä
    tuhat vuotta kestävä Sapatinpäivä
    ihmiskunnan historiassa.
    Ja silloin Israel on oleva Pää eikä häntä.

    Kalamos, sinun Israelissa ei ole päätä ei häntää.

    Äänestä

  • Kaikki Raamatun ilmoittamat
    sapatinpäivät eripituisina
    ovat vain tulevan varjoa
    siihen asti,
    että koittaa Jumalan päivä
    https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elama/loppu/viimeiset-paivat/viimeisten-paivien-aikataulukko/

    Silloin ovat takana
    viikkosapatit, juhlasapatit, sapattivuodet
    ja jopa Messiaan Valtakunta
    tämän Maan päällä
    ihmiskunnan seitsemäntenä millenniumina.

    Silloin tuo
    seitsemäs eli täydellisyys
    jatkuu ikuisesti ja katkeamattomana.

    Tämä ikuinen Jumalan Valtakunta
    on jo tämän armotalouskauden
    uskovissa,
    jotka ovat ottaneet vastaan
    Jumalan Valtakunnan Kuninkaan
    Jeesuksen Kristuksen
    ja Hänessä olevan Elämän Hengen.

    Tämä joukko ei siis enää elä
    varjokuvissa tulevasta
    vaan niiden täyttymyksessä
    ollen syntynyt uudesti
    Hengestä Jumalan lapsiksi.

    Siis ihminen
    Ensimmäinen Aadam
    asetettiin
    tämän Maan päälle
    suoraan Jumalan lepoon.

    Tuo sapatinlepo ei olisi
    koskaan katkennut,
    jos Aadam olisi pitänyt
    kiinni Jumalan Sanasta
    ja olisi ollut syömättä
    kielletyn puun hedelmästä.

    Mutta vaikka synti katkaisi
    Sapatin levon,
    niin
    Viimeisessä Aadamissa
    eli Jeesuksessa Kristuksessa
    tuo lepo astuu taas voimaan.

    Tähän ikuiseen lepoon me pääsemme
    syömällä Elämän puusta,
    joka on pystytetty Golgatalle.

    Sanan yksiselitteinen ilmoitus on,
    että Jeesus kuoli
    juuri vähän ennen Suurta sapattia
    ja saatiin hautaan juuri ja juuri
    ennen tuon Sapatin alkua
    keskiviikkoehtoolla
    ja vastaavasti
    Hän nousi ylös
    juuri ja juuri ennen
    viikon ensimmäisen päivän alkua
    eli lauantaiehtoolla
    viikosapatin päätteeksi.

    Jeesus ei suinkaan
    viivytellyt tuonelassa,
    vaan julisti välittömästi voittonsa
    ja otti tuonelan avaimet
    ja vei heti koko Aabrahamin helman
    saaliinaan Jumalan Paratiisiin,
    jossa Jeesus oli
    ryövärille antamansa lupauksensa mukaan
    valmiina ottamaan vastaan ristin ryövärin,
    kun tämä hetkeä myöhemmin kuoli.

    Siis sekä Jeesus että ristin ryöväri
    olivat Jumalan Paratiisissa
    jo sinä päivänä, jona kuolivat.

    Eli lopullinen ja iankaikkinen
    Sapatinlepo koitti ristin ryövärille
    samalla kun avautui Suuri Sapatti.

    Tämä tapahtui sen tähden,
    että ristin ryöväri
    tuli mielenmuutokseen.

    Tämä iankaikkinen elämä
    ja Sapatin lopputäyttymys
    avautuu myös meille,
    kun ryövärin lailla
    käännymme Jeesuksen puoleen,
    joka on jo tullut Valtakuntaansa.
    Hänellä on kaikki valta
    taivaassa ja maan päällä.

    Sinä päivänä,
    kun me käännymme,
    meidät siirretään
    paholaisen vallasta
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan.

    "joka kuulee minun sanani
    ja uskoo häneen,
    joka on minut lähettänyt,
    sillä on iankaikkinen elämä,
    eikä hän joudu tuomittavaksi,
    vaan on siirtynyt
    kuolemasta elämään."
    (Joh 5:24)

    Tuona päivänä,
    kun kuulemme Hänen äänensä
    ja uskomme Häneen,
    me koemme Hengessämme
    ylösnousemusihmeen
    ja astumme
    Sapatin lopputäyttymykseen.

    Silloin meille on koittanut Pääsiäinen
    eli syntien sovitus
    ja vapautus orjuudesta.

    Silloin meille on tullut Helluntai
    ja olemme itse tuo uutislyhde,
    jota riemulla heilutetaan.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Kaikki Raamatun ilmoittamat

    Taas jatkuu kalamoksen ANTISEMITISMINEN SEPUSTUS !

    Sapatti on lauantai, Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä. kalamoksen tulee pitää jokainen lauantaipäivä pyhänäpäivänä.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Taas jatkuu kalamoksen ANTISEMITISMINEN SEPUSTUS !

    Sapatti on lauantai, Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä. kalamoksen tulee pitää jokainen lauantaipäivä pyhänäpäivänä.

    1234567---

    Antisemitismi syvälle juurtunut kalamokseen.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Kaikki Raamatun ilmoittamat
    sapatinpäivät eripituisina
    ovat vain tulevan varjoa
    siihen asti,
    että koittaa Jumalan päivä
    https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elama/loppu/viimeiset-paivat/viimeisten-paivien-aikataulukko/

    Silloin ovat takana
    viikkosapatit, juhlasapatit, sapattivuodet
    ja jopa Messiaan Valtakunta
    tämän Maan päällä
    ihmiskunnan seitsemäntenä millenniumina.

    Silloin tuo
    seitsemäs eli täydellisyys
    jatkuu ikuisesti ja katkeamattomana.

    Tämä ikuinen Jumalan Valtakunta
    on jo tämän armotalouskauden
    uskovissa,
    jotka ovat ottaneet vastaan
    Jumalan Valtakunnan Kuninkaan
    Jeesuksen Kristuksen
    ja Hänessä olevan Elämän Hengen.

    Tämä joukko ei siis enää elä
    varjokuvissa tulevasta
    vaan niiden täyttymyksessä
    ollen syntynyt uudesti
    Hengestä Jumalan lapsiksi.

    Siis ihminen
    Ensimmäinen Aadam
    asetettiin
    tämän Maan päälle
    suoraan Jumalan lepoon.

    Tuo sapatinlepo ei olisi
    koskaan katkennut,
    jos Aadam olisi pitänyt
    kiinni Jumalan Sanasta
    ja olisi ollut syömättä
    kielletyn puun hedelmästä.

    Mutta vaikka synti katkaisi
    Sapatin levon,
    niin
    Viimeisessä Aadamissa
    eli Jeesuksessa Kristuksessa
    tuo lepo astuu taas voimaan.

    Tähän ikuiseen lepoon me pääsemme
    syömällä Elämän puusta,
    joka on pystytetty Golgatalle.

    Sanan yksiselitteinen ilmoitus on,
    että Jeesus kuoli
    juuri vähän ennen Suurta sapattia
    ja saatiin hautaan juuri ja juuri
    ennen tuon Sapatin alkua
    keskiviikkoehtoolla
    ja vastaavasti
    Hän nousi ylös
    juuri ja juuri ennen
    viikon ensimmäisen päivän alkua
    eli lauantaiehtoolla
    viikosapatin päätteeksi.

    Jeesus ei suinkaan
    viivytellyt tuonelassa,
    vaan julisti välittömästi voittonsa
    ja otti tuonelan avaimet
    ja vei heti koko Aabrahamin helman
    saaliinaan Jumalan Paratiisiin,
    jossa Jeesus oli
    ryövärille antamansa lupauksensa mukaan
    valmiina ottamaan vastaan ristin ryövärin,
    kun tämä hetkeä myöhemmin kuoli.

    Siis sekä Jeesus että ristin ryöväri
    olivat Jumalan Paratiisissa
    jo sinä päivänä, jona kuolivat.

    Eli lopullinen ja iankaikkinen
    Sapatinlepo koitti ristin ryövärille
    samalla kun avautui Suuri Sapatti.

    Tämä tapahtui sen tähden,
    että ristin ryöväri
    tuli mielenmuutokseen.

