Vantaan 1 miljoonaa korppi hankittiin ja päätettiin

Älkää vaan alkako väittää että sen hankinnan päätti SDP

Korpin ostin päätti vihreät ja kokoomus
15368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kokoomus ja vihreät sen päätti hankkia bantalailee romuksi

Mutta terveyskeskukseen ei riitä, rahaa

Äänestä

Korppi alkaakin jo näyttää valmiilta. Juuri siihen olen kaivannut paikkaa, missä voisi istuskella ja nauttia virvokkeita janon yllättäessä! Toivottavasti se onnistuu nyt siipien suojassa sateellakin.

Äänestä

Yksityiset palveluntarjoajat saavat valtion verorahat

Sitten jakavat voitot osinkoina sijoittajille ja omistajille

Näin rikaat saavat taas valtion ja kansan verovarat itselleen

Siis esim kun yksiyyistetään Sote palveluja

hallitus sen suunnitteli. Sote leikataan torsoksi ja rahat
siirretään pörriäisille.

Äänestä

Entä, jos mitään parannusta ei enää tulekaan rahatilanteeseen, kun koko maailma tuntuu menevän viemäristä alas? Eikö nyt pitäisi varoa kaikkea lainanottoa ja turhia hankkeita? Kuka muka hyötyy näistä, kun korvaavat linjat ovat jo olemassa, eikä olemassaolevan infran korjaamiseenkaan ei löydy rahaa?

Äänestä

Raamatun kertomuksessa korpit toivat ruokaa profeetta Elialle. Raamatussa korpista käytetään myös nimitystä kaarne.

Äänestä
  • Elia ennusti kuningas Ahabille, että tulee pitkä kuivuus. Näin todella tapahtui. Elia lähti Keritin purolle, jossa kaarneet toivat hänelle leipää ja lihaa. Vettä Elia sai Keritin purosta. Lopulta Keritin purokin kuivui ja Elia lähti Sarpatin kylään, jossa leskivaimo elätti häntä. Siellä ei nälkä vaivannut, koska tapahtui ihmeitä. Esimerkiksi jauhot eivät loppuneet ollenkaan ruukuista, vaikka leipoi kuinka paljon leipiä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Elia ennusti kuningas Ahabille, että tulee pitkä kuivuus. Näin todella tapahtui. Elia lähti Keritin purolle, jossa kaarneet toivat hänelle leipää ja lihaa. Vettä Elia sai Keritin purosta. Lopulta Keritin purokin kuivui ja Elia lähti Sarpatin kylään, jossa leskivaimo elätti häntä. Siellä ei nälkä vaivannut, koska tapahtui ihmeitä. Esimerkiksi jauhot eivät loppuneet ollenkaan ruukuista, vaikka leipoi kuinka paljon leipiä tahansa.

    Onks noi jotain mamui ?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onks noi jotain mamui ?

    Etkö tunne Raamattua?

    Äänestä

Korppi on upea ja erittäin fiksu hankinta tuolle paikalle. Kiitos niille, joiden ansiosta se nyt on siinä.

Äänestä

Korppiko se on? Luulin ornitopterin laskeutuneen.

Äänestä

Minusta tuo korppi on upea.

Äänestä

Järkyttävä ja järkyttävän kallis

Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !


Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !


Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !


Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.

Äänestä
  • Tuo Vantaalle hankittu upea taideteos on täysin eri juttu kuin tuo suoltamasi mielipiteesi ja tarinasi Suomen valtion työttömyyspolitiikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuo Vantaalle hankittu upea taideteos on täysin eri juttu kuin tuo suoltamasi mielipiteesi ja tarinasi Suomen valtion työttömyyspolitiikasta.

    Tavallaan ihan hyvä juttu, taide kuuluu kaikille, eikä vain pikkusormi pystyssä pönöttäville gallerioissa kävijöille. Todellinen taide näkyy kuitenkin graffiteissa, jotka ovat monesti huomattavasti parempia ja taitavammin tehtyjä kuin poloinen Käärijän kuvatus Prisman seinässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tavallaan ihan hyvä juttu, taide kuuluu kaikille, eikä vain pikkusormi pystyssä pönöttäville gallerioissa kävijöille. Todellinen taide näkyy kuitenkin graffiteissa, jotka ovat monesti huomattavasti parempia ja taitavammin tehtyjä kuin poloinen Käärijän kuvatus Prisman seinässä.

    Näin juuri, taide kuuluu kaikille.

    Taidetta on monenlaista. Sellaista josta en henkilökohtaisesti pidä ja sellaista, josta pidän. Silti taidetta ne on kumpikin. Ei taide-käsite ole yhtään riippuvainen siitä pidänkö henkilökohtaisesti esillä olevasta vai enkö.

    Tuo korppi on minusta todella komea ja sopii oikein hyvin tuohon paikkaan. Siitä tulee aivan varmasti hyvikin kuvattava kohde ja yksi Tikkurilan keskeinen tutustumiskohde.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Älkää vaan alkako väittää että sen hankinnan päätti SDP

Korpin ostin päätti vihreät ja kokoomus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu