Oulussa viime vuonna luokkien 1-6 ja 7-9 vertailu kertoo, että elämänkatsomustiedon opiskelijoiden osuus on kasvanut 0,4 %-yksikköä vuodessa. Viime vuoden kasvu koko peruskoulussa oli noin 0,65 %-yksikköä. Kasvu on siis kiihtyvää mutta ei räjähdysmäistä.
Kaikkiaan nyt ET:tä opiskelee 11,25 % oululaisista peruskoululaisista. Siis tänä vuonna yksi yhdeksästä, ensi vuonna yksi kahdeksasta.
Kaikkiaan nyt ET:tä opiskelee 11,25 % oululaisista peruskoululaisista. Siis tänä vuonna yksi yhdeksästä, ensi vuonna yksi kahdeksasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ylikosken pohjoisen oblastin kumouspooli tekee hyvää ideologista työtä
Kirjaa arvioiva eläkeläisprofessori Kaija Heikkinen Joensuusta
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/lehti/kirkon-maaomistuksen-onni-ja-onnettomuus/
kuuluu myös työtovereineen pohjoisen eläkeläisten "rasisminvastaiseen" kolmioon Joensuu , Oulu (Stasi-Boris Jokisalo) ja Rovaniemi, Lapin yliopisto (Vesa Puuronen), VP on vasliitto-aktiivi 2023 vaaleissa (sikäli ei ole kovin aktiivi, että vasliitto saa Lapissa nolla eduskuntapaikkaa) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18039907/ristiinnaulitun-perintomaa
Veikkaan, että valinta ei ole ollut aina reilu, kun ET-opetukseen oikeutetuista oppilaan vanhemmat ovat valinneet uskonnon. Koulun alkaessa tehdyn valinnan ei tarvitse olla lopullinen; voi vaihtaa eeteehen.
Jos oppilaan vanhemmat eroavat kirkosta, lapsi ei automaattisesti seutöraa perässä, vaan hänet pitää erikseen ilmoittaa kirjallisella ilmoituksella eronneeksi. Löytyy eroakirkosta.fi Lapset ja nuoret
Oulussa oli Mannisen koulu (valittiin hum.kandina professoriksi mutta ehti valmistua fil.kandiksi ennen nimittämistä ja väitteli sitten professorina lähes eläkeukkona)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18007518/jarjestotoiminta-va-toiminnassa#comment-123052281
Jos ei ärsyttäisi niin huvittaisi tuo yksi kirjoittaja. Saisi varmaan sydänkohtauksen jos selvittäisi millaista väkeä oikeasti on Oulun yhdistyksen aktiivijäsenissä.
Jatkuu vaan. Ei sitten selvittänyt, vaikka tarjosin täkyä.
Ouluun pyrittiin rakentamaan jonkinlainen Stasi-hylkyjen tiedekeskus DDR-porukkojen kanssa. Tästä kirjoitti Vapariliiton johtajan Hartikaisen ihailema oululainen opettajatohtori Pertti Lande Lindfors, josta H kertoo monissa paikoissa. L tunsi myös Mannisen puuhat Oulussa hyvin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17947086/#comment-122254837