    Tämä iankaikkinen elämä
    ja Sapatin lopputäyttymys
    avautuu myös meille,
    kun ryövärin lailla
    käännymme Jeesuksen puoleen,
    joka on jo tullut Valtakuntaansa.
    Hänellä on kaikki valta
    taivaassa ja maan päällä.

    Sinä päivänä,
    kun me käännymme,
    meidät siirretään
    paholaisen vallasta
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan.

    "joka kuulee minun sanani
    ja uskoo häneen,
    joka on minut lähettänyt,
    sillä on iankaikkinen elämä,
    eikä hän joudu tuomittavaksi,
    vaan on siirtynyt
    kuolemasta elämään."
    (Joh 5:24)

    Tuona päivänä,
    kun kuulemme Hänen äänensä
    ja uskomme Häneen,
    me koemme Hengessämme
    ylösnousemusihmeen
    ja astumme
    Sapatin lopputäyttymykseen.

    Silloin meille on koittanut Pääsiäinen
    eli syntien sovitus
    ja vapautus orjuudesta.

    Silloin meille on tullut Helluntai
    ja olemme itse tuo uutislyhde,
    jota riemulla heilutetaan.

    kalamos. Matteus 5:37. vaan olkoon teidän puheenne: On, on, tahi: ei, ei. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Ilman Jeesusta ei kellään olisi Sapatinlepoa.
    Mutta nyt se on meille tarjolla.

    Ja siihen lepoon me pääsemme
    tässä ja nyt eli tänä päivänä.

    "Tänä päivänä,
    jos te kuulette hänen äänensä,
    älkää paaduttako sydämiänne."
    (Hepr 4:7)

    Ja kohta heprealaisille kirjoittava jatkaa:

    "Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa,
    on saanut levon teoistaan,
    Hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."
    (Hepr 4:10)

    Jo Jeesus kehotti aikansa israelilaisia:

    "Tulkaa minun tyköni,
    kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
    niin minä annan teille levon."
    (Matt 11:28)

    Sapatti on lepo,
    joka perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön.

    Juuri hetkeä ennen Suuren Sapatin alkua
    Jeesus huusi:

    "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin,
    sanoi hän:
    'Se on täytetty',
    ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
    Koska silloin oli valmistuspäivä, niin
    - etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi,
    sillä se sapatinpäivä oli suuri -
    juutalaiset pyysivät Pilatukselta,
    että ristiinnaulittujen sääriluut
    rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas."
    (Joh 19:30-31)

    Tähän täytettyyn työhön
    eli maksettuun syntivelkaan
    perustuu se,
    että meillä on Sapatinlepo.

    Emme siis yritä ansaita pelastusta,
    vaan meidät on jo armosta pelastettu,
    ei tekojemme
    vaan Jeesuksen uskon kautta.

    Ja me elämme nyt
    Jeesuksen ylösnousemusvoimassa.

    Siis siinä voimassa, ​
    joka nosti Jeesuksen kuolleista
    viikon ensimmäisen päivän alkuhetkessä
    tai oikeammin
    sapatinpäivän päätöshetkessä
    eli lauantaina illalla auringonlaskun aikaan.

    Siis meidät on jo
    siirretty kuolemasta elämään
    ja asetettu taivaallisiin
    ja olemme siis täten jo
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakunnassa.

    Elämme siis jo
    Viikon ensimmäistä päivää
    ja Jumalan Valtakunta
    eli Vanhurskaus, Rauha ja Ilo
    Pyhässä Hengessä
    on jo meissä.

    Uskoviksi tultuamme olemme jo päässeet
    Sapatinlepoon Jeesuksessa
    ja saaneet Pyhän Hengen sinetin
    vakuudeksi lunastuksen päivään saakka.

    Israelin kansa on erikoistapaus
    Jumalan kansana.

    Ilman sitä ei meillä olisi Vapahtajaa.
    Eikä kellään koskaan Sapattia.
    Ja Israel tuleekin kokemaan
    uudestisyntymisen ihmeen kansana.

    Se tapahtuu Jeesuksen toisen
    tulemuksen yhteydessä.
    Silloin he ottavat Hänet vastaan,
    ja alkaa Messiaan päivä
    tuhat vuotta kestävä Sapatinpäivä
    ihmiskunnan historiassa.
    Ja silloin Israel on oleva Pää eikä häntä.

    Uudesta Testamentista luemme Jeesuksen sanat MARKUS 2:27. Ja Hän sanoi heille: SAPATTI ON ASETETTU IHMISTÄ VARTEN, EIKÄ IHMINEN SAPATTIA VARTEN.

    Monet nousevat Jeesuksen yläpuolelle, ja sanovat: Lauantai sapatti on meille arkipäivä.

    1234567---

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Kaikki Raamatun ilmoittamat
    sapatinpäivät eripituisina
    ovat vain tulevan varjoa
    siihen asti,
    että koittaa Jumalan päivä
    https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elama/loppu/viimeiset-paivat/viimeisten-paivien-aikataulukko/

    Silloin ovat takana
    viikkosapatit, juhlasapatit, sapattivuodet
    ja jopa Messiaan Valtakunta
    tämän Maan päällä
    ihmiskunnan seitsemäntenä millenniumina.

    Silloin tuo
    seitsemäs eli täydellisyys
    jatkuu ikuisesti ja katkeamattomana.

    Tämä ikuinen Jumalan Valtakunta
    on jo tämän armotalouskauden
    uskovissa,
    jotka ovat ottaneet vastaan
    Jumalan Valtakunnan Kuninkaan
    Jeesuksen Kristuksen
    ja Hänessä olevan Elämän Hengen.

    Tämä joukko ei siis enää elä
    varjokuvissa tulevasta
    vaan niiden täyttymyksessä
    ollen syntynyt uudesti
    Hengestä Jumalan lapsiksi.

    Siis ihminen
    Ensimmäinen Aadam
    asetettiin
    tämän Maan päälle
    suoraan Jumalan lepoon.

    Tuo sapatinlepo ei olisi
    koskaan katkennut,
    jos Aadam olisi pitänyt
    kiinni Jumalan Sanasta
    ja olisi ollut syömättä
    kielletyn puun hedelmästä.

    Mutta vaikka synti katkaisi
    Sapatin levon,
    niin
    Viimeisessä Aadamissa
    eli Jeesuksessa Kristuksessa
    tuo lepo astuu taas voimaan.

    Tähän ikuiseen lepoon me pääsemme
    syömällä Elämän puusta,
    joka on pystytetty Golgatalle.

    Sanan yksiselitteinen ilmoitus on,
    että Jeesus kuoli
    juuri vähän ennen Suurta sapattia
    ja saatiin hautaan juuri ja juuri
    ennen tuon Sapatin alkua
    keskiviikkoehtoolla
    ja vastaavasti
    Hän nousi ylös
    juuri ja juuri ennen
    viikon ensimmäisen päivän alkua
    eli lauantaiehtoolla
    viikosapatin päätteeksi.

    Jeesus ei suinkaan
    viivytellyt tuonelassa,
    vaan julisti välittömästi voittonsa
    ja otti tuonelan avaimet
    ja vei heti koko Aabrahamin helman
    saaliinaan Jumalan Paratiisiin,
    jossa Jeesus oli
    ryövärille antamansa lupauksensa mukaan
    valmiina ottamaan vastaan ristin ryövärin,
    kun tämä hetkeä myöhemmin kuoli.

    Siis sekä Jeesus että ristin ryöväri
    olivat Jumalan Paratiisissa
    jo sinä päivänä, jona kuolivat.

    Eli lopullinen ja iankaikkinen
    Sapatinlepo koitti ristin ryövärille
    samalla kun avautui Suuri Sapatti.

    Tämä tapahtui sen tähden,
    että ristin ryöväri
    tuli mielenmuutokseen.

    Tämä iankaikkinen elämä
    ja Sapatin lopputäyttymys
    avautuu myös meille,
    kun ryövärin lailla
    käännymme Jeesuksen puoleen,
    joka on jo tullut Valtakuntaansa.
    Hänellä on kaikki valta
    taivaassa ja maan päällä.

    Sinä päivänä,
    kun me käännymme,
    meidät siirretään
    paholaisen vallasta
    Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan.

    "joka kuulee minun sanani
    ja uskoo häneen,
    joka on minut lähettänyt,
    sillä on iankaikkinen elämä,
    eikä hän joudu tuomittavaksi,
    vaan on siirtynyt
    kuolemasta elämään."
    (Joh 5:24)

    Tuona päivänä,
    kun kuulemme Hänen äänensä
    ja uskomme Häneen,
    me koemme Hengessämme
    ylösnousemusihmeen
    ja astumme
    Sapatin lopputäyttymykseen.

    Silloin meille on koittanut Pääsiäinen
    eli syntien sovitus
    ja vapautus orjuudesta.

    Silloin meille on tullut Helluntai
    ja olemme itse tuo uutislyhde,
    jota riemulla heilutetaan.

    kalamoksella ei sana hallinnassa !

    Äänestä

Sapatti ja kansanmurha kuuluvat yhteen.

Äänestä
  • Kansanmurhaa tehtiin pimeänä keskiaikana 1260 vuotta. Noin 50 miljoonaa menetti henkensä murhaajien käsien kautta.

    5 miljoonaa juutalaista koki kansanmurhan kaasukammioissa.

    Mites Suomessa punaset ja valakoset toimivat aikoinaan ?

    1234567---

    Äänestä

Mutta joka tänä päivänä tukee kansanmurhan tekijöitä, on perkeleen lapsi eikä uskova.

Äänestä
  • Näin Raamatusta luemme: Joka vihaa veljeänsä on murhaaja. Israelin ympärillä pyörii näitä vihaajia, jotka haluavat murhahengessä ajaa juutalaiset joelta merelle. Tämä viha henki ei ole loppunut.

    Murhaajat eivät peri taivasten valtakuntaa.

    1234567---

    Äänestä

Ja piti kääntää toinen poski, eikä vastata terrroriin vielä hirveämmällä terrorilla.

Siinä ei sapatti pyhity kuten ei fallostelussa.

Ei pitäisi olla laittomuuden tekijä, vaan vaeltaa Hengessä, niin ei lihan himoa täytä.

Äänestä
  • Tämä oli mitä hirveintä terrorismia v.23 kun nämä terroristit hyökkäsivät kiputsille.

    Vauvojakin murhattiin mitä hirvittävimmällä tavalla, samoin muitakin ihmisiä, joita oli siellä eri maista. He ovat todella raakoja. Murhanhenki heistä, ei ole loppunut, eikä lopu. Murhan hengessä he haluavat murhata kaikki juutalaiset, joelta merelle.
    Taivaaseen ei mitään asiaa. Tulta tulee kerran taivaan täydeltä heidän niskaansa, eikä tuli lopu kesken.

    1234567---

    Äänestä

Ilman lihanhimoa loppuu ihmiset maan päältä.

Äänestä
  • Mutta jos se kohdistuu toisten tappamiseen sekä muiden kärsimysten väheksymiseen, niin silloin se on laittomuuden tekemistä ja sellainen on laittomuuden ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mutta jos se kohdistuu toisten tappamiseen sekä muiden kärsimysten väheksymiseen, niin silloin se on laittomuuden tekemistä ja sellainen on laittomuuden ihminen.

    Marttyyrien ääni ohjelmasta saa kuulla, kuinka kristittyjä tapetaan, pahoinpidellään ja laitetaan vuosiksi vankilaan.

    Äänestä

Ellen G.White oli paha harhaoppinen eksyttäjä.

Äänestä

Parhami vietiin vankilaan sodomiasta nuoren Juutalaispojan J.J.Jourdanin kanssa v.1907.

Joseph Smith kuoli vankilassa pakoyrityksessä. Oli vienyt sinne revolverin jolla ammukseli vankilassa.

Äänestä
  • Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen ensimmäisellä vuosituhannella Ortodoksien tuomana.

    Äänestä

Kalenteriviikko alkaa maanantaina kansainvälisen ISO 8601 -standardin ja Suomen käytännön mukaisesti. Vaikka perinteisissä ja joissakin uskonnollisissa kalentereissa viikko alkaa sunnuntaista, Suomessa maanantai vakiintui viikon ensimmäiseksi päiväksi vuonna 1973.

Äänestä

Jumalan kalenteri on ihan erilainen kuin ihmisten kalenteri. Adventistien lietsomat kiistat on ihan tyhmiä väittelyitä.

Jumalan kalenterissa yksi päivä vastaa ihmisten kalenterin mukaan tuhatta vuotta.

