Rahaa on - sanoi Marin

"Valtion budjettimenot kasvoivat neljässä koronavuodessa yhteensä runsaat 40 miljardia euroa. Tästä yli puolet oli muita kuin kriisin hoitoon liittyneitä menolisäyksiä, ilmenee VTV:n raportista. Menotaso oli vuosina 2020–2023 noin kymmenen miljardia euroa korkeampi vuosittain kuin hallitus oli suunnitellut syksyllä 2019. Menolisäykset kasvoivat ja jäivät pysyvästi korkeammalle tasolle kuin ennen Marinin hallitusta. VTV:n mukaan valtion budjetin menot nousivat pysyvästi 3,9 prosenttiyksikköä aiempaa korkeammalle tasolle suhteessa bruttokansantuotteeseen. VTV:n asiantuntijat arvioivat raportissa, että kriisin jälkeen paluu normaaliin talouspolitiikkaan epäonnistui. Kuitenkin useat Marinin ihailijat vieläkin uskovat, Marinin hallituksen politiikan olleen Suomen edun mukaista. Kun rahaa ei ollut Sipilän hallituksen aikana eikä sitä ennen, miten sitä olisi voinut olla Marinin hallituskaudella?
Kuka pystyisi ratkaisemaan yhtälön, ettei Suomi joutuisi EU:n tarkkailuun.
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aina jollain verukkeella jatketaan velanottoa. Ei politiikoilla ole osaamista eikä uskallusta tehdä ikäviä päätöksiä. Miellyttävät äänestäjiä niin kauan kun voivat. On vastuutonta jäädä odottamaan talouskasvua mitä ei välttämättä enää koskaan tule.

Äänestä

Marin takaisin ja nopeasti ennenkuin nämä tekevät meistä Pohjois-Korean!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Valtion budjettimenot kasvoivat neljässä koronavuodessa yhteensä runsaat 40 miljardia euroa. Tästä yli puolet oli muita kuin kriisin hoitoon liittyneitä menolisäyksiä, ilmenee VTV:n raportista. Menotaso oli vuosina 2020–2023 noin kymmenen miljardia euroa korkeampi vuosittain kuin hallitus oli suunnitellut syksyllä 2019. Menolisäykset kasvoivat ja jäivät pysyvästi korkeammalle tasolle kuin ennen Marinin hallitusta. VTV:n mukaan valtion budjetin menot nousivat pysyvästi 3,9 prosenttiyksikköä aiempaa korkeammalle tasolle suhteessa bruttokansantuotteeseen. VTV:n asiantuntijat arvioivat raportissa, että kriisin jälkeen paluu normaaliin talouspolitiikkaan epäonnistui. Kuitenkin useat Marinin ihailijat vieläkin uskovat, Marinin hallituksen politiikan olleen Suomen edun mukaista. Kun rahaa ei ollut Sipilän hallituksen aikana eikä sitä ennen, miten sitä olisi voinut olla Marinin hallituskaudella?
Kuka pystyisi ratkaisemaan yhtälön, ettei Suomi joutuisi EU:n tarkkailuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu