2000 ajan henki on KOMMUNIKAATIO, jonka filosofia on laaja ja tuskin sitä ollaan vielä opittu, mitä se on kokonaisuudessaan. Voi yllättää, mistä se koostuu ja mihin ulottuu.
Yliopistolta tilataan Globaali Kommunikaatio oppi
Ammateissa on oleellista se, että niissä asioimalla reklamoituu itse ammatti, johon onkiutuvat sen asiakkaat.
Kenen palveluja käyttää, sellaiseksi muuttuu.
Jos koko maa lukee uutisia joka päivää, monia kertoja päivässä ja eläkeläisillä se on päivän jokainen uutislähetys pitkin päivää, niin on aika iso riski muuttua itse toimittajaksi.
Mitä tarkoittaa kommunikaatiolle se, että jokaisesta tulee toimittaja?
Toimittajaksi voivat hamuta kaikki toimettomat, jotka eivät määrittäneet elämänsä tarkoitusta tai on muuten vapaata aikaa käyttää.
Tarinan kertominen on helppoa toiselle, josta aloittaa.
Sitten huomaa, että ihmiset tykkäävät hyvistä tarinoista.
Ja huomaa, että muuta ei enää tahdokaan tehdä kuin tuottaa tarinoita.
Mikä sen parempaa, jos tarinat vielä pelastavat maailman siinä sivussa.
Paluuta normaaliksi ihmiseksi ei enää ole.
Pohditaan mitä on toimittajan luonne.
Iso otsa, täynnä tietoa, tapahtumia, kiirettä. Hampaat keltaiset kahvista, on hermostunut...
Ei ainakaan toimettoman, työttömän rauhaa elämässä.
Sen sijaan on aina tietoinen tärkeimmistä tapahtumista maailmassa ja saavutettu yleinen sivistys, mikä on voimavara.
Kyllä on houkutteleva ammatti ihan kaikille, varsinkin kun saa palkkaa ja kunniaa.
Luetaan Niko Nurmisen elämästä sotatoimittajana, wau, wau, wau!
Miksi minä en syntynyt onnellisesti ja saavuttanut jotakin elämässä tuon kaltaista!
Hurjaa, miehekästä, matkustavaa, antoisaa, kunniahimoista, inhimmillistä?
Minä synnyin sairaana, vajaana, en osannut kasvaa kivutta ja jäin elämässäni matalaksi ja matalaksi olen vaarassa jäädä edelleen. En lennä.
Miten elämä olisi voinut mennä muuten ja kuinka se on mennyt.
Toimituksessa kuitenkin on outo juttu, että he asettuvat yhdelle puolelle kuvaa kun puolia on kaksi kuten Ukrainassa toinen puoli on Venäjä.
Kyllä on eri maalaisia toimittajaa kuten englantilaisia ollut FD:n joukoissa Venäjällä, mutta suomalaiset toimittajat kuvaavat vain Ukrainan puolelta.
Mistä toimittamisessa on oikein kyse? Politiikasta?
Kuinka sitten PRESS merkki suojaa toimittajaa, jos heillä on poliittinen vakaumus?
Jos toimittajuus on itsetarkoitus, silloin sen pitäisi tapahtua monipuolisesti, jolloin kuvataan kaikkia osapuolia, synnyttäen objektiivista kuvaa.
Onko ammattitoimituksen ongelma subjektiivinen esitys, joka jättää tyytymättömiä katsojaa niin omissa kuin muissa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.