Seitsemäs päivä on seitsemästuhannes vuosi. Nyt eletään vasta toista päivää,
2000-lukua.

Äänestä
  • Sunnuntai on keksitty pyhäksi!

    Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoitti Ilta-Sanomissa 5.11.1999. VAPAA SANA Seuraavasti

    VUODEN 1973 ALUSTA virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
    Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.

    1234567---

    Äänestä

  • Helluntalaisten harhaa TV seiskasta kuultuna helluntailais julistajan suusta: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.

    1234567---

    Äänestä

  • Jatkan vielä näistä harhoista.
    On harhaa julistaa, että sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille
    On harhaa julistaa sianliha ruokiin kuuluvaksi
    On harhaa tehdä naisista pappeja/pastoreita
    O n harhaa julistaa ikuisen piinan oppia tulimeressä
    On harhaa julistaa sielun kuolemattomuusoppia
    On harhaa julistaa 1000 vuotista rauhanvaltakuntaa tuhoutuneen maan päällä
    On harhaa julistaa salaista tempausta.
    Kehitysoppi on harhaa.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Jatkan vielä näistä harhoista.
    On harhaa julistaa, että sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille
    On harhaa julistaa sianliha ruokiin kuuluvaksi
    On harhaa tehdä naisista pappeja/pastoreita
    O n harhaa julistaa ikuisen piinan oppia tulimeressä
    On harhaa julistaa sielun kuolemattomuusoppia
    On harhaa julistaa 1000 vuotista rauhanvaltakuntaa tuhoutuneen maan päällä
    On harhaa julistaa salaista tempausta.
    Kehitysoppi on harhaa.

    1234567---

    Antisemitismiä, Jumalan antama sapatti syrjäytetään. Sunnuntaita puolestaan mainostetaan.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Antisemitismiä, Jumalan antama sapatti syrjäytetään. Sunnuntaita puolestaan mainostetaan.

    1234567---

    92 PSALMI
    Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi.

    VIRSI, SAPATINPÄIVÄ LAULU
    2. Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, SINÄ KORKEIN.
    3. Aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.
    4. Kymmenkielisillä soittimilla ja harpuilla, kannelta soittaen.
    5. Sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi, minä riemuitsen sinun kättesi teoista.

    1234567---

    Äänestä

Sinä ja lahkosi.

Olet just kuin jenkkilahkon tiukka lahkolainen ja määrä ihminen,hulluus,lahko jenkki,sairas hulluus uskon pelko,alistaa kaikki jos pystyy pelolla.

Ei,et RAKASTA IHMISIÄ,et ymmärrä saatanan lahkolainen,alistava kuin Islam.

Äänestä
  • Lahkolaisuus on hyvä juttu jos se vie Jeesuksen luokse ja pelastukseen.

    Mutta huonoin juttu ikinä jos se perustuu toisten moittimiseen, Paavalin herjaamiseen ja samojen asioiden jankuttamiseen.

    Silloin se tie saattaa viedä johonkin pahempaan paikkaan kuin Jerusalemin kaatopaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Lahkolaisuus on hyvä juttu jos se vie Jeesuksen luokse ja pelastukseen.

    Mutta huonoin juttu ikinä jos se perustuu toisten moittimiseen, Paavalin herjaamiseen ja samojen asioiden jankuttamiseen.

    Silloin se tie saattaa viedä johonkin pahempaan paikkaan kuin Jerusalemin kaatopaikka.

    Jeesuksen esimerkki: Jeesus meni sapattisin synagoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
    Tee sinä samoin, pidä rukoushuoneesi ovet sapattisin auki jumalanpalveluksille, että moni pelastuisi.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jeesuksen esimerkki: Jeesus meni sapattisin synagoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
    Tee sinä samoin, pidä rukoushuoneesi ovet sapattisin auki jumalanpalveluksille, että moni pelastuisi.

    1234567---

    Sapatinrikkojat myös pitää muistaa kivittää: Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä olkoon teille pyhä sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä silloin työtä tekee, se surmattakoon.
    Arkiaskareet ovat kiellettyjä: seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita,
    Myös työn teettäminen toisella on kiellettyä: silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
    Sapattina on myös tulentekokielto: Älkää sytyttäkö tulta sapatin päivänä, missä asuttekin.
    Kantamukset ovat kiellettyjä: Älkää viekö sapatinpäivänä mitään kantamusta taloistanne älkääkä tehkö mitään työtä, Kun menette pyhyyden sädekehä päänne päällä kirkkoihinne lauantaisin, muistakaa jättää avaimet ja kännykät kotiin.
    Ostaminen ja myyminen on myös kielletty:
    Me emme osta sapattina tai pyhäpäivänä maan kansoilta, jos ne tuovat kauppatavaraa tai viljaa mitä tahansa kaupaksi sapattina. Me jätämme joka seitsemäntenä vuotena maan lepäämään ja kaikki saatavat velkomatta.
    Sapatinrikkomista seuraa kuolemantuomio: Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jeesuksen esimerkki: Jeesus paransi sairaita sapattina. Härkä tuli nostaa sapattina kaivosta. Tulipalot sammuttaa. Eläimet hoitaa. Hoitajat vuorollaan sairaaloissa ja muissa hoitopaikoissa töissä sapattisin. Vartijat ja poliisit vuorollaan töissä sapattisin, sillä elämme maailmassa, jossa tehdään paljon laittomia tekoja.
    Jeesus söi tähkäpäitä sapattina, samoin itsekin popsin marjoja pensaasta suoraan suuhuni sapattisin.
    Jeesus teki sapatista ihmisläheisen.

    1234567---

    Äänestä

Kun Jeesus paransi sairaan sapattina, joutui siitä ristille.

Mooseksen laki oli ankara, ei mitään omia askareita saanut toimittaa koko kaupungissa sapattina. Tai jos joku suoritti se piti tappaa. Siihen lakiin Jeesus kompastui kun meni sapattina parantelemaan ja kuljeksimaan pitkin viljapeltoja.

Harhaoppinen voi tehdä sapattina mitä tahansa, kuljeksia missä haluaa, mutta mitään tekemistä minkään Raamatun opetuksen kanssa sillä ei ole ja turha kuvitella että se mihinkään pelastukseen itseään tai ketään muutakaan johtaisi. Aivan muun osoitteen antaa.

Äänestä

Jeesus tuli tuomaan sen sanoman, että laki ja profeetat olivat Johannekseen asti ja sen jälkeen kaikki muuttui. Ei siten että Jeesus vähän viilaile sapattikäskyä harhaoppisille sopivaksi, vaan siten että lakin kautta ei enää pelastunut, sen kautta tuli vain tuomio, langettava tuomio.

Äänestä
  • Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

    Äänestä

Vaan ei siellä Raamatussa taideta kieltääkään lepopäivää sunnuntaille. Se sapatti on juutalaisten pyhäpäivä ja ainakin osalle myös lepopäivä. Minä en ole juutalainen. Minä en vietä sapattia minä vietän pyhiä. Ja lepään silloin, kun on tarve.

Äänestä
  • Uudesta Testamentista luemme Jeesuksen sanat: MARKUS 2:27. JA HÄN SANOI HEILLE: SAPATTI ON ASETETTU IHMISTÄ VARTEN, EIKÄ IHMINEN SAPATTIA VARTEN.

    Kuinka ollakaan, monet nousevat Jeesuksen yläpuolelle julistaen: Lauantai sapatti on arkipäivä.

    1234567---

    Äänestä

Roomasa kristinuskon alkuaikoina ja ennen sitä Juutalaiset maksoivat Rooman valtiolle erikseen siitä, että saivat viettää sapattia lauantaina. Roomalaisilla vapaapäivä oli sunnuntai. Kristinuskosta taas siitä tullessa virallinen valtionuskonto sapatti siirtyi sunnuntaille eikä siinä ollut vaihtoehtoja. Juutalaiset saivat jatkaa sapattia rahalla. Siinä vaiheessa opit olivat jo eronneet toisistaan. Jotenkin noin se meni, en viitsi tarkistaa ettei synny pahennusta tekoölyn käytöstä.

Äänestä
  • Vuonna 325 jKr. Rooman piispa Sylvester muutti nk. apostolisella vallalla viikon ensimmäisen päivä sunnuntain nimen Herran päiväksi.

    Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

    1234567---

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta  Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
    Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
    Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
    Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista.  Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän  Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
   Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
   Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu