"Seurakuntia nykypäivänä jakaa silmiipistävällä tavalla kahtiajakautuneisuus.
Siinä on kaksi päähaaraa:
Rhema-Sanomaan uskovat,sekä heidän vastustajansa eli narsistiset vallantavoittelijat.
Nämä itsellensä valtaa väkisin haalivat ovat huomattavasti luultua useammin psykopaatteja.
(Psykopaatti=Ympäristölle vaarallisen sarjamurhaajan luonteensa omaava).
Nämä vallantavoittelijat jatkuvasti,lakkaamattomalla tavalla vaativat uskovaisilta tekoja.
Eivät kuitenkaan Jumalamme tähden,vaan oman edun tavoittelunsa tähden.
Näiden narsistien opin nimenä on: Iisebelin oppi.
Raamattu kehoittaa karttamaan tuollaisia ihmisä.
Jumalamme on kutsunut meidät lepoon Kristuksessa,ei alistumaan "Martan tahtoon.
Maria oli valinnut itsellensä hyvän osan,hän ei suostunut myymään t...puoltaan vieraille pastoreille ja vanhemmistoveljille,niinkuin pyhäkköportot tekevät.
Nykypäivän pyhäkköportot saarnaavat,kulkevat kenokauloina pitkissä korvakoruissa ja sanovat vastustelijoillensa:
-"Älä koske minuun,minä olen sinulle pyhä".
Ennen pitkää Jumalamme kuitenkin vaatii tällaiset ihmiset tilille teoistansa ja tapoja on monia,kun kyseessä on kirouksen henki:
Haureus,avioero,syöpäkasvain,mielensä järkkyminen,saapuva konkurssi,läheisen kuolema yms.
Daavid sanoo:
"Minne minä voisin paeta Jumalaani"?
Hyvä on sen osa,joka viipyy Jumalan virvoittavien vetten tykönä,eikä suostu vieraan naisen viettelyksiin rahan ja valtansa himoissaan ,niinkuin ne jotka ovat poikenneet uskostansa pois.
Jumalamme on kaiken ennalta määrännyt.
Daavid sanoo:
"Jo idultani Sinä minut tunsit.
Ennenkuin minua olikaan,olivat kaikki päiväni jo luodut".
Tätä on profeetallinen ennaltamääräämis oppi.
Ennenkuim Raamatun tapahtumat olivat toteutuneet,oli kaikki jo ennalta päätetty Taivaassa.
Kristuksessa on todellinen lepomme,ei narsististen ihmisten alistamina seurakunninssa,televisiossa,radiossa tai kotisolujen pitäjinä.
Narsistinen ihminen kristillisissä piireissä haluaa vaimosi,aviomiehesi,pankkitiliiltäsi sinun rahasi,peltosi,metsäsi ja omakotitalosi.
"Ottakaa kiinni ketut,jotka turmelevat viinitarhanne".

Vastaukset 24
Vanhimmat
Sana varoittaa: ”veljeni, älkööt monet ryhtykö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.”
Sana Sanoo myös:
"Mutta Minä en salli sitä,että nainen opettaa".
"Olkoot vaiti Jumalan seurakunnassa".
Harva nainen nykypäivänä tittelee miestänsä siinä asiassa,koska niiden miehet muistuttavat naisia.
Tämä yhteiskunta on ylifeministinen.
Feminismi on suurin kettu,se on saanut alkunsa paholaisesta.
Nykyajan miehet ovat surkeita piipittäjiä pikkulapsen kaltaisia kiukuttelijoita, munattomia joita vaimojen on tuettava joka käänteessä heidän esittäessään olevansa oikeita miehiä. Jos heille sanotaan seurakunnassa suoraan asioista loukkaantuvat ja aloittavat mykkäkoulun. Naiset pois kuoroista johtamaan seurakuntia ja saarnaajiksi.
Ei seurakunnissa saa sanoa miehille suoraan,ellei ole itsekin mies.
"Naisen ei ole lupa puhua seurakunnassa".
Mistäs saat silloin lesboparketillesi miestanssijoita?
Kiitos. Hyväntahtoisuus ja terveellinen ajattelutapa muista sekä turvautuminen Jumalaan ja Kristukseen kaikissa tilanteissa on sitä, mitä Jumala meiltä odottaa. Ei vikojen etsintää, muiden tuomitsemista, päälle päsmäröintiä jne. Antakaamme Jumalan johtaa ja olkaamme toisiamme kohtaan armahtavaisia ja rauhaa rakentavia. Se riittää. Jos kaikki toimisivat näin, maailma olisi parempi. Pistävistä sanoista ei ole enää pitkä matka loukkaamiseen ja vääriin tuomioihin. Jos Jumala antaa jotakin sanottavaksi, se ei ole inhimillistä sanomaa, vaan ihan erilaista, mitä ihminen omasta ymmärryksestä sanoisi.
Ole suuresti siunattu ja kaikkea hyvää!
Nimenomaan näin se on,tämän palstan havainneet feministit tulevat vajoamaan Jumalan Sanan Voimasta maahan.
"Älkää heittäkä helmiä sikojen eteen".
Miksi sinä sitten tuomitset?
En minä tuomitse,eikä minun tarvitse.
Jumala on jo Tuominnut.
Eeva lankesi ensin.
Seurakunnissa feministit perustivat hellariporttokirkon,kyttäillessään muiden aviomiehiä.
Pyhäkköportot ovat Raamattummekin mukaan sikoja.
Höpöhöpö.
"Usko ei ole joka miehen".
Olet tuominnut kuukausien ja vuosien aikana valtavan määrän ihmisiä. Myös nimeltä.
Ja vielä sanoilla "Minä tuomitsen..".
Tuohan on jo selvä syytös ja sen lisäksi aiheeton.
Harmi, ettei tänne voi lisätä screen shotteja.
Totuus.
Osa ihmisistä tuntee piilovihaa, ja ennen pitkää se läikkyy yli jo nyt.
Viha voimaannuttaa, mutta väärin käytettynä vahingoittaa. Psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti korjaa neljä väärinymmärrystä vihasta ja kertoo, miten käyttää sitä viisaasti. Hs
Ivallinen suhtautumisesi hengellisiin asioihin kertoo siitä,että olisit lääkärinä yhtä taitava kuin Mengele.
Eehh.. ihanko totta? Hieno logiikka.
Minä en suhtaudu koskaan ivallisesti hengellisiin asioihin. Palautan vain sinut maanpinnalle aina, kun meinaa lähteä hyppysistä.
Kutsuiko Jumalamme sinut?
Tänne pääsee jokainen ihan itse netin avaamalla ja osoitteen kirjoittamalla.
Jaa.