Hyvä kunnanjohtaja oli. Kuhmoisten paras pitkään aikaan. Teki eikä meinannut. Hyvä esimerkki tuo, että nyt jouduttuaan lähtemään on valmis myös haalarihommiin. Ehkä palaa hetkeksi palomieheksi. Hienoa esimerkkiä ja osoitus ettei ole tavallinen eliitin edustaja, joka ei osaisi samaistua duunarin asemaan.
Väyrynen ei ollut huono kunnanjohtaja
Anonyymi-ap
13898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuka muu voi tuollaista soopaa kirjoittaa enää noin kuin VV itse.
Hyvän hallinnon vastainen prosessi Kuhmoisissa. Eikä ensimmäinen kerta.
https://yle.fi/a/74-20192072
Vai oliko kuitenkin?
Ei ollut, vaan helvetin huono
Menikö partasuun kyhäelemä erottamissuunnitelma pieleen, kun pitikin maksaa noin suuri summa.
Puukila kyllä saisi kauppamuseon takaisin. Ja tavarat myös.
Hieno homma!
"1 perseilee eikä osaa töitään, jotka ovat jo vuosien ajan kaatuneet muiden niskaan."
" maksettiin mätä omena pihalle"
100 000 euroa......🤣🤣🤣🤣
Luonnosteluhommat jäi monesti vailinaiseksi eikä mahdollisuuttakaan otettu annettuna vastaan ilman turhia kokouksia.
Väyrynen oli aivan huippujohtaja, joka sai jopa virallisten tilastojen nettomuuttotappion muunnettua nettomuuttopositiiviseksi.
Harvoin törmää niin taitaviin johtajiin.
Tuleehan näitäkin puolia esiin. Lisäksi oli tapahtumasaralla positiivista pöhinää. Mitä olisikaan tullut 2026? Sitä ette nyt saa tietää.
Lopeta jo Valtteri.