Mun tarina sosiaalisuuden häiriöstä.

Olen aina ollut ihmisiin ripustautuva koska en pysty luomaan vahvoja ihmissuhteita, pienetkin merkit sosiaalisesta vuorovaikutuksesta saa mut hurmoksiin ja ajattelen välittömästi että mullahan synkkaa ton tyypin kanssa ja kiinnyn henkilöön x valtavasti mutta nämä yksipuoliset suhteet ovat aina päättyneet sosiaaliseen hylkäämiseen. Olen liian sinisilmäinen eihän se toinen osapuoli edes ole musta kiinnostunut ja mä hehkutan miten mukavaa meillä on yhdessä. Näin on siis käynyt jokainen kerta ihmissuhteesta toiseen ennenkuin ovat edes alkaneet mut on vaan torjuttu ja ghostattu. Tämä on mielettömän surullista näillä kokemuksilla pitäisi sitten pärjätä koulussa ja ihmisten kanssa, miksi edes yritän tutustua kun vuorovaikutukseni on yksipuolesta kuvittelua? Koko elämä pelkkää hylkäämistä ei koskaan yhtäkään ihmistä joka sut hyväksyy omana itsenäsi. Ymmärrättekö nyt että mun pahaan käytökseen on syy? Olen aina se ylimääräinen ja se jota ei edes ole olemassa, on minä yksin ja muut ovat ryhmässä minä olen näkymätön välikappale en oikea ryhmän jäsen niin minusta on tuntunut koko elämäni ajan. Vastavuoroisuus on täysin olematonta toiselta ihmiseltä, ja kerta toisensa jälkeen mulle sanotaan no me ei olle sulle sopivaa seuraa jatka etsimistä. Tätä minulle sopivaa seuraa on etsitty jo yli kaksikymmentä vuotta eikä sitä löydy. Onko tässä tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa kuin erakoitua? Vaikea niellä tämmöistä. Mä olen se joka kirjoitti trollauksesta. Ja nyt oikeasti käyttäytykää tämä on avainasemassa mun kuntoutumiseen todella tärkeä. Maksullinen Terapia ei korvaa minulle tätä ketjua jonka lukijoina on tavallisia ihmisiä.
4156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko tullut miettineeksi, että ongelmana voisi olla juuri tuo ripustautuminen muihin ihmisiin ? Mistä se ripustautuminen johtuu, siihen on aina joku syy ?
En tarkoita mitenkään pahalla, mutta toiseen ripustautuminen voi alkaa tuntumaan jollain tapaa rasitteelta sille ihmiselle, johon ripustautuu.
Ehkä sinun olisi hyvä yrittää selvittää omat ongelmasi, jotka ovat tuollaisen käyttäytymisen taustalla, syynä siihen miksi ripustaudut.
Eihän se sinua ihmisenä mitenkään pahenna, mutta ongelmallista se on.
Toivotaan, että vielä joku päivä onnistut luomaan hyviä ihmissuhteita, mutta liiallisella ripustautumisella/takertumisella toiseen se on vaikeaa saada onnistumaan. Voi sitten kaveruus- ja ystävyyssuhteet jäädä turhan lyhyiksi.

Äänestä

Tämäkin ketju on varmana kohta kiusaajien hiekkalaatikko

Äänestä
  • Miten sait tuollaista mieleesi, miksi olisi kiusaajien hiekkalaatikko ?
    Onko täällä joku kiusannut ? Ja jos on, niin miten ?

    Äänestä

Koeta nähdä itsesi ulkopuolelta.Oletko liian riippuvainen,takertuva, etenet nopeasti, miellyttäminen tai sitten vain vääränlainen seura. Ja vääränlaisen seuraan ei kannata tuhlata aikaansa. Erakoitua ei tokikaan kannata oot vain oma itsesi.Ne oikeat ihmiset tulee kyllä kohdalle kunhan olet sinut itsesi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen aina ollut ihmisiin ripustautuva koska en pysty luomaan vahvoja ihmissuhteita, pienetkin merkit sosiaalisesta vuorovaikutuksesta saa mut hurmoksiin ja ajattelen välittömästi että mullahan synkkaa ton tyypin kanssa ja kiinnyn henkilöön x valtavasti mutta nämä yksipuoliset suhteet ovat aina päättyneet sosiaaliseen hylkäämiseen. Olen liian sinisilmäinen eihän se toinen osapuoli edes ole musta kiinnostunut ja mä hehkutan miten mukavaa meillä on yhdessä. Näin on siis käynyt jokainen kerta ihmissuhteesta toiseen ennenkuin ovat edes alkaneet mut on vaan torjuttu ja ghostattu. Tämä on mielettömän surullista näillä kokemuksilla pitäisi sitten pärjätä koulussa ja ihmisten kanssa, miksi edes yritän tutustua kun vuorovaikutukseni on yksipuolesta kuvittelua? Koko elämä pelkkää hylkäämistä ei koskaan yhtäkään ihmistä joka sut hyväksyy omana itsenäsi. Ymmärrättekö nyt että mun pahaan käytökseen on syy? Olen aina se ylimääräinen ja se jota ei edes ole olemassa, on minä yksin ja muut ovat ryhmässä minä olen näkymätön välikappale en oikea ryhmän jäsen niin minusta on tuntunut koko elämäni ajan. Vastavuoroisuus on täysin olematonta toiselta ihmiseltä, ja kerta toisensa jälkeen mulle sanotaan no me ei olle sulle sopivaa seuraa jatka etsimistä. Tätä minulle sopivaa seuraa on etsitty jo yli kaksikymmentä vuotta eikä sitä löydy. Onko tässä tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa kuin erakoitua? Vaikea niellä tämmöistä. Mä olen se joka kirjoitti trollauksesta. Ja nyt oikeasti käyttäytykää tämä on avainasemassa mun kuntoutumiseen todella tärkeä. Maksullinen Terapia ei korvaa minulle tätä ketjua jonka lukijoina on tavallisia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu