Kiristikö Väyrynen itselleen erorahan? Millä?

Mikä on tämä "Oikeusmurha, jonka kunta on tehnyt, se ei vanhene koskaan"? Mikä on tämä, jota "selvitetään ja tutkitaan yhtä kauan, kuin Anneli Auerin tapausta"? Mieleniintoiseksi asian tekee, että "oikeusmurhaan osallisia on useita".
Olen utelias. Haluan tietää. "Kuntaan valitaan uusi kunnanjohtaja, hän ei voi poistaa eikä pysty peittämään oikeusmurhaa. Sen salaaminen tulee olemaan hänelle raskas taakka."
Vielä esitetty vihjailu: "Eronnut kunnanjohtaja käytti tilaisuutta hyväkseen. Vaikeni ja sai muhkean palkkion." Kiristikö Väyrynen itselleen erorahan? Millä?
601601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Eikö se ollut "koppikorvaus", kun kuukausia joutui olemaan mustamaalaamisen kohteena ja lopulta juttu kuivui kasaan.

Äänestä
  • "Kunnanjohtajan kuuluu kestää arvostelua, sillä hän on julkinen virkamies, joka on vastuussa kunnan toiminnasta ja taloudesta, ja hänet valitsee kunnanvaltuusto. Kunnanjohtaja on virkasuhteessa ja häneen sovelletaan virkamiesoikeutta, mikä tarkoittaa, että häntä arvioidaan jatkuvasti ja hänen on oltava avoin julkiselle keskustelulle"

    Kunnanjohtaja voi vastata arvosteluun, jos sellaista julkisesti esiintyy. Vasta sen jälkeen, kun palkkio oli varmistettu, kunnanjohtaja antoi julkisen kommentin paikallislehdessä.

    https://yle.fi/a/74-20185049

    Äänestä

"Mikä on tämä "Oikeusmurha, jonka kunta on tehnyt, se ei vanhene koskaan""

Oikeusmurha liittyy kunnan harjoittamaan yritystoimintaan, joka ajautui oikeusprosesseihin sopimusrikkomuksesta.

Kunta hankki oikeudenkäyntiin perättömiä todisteita ja kunnan todistajat antoivat valaehtoisia lausuntoja, jotka eivät olleet tosia.

- Perättömän todisteen antanut professori on myöhemmin tunnustanut kunnanhallitukselle, että hänen lausuntonsa ei ole pätevä ja sitä ei olisi saanut käyttää todisteena.

- Nykyinen kunnanhallituksen jäsen ja todistaja on tunnustanut, että tuomio on väärä.

- Kunnanhallituksen jäsenet (silloiset) valmistelivat ja varmistivat, että oikeusmurha toteutuu. He hyväksyivät virheelliset ja pätemättömät todisteet oikeudenkäyntiin.

Eronnut kunnanjohtaja sai asiasta tiedon, mutta hän salasi sen. Virka-asema velvoittaa kunnanjohtajaa ja selvittämään asian todellinen laita ja esittelemään se. Kunnanjohtaja ei ratkaise asiaa. Kunnanjohtajan tulee esitellä asia kunnanhallitukselle, jolla on toimivalta päättää asiasta.

Äänestä
  • Oikeusmurhia on useampiakin. Locwood yrittäjä ilmiselvästi kärsii rajusti oikeusmurhan seurauksista ja kyllä Korhosen kauppamusen puolestapuhuja, reilusti ja rehdisti itsensä likoon laittanut kuntalainen on myöskin saanut kokea häikäilemätöntä julkista lynkkaysta.
    Saattaa olla vielä useita muitakin epärehellisten päätösten salaamisprosesseissa jauhettuja henkilöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oikeusmurhia on useampiakin. Locwood yrittäjä ilmiselvästi kärsii rajusti oikeusmurhan seurauksista ja kyllä Korhosen kauppamusen puolestapuhuja, reilusti ja rehdisti itsensä likoon laittanut kuntalainen on myöskin saanut kokea häikäilemätöntä julkista lynkkaysta.
    Saattaa olla vielä useita muitakin epärehellisten päätösten salaamisprosesseissa jauhettuja henkilöitä.

    Sopimus-rikkomukset on ihan kuntalan arkea.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sopimus-rikkomukset on ihan kuntalan arkea.

    Onko tavan yleisyys puolustukseksi kelvolline?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko tavan yleisyys puolustukseksi kelvolline?

    Mitä väliä kun ei o syyttäjää..

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä väliä kun ei o syyttäjää..

    aikanaan

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    aikanaan

    "Mikä on tämä, jota "selvitetään ja tutkitaan yhtä kauan, kuin Anneli Auerin tapausta"?
    """"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

    Kolumni J. Seppälä 29.03.2006:

    ”Kuhmoisten kuntalaisille Lockwood- katastrofi on vaikeasti käsiteltävä vyyhti. Eikä se helpota ennen kuin ongelma on avattu viimeistä solmua myöten. Silti aiheeseen palataan vielä vuosikymmentenkin päästä. Kuka oli konna ja kuka sankari?”

    Viimeiset solmut avattiin kunnanjohtaja Valtteri Väyryselle elokuussa 2025. Jostakin kummasta syystä kunnanjohtaja solmi ongelman uudelleen ja erosi virastaan tyytyväisenä.

    Vieläkään kuntalaisia ei autettu ja avattu vaikea vyyhti, jonka jälkeen asia olisi kirkastunut kaikille. Aiheeseen palataan uudelleen, kuten Anneli Auerin tapauksessa. Suomi on oikeusvaltio. Siksi vakaviin epäselvyyksiin palataan vuosikymmentenkin päästä, kuten J. Seppälän profetia ilmaisi 20 vuotta sitten.

    Ei tarvitse tilata asiantuntijalausuntoja USA:sta, kuten Anneli Auerin lasten tapauksessa.
    Kunnanjohtaja Väyrysellä oli faktatieto siitä mitä poliisikuulustelussa joulukuussa 2022 on tunnustettu: "Kaikki on faktaa mitä sähköpostissa lukee"

    Se fakta tulee julkisuuteen. Monen silmät avautuvat. Miksi Kuhmoisten kunta suosi julkisin verovarain suurteollisuuden intressejä ja syyllisti syyttömän. Kunta käytti satoja tuhansia euroja peittelyyn ja hävitti varallisuuttaan noin miljoona euroa.

    Äänestä

Eikö tuon ajan päättäjät ole jo eläkkeellä?

Äänestä
  • Edelleen vallan kahvassa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Edelleen vallan kahvassa

    Kuka? Ketkä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kuka? Ketkä?

    - Paajanen (KOK)
    - Malin (KOK)
    - Sarvala (SDP)
    - Salmi (SDP)

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    - Paajanen (KOK)
    - Malin (KOK)
    - Sarvala (SDP)
    - Salmi (SDP)

    Ei kai Malin?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei kai Malin?

    "Ei kai Malin?"

    Ei siinä merkityksessä mitä kolme muuta, mutta oli suosimassa khpj:na kunnan omistaman teknologiayhtiön varallisuuden arvon mitätöintiä v.2013. Silloinen menettely oli kunnan varallisuuden väärinkäyttöä. Hyvän hallinnon vastaista myös siltä osin mitä hän asemassaan lausui julkisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei kai Malin?

    Jospa ei laitettais näihin keskusteluihin nimiä, jotka eivät ansaitse moitteen puolikastakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    - Paajanen (KOK)
    - Malin (KOK)
    - Sarvala (SDP)
    - Salmi (SDP)

    Tähän piti olla ettei pidä laittaa turhia nimiä keskusteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tähän piti olla ettei pidä laittaa turhia nimiä keskusteluun.

    Kenen vallassa ja millä mandaatilla päätetään onko nimi turha vai tärkeä?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kenen vallassa ja millä mandaatilla päätetään onko nimi turha vai tärkeä?

    No, jos puhutaan noista menneisyyden kupruista, niin ei todellakaan voi jokaista aikalaista syyttää yhtä paljon. Tai pian ollaan taas siinä, että se onkin vaan päättäjien vika eikä pääjehua tai pääjehuja saada esiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Tai pian ollaan taas siinä, että se onkin vaan päättäjien vika eikä pääjehua tai pääjehuja saada esiin."

    Pääjehu ?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    No, jos puhutaan noista menneisyyden kupruista, niin ei todellakaan voi jokaista aikalaista syyttää yhtä paljon. Tai pian ollaan taas siinä, että se onkin vaan päättäjien vika eikä pääjehua tai pääjehuja saada esiin.

    Tehtyyn päätökseen eriävän mielipiteensä ilmaissut on ainoa syytön.

    Jokainen päätöksen tekoon osallistunut ja sen hyväksynyt on syyllinen, ei siitä mihinkään pääse.

    Valtuutetut ovat aina 100% vastuussa tekemistään päätöksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vastuu eriävästä mielipiteestä: Päätöksenteon yhteydessä eriävät mielipiteet kirjaava jäsen vapautuu vastuusta, samoin esittelijä, jos päätös poikkeaa hänen esityksestään. Vastuuvapautus edellyttää, että eriävä mielipide ilmoitetaan heti päätöksen jälkeen ja että se kirjataan pöytäkirjaan.

    Kuka on pääjehu?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tehtyyn päätökseen eriävän mielipiteensä ilmaissut on ainoa syytön.

    Jokainen päätöksen tekoon osallistunut ja sen hyväksynyt on syyllinen, ei siitä mihinkään pääse.

    Valtuutetut ovat aina 100% vastuussa tekemistään päätöksistä.

    No mistä löytyy enää vuosien takaisia päätöksiä ja kuka on mitäkin äänestänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    No mistä löytyy enää vuosien takaisia päätöksiä ja kuka on mitäkin äänestänyt?

    "No mistä löytyy enää vuosien takaisia päätöksiä ja kuka on mitäkin äänestänyt?"

    Ne löytyvät Jyväskylästä poliisin arkistosta

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "No mistä löytyy enää vuosien takaisia päätöksiä ja kuka on mitäkin äänestänyt?"

    Ne löytyvät Jyväskylästä poliisin arkistosta

    Ja todella helppo tavallisen kuntalaisen nyt miettiä näitä keskusteluja lukiessa, että pitäisikö muuttaa henkilöä ketä äänestää vaaleissa? Kun ei tarvi mennä kuin Jyväskylän poliisin arkistoihin. Taidanpa jatkaa kuten ennenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ja todella helppo tavallisen kuntalaisen nyt miettiä näitä keskusteluja lukiessa, että pitäisikö muuttaa henkilöä ketä äänestää vaaleissa? Kun ei tarvi mennä kuin Jyväskylän poliisin arkistoihin. Taidanpa jatkaa kuten ennenkin.

    Kunnantalolla on myös arkisto.

    Äänestä

Otsikkoon vastaukset:

1. Kyllä
2. Lockwood-tiedoilla

Äänestä
  • Onko kiristäminen laillista?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Onko kiristäminen laillista?

    Rikoslain mukaan kiristys on rikos.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Rikoslain mukaan kiristys on rikos.

    Mielenkiintoista. En ollut ajatellut asiaa noin. Lähinnä olen pitänyt Väyrysen virheenä sitä, että oli epäkelpo esimies. Jos se oli noin ketku, niin joutikin mennä.

    Äänestä

  • Ohho! paha juttu jos noin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mielenkiintoista. En ollut ajatellut asiaa noin. Lähinnä olen pitänyt Väyrysen virheenä sitä, että oli epäkelpo esimies. Jos se oli noin ketku, niin joutikin mennä.

    Julkisuusperiaate
    Perustuslain 12.2 §:n mukaan viranomaisen asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Viranomaisen asiakirjojen julkisuudesta säädetään tavallisen lain tasolla julkisuuslaissa. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta.

    Mikäli asiakirja ei vielä ole julkinen, tiedonsaanti siitä on viranomaisen harkinnassa. Tiedon saamista ei tällaisistakaan asiakirjoista saa rajoittaa ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista. Lähtökohtaisesti tulisi siis suhtautua myönteisesti harkinnanvaraiseen julkisuuteen. Tiedon pyytäjiä pitää kohdella tasapuolisesti.

    Viranomaisen tulee toimia julkisuusmyönteisesti. Tiedonsaannin rajoittamiselle on oltava asiallinen peruste. Jos pyydettyä tietoa ei anneta, kielteinen päätös on perusteltava. Perusteluiden yhteydessä on ilmoitettava mm. ne säännökset, jotka oikeuttavat olemaan antamatta tietoa.

    Äänestä

  • Mitä sellaista tietoa Väyryselle on mahdettu kertoa, mikä ei olisi vähän yhden jos toisenkin, ja esim. oikeusprosessien tiedossa? Vain Väyrynen tietää ja nyt hän vie tiedon mukanaan hautaan, kun sai erorahan?
    Joku tolkku nyt näihin hallusinaatioihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mitä sellaista tietoa Väyryselle on mahdettu kertoa, mikä ei olisi vähän yhden jos toisenkin, ja esim. oikeusprosessien tiedossa? Vain Väyrynen tietää ja nyt hän vie tiedon mukanaan hautaan, kun sai erorahan?
    Joku tolkku nyt näihin hallusinaatioihin.

    Nimenomaan, älä ota enää yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mitä sellaista tietoa Väyryselle on mahdettu kertoa, mikä ei olisi vähän yhden jos toisenkin, ja esim. oikeusprosessien tiedossa? Vain Väyrynen tietää ja nyt hän vie tiedon mukanaan hautaan, kun sai erorahan?
    Joku tolkku nyt näihin hallusinaatioihin.

    "Joku tolkku nyt näihin hallusinaatioihin."
    Kuhmoisten kunnassa tehtaillut virheet ja vilunkit, rikolliset menettelytkin, ne onkin kuntalaisten päässä pyöriviä hallusinaatioita. Ja piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    "Joku tolkku nyt näihin hallusinaatioihin."
    Kuhmoisten kunnassa tehtaillut virheet ja vilunkit, rikolliset menettelytkin, ne onkin kuntalaisten päässä pyöriviä hallusinaatioita. Ja piste.

    Luetun ymmärtäminen?
    Hallusinaatio on se, että Väyrynen ihan ainoana tietäisi jotakin sellaista, millä pystyisi kiristämään rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Luetun ymmärtäminen?
    Hallusinaatio on se, että Väyrynen ihan ainoana tietäisi jotakin sellaista, millä pystyisi kiristämään rahaa.

    Lyhemmän historian saatossa kunnasta on kuntalaisia syytetty tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä.
    Hehän ovat vain.tyhmiä kovakalloja. hallusinaatioiden kourissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Luetun ymmärtäminen?
    Hallusinaatio on se, että Väyrynen ihan ainoana tietäisi jotakin sellaista, millä pystyisi kiristämään rahaa.

    "Hallusinaatio on se, että Väyrynen ihan ainoana tietäisi jotakin sellaista, millä pystyisi kiristämään rahaa."

    Kompromissin tulos, koska molemmat osapuolet tiesivät mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    "Hallusinaatio on se, että Väyrynen ihan ainoana tietäisi jotakin sellaista, millä pystyisi kiristämään rahaa."

    Kompromissin tulos, koska molemmat osapuolet tiesivät mistä on kysymys.

    Ja sinäkö et tiedä sitä JF:n itkuvirttä, minkä nyt (mukamas) vain Väyrynen ja Malin tietävät.ja kiristys. käynnistyi? Kyllä siitä on kaikki muutkin vuosien varrella saaneet lukea, joten missä kiristysmahdollisuus?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Ja sinäkö et tiedä sitä JF:n itkuvirttä"

    Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut

    Mikä näistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ja sinäkö et tiedä sitä JF:n itkuvirttä, minkä nyt (mukamas) vain Väyrynen ja Malin tietävät.ja kiristys. käynnistyi? Kyllä siitä on kaikki muutkin vuosien varrella saaneet lukea, joten missä kiristysmahdollisuus?

    ' .. sitä JF:n itkuvirttä,
    Yrität mitätöidä vahingonkärsijän oikeutettua vaatimusta.
    Häpeäisit (osallisuuttasi?) edes hiukan!

    Äänestä

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Äänestä
  • Ei muuten päde läheskään aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei muuten päde läheskään aina.

    Sananlasku "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" tarkoittaa, että tekojen seuraukset palaavat tekijälleen, joko hyvässä tai pahassa. Se voi viitata siihen, että jos jättää asiat hoitamatta, ongelmat voivat kasautua, ja toisaalta, jos tekee asiat huolellisesti, se tuo hyötyä. Sanontaan liittyy myös ajatus siitä, että valinnoilla on seurauksensa ja niistä on elettävä.

    Periaatteessa kuitenkin näin !

    Äänestä

Tämä keskustelu taisi kuivahtaa kokoon. Ei sitten ollutkaan mitään paljastettava, niin loppui pulinat.

Äänestä
  • Ei ole tarina vielä loppuun kirjoitettu. Älä fiksu ihminen harmistu odotellessa paljastuksia.

    Äänestä

  • "Tämä keskustelu taisi kuivahtaa kokoon. Ei sitten ollutkaan mitään paljastettava, niin loppui pulinat."

    Kuhmoisten kirjastoon on toimitettu alustavasti joitakin kirjeitä, joita voi käydä lukemassa.
    Lisää toimitetaan myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    "Tämä keskustelu taisi kuivahtaa kokoon. Ei sitten ollutkaan mitään paljastettava, niin loppui pulinat."

    Kuhmoisten kirjastoon on toimitettu alustavasti joitakin kirjeitä, joita voi käydä lukemassa.
    Lisää toimitetaan myöhemmin.

    Pulina siis jatkukoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Äänestä
  • Sen huomaa tuosta alempaa.

    Äänestä

Tämä keskustelu taisi kuivahtaa kokoon. Ei sitten ollut oikeasti mitään paljastettava, niin loppui pulinat. Kuhmoisten kirjastoon on toimitettu alustavasti joitakin kirjeitä, joita voi käydä lukemassa. Niissä ei ollutkaan mitään järkevää.

Äänestä
  • Niinpä. Kyllä se keskustelu siitä taas viriää kunhan saadaan hallinto-oikeuden kanta eli päätös asiaan niin että juuri sopimusrikosta päättäneet asianomaiset valtuutetut joutuvat korvaamaan kuntalaisille aiheuttamansa tappion eli sovitun erorahan ja sittemmin laittomasti toteutetun erotuksen, ihan omista pusseistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Niinpä. Kyllä se keskustelu siitä taas viriää kunhan saadaan hallinto-oikeuden kanta eli päätös asiaan niin että juuri sopimusrikosta päättäneet asianomaiset valtuutetut joutuvat korvaamaan kuntalaisille aiheuttamansa tappion eli sovitun erorahan ja sittemmin laittomasti toteutetun erotuksen, ihan omista pusseistaan.

    Niin siinä käy

    Äänestä

"Kiristikö Väyrynen itselleen erorahan? Millä?"

Johtajasopimuksen mukainen eroraha on määrältään se mistä on sovittu.

Neuvottelujen tuloksena on päädytty huomattavasti suurempaan erorahaan.

Alkuperäinen sopimus ja erorahan määrä, se mitätöitiin neuvottelujen tuloksena.

Kuka uskoo mihinkin. Alkuperäinen sopimus on aina se mitä tulee noudattaa.

Äänestä
  • Eroraha oli sopimuksen mukainen. Käyppä kattomassa kunnanhallituksen pykälät.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Eroraha oli sopimuksen mukainen. Käyppä kattomassa kunnanhallituksen pykälät.

    Eipä ollutkaan. Odottelemme ihan rauhassa hallinto-oikeuden rehellistä ja oikeudenmukaista tulkintaa myös korruptioon osallistuneille valtuutetuille tulevista maksumääräyksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Eipä ollutkaan. Odottelemme ihan rauhassa hallinto-oikeuden rehellistä ja oikeudenmukaista tulkintaa myös korruptioon osallistuneille valtuutetuille tulevista maksumääräyksistä.

    "Eipä ollutkaan. Odottelemme ihan rauhassa hallinto-oikeuden rehellistä ja oikeudenmukaista tulkintaa myös korruptioon osallistuneille valtuutetuille tulevista maksumääräyksistä."

    Korruptioon osallistuneita on paljon jo pitkältä ajalta. Osa asioista on vanhentuneita. Kylällä on vaikea kulkea ilman tummia laseja, koska totuus paljastuu - aina.

    Äänestä

Kattelin, että mitä se JF oli kirjoittanut, ja oli aikas tyhjä se kirje. Jos nuilla sai kiristettyä. Nii hyvä. Tyhmät maksaa ja Kuhmoisissa ollaan tyhmiä.

Äänestä
  • Kyseessä ei ollut perinteinen kiristyskeissi vaan Väyrynen lähti ja käytti fiksuuttaan. Kunnanvaltuustosta en sanoisi samaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä on tämä "Oikeusmurha, jonka kunta on tehnyt, se ei vanhene koskaan"? Mikä on tämä, jota "selvitetään ja tutkitaan yhtä kauan, kuin Anneli Auerin tapausta"? Mieleniintoiseksi asian tekee, että "oikeusmurhaan osallisia on useita".
Olen utelias. Haluan tietää. "Kuntaan valitaan uusi kunnanjohtaja, hän ei voi poistaa eikä pysty peittämään oikeusmurhaa. Sen salaaminen tulee olemaan hänelle raskas taakka."
Vielä esitetty vihjailu: "Eronnut kunnanjohtaja käytti tilaisuutta hyväkseen. Vaikeni ja sai muhkean palkkion." Kiristikö Väyrynen itselleen erorahan? Millä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu