Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuka muistaa 90-luvulta puhelinseksipalveln Sexy Sannan?

Muistaakseni kuudella ympillä sai heittää puhelinseksimällit ja sai kotimaisen pornoVHSasetin vielä litkoina?
4889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onhan tuollaisia kai vielä nykyäänkin, 0700-alkuisia numeroita muistaakseni aika hiljattain vielä mm. Alibi-lehdessä mainostettiin. Minuuttihinta on niissä sen verran suolainen että kannattaa pistää hiha heilumaan varsin rivakasti mutta jos louvoa löytyy niin sitten kannattaa jo mennä maksullista ihan livenä polkaisemaan!

Äänestä

Kyllä tiedetään Sexysanna. Nykyään ei toimi niin avoimesti Sexysanna nimellä vaan mielenterveys yhdistys Helmi Ry. Mutta Sexysanna ja 2000-luvun alussa oli Teatty ry.
Pääpaikka on Helsingin Vallilassa Mäkelänkadulla samalla pihalla, jossa toimii Taloustutkimuksen rakennus. Helmi Ry on peitenimi tuolle Sexysanna toiminalle. Venäläisen tai Tsekkiläisen mimmin sieltä voi saada tilattua panokaveriksi. tuntikeikalle. Yhteistyötä Sexpon kanssa ja kirsitämin kuuluu tietysti toimenkuvaan. He kertovatkin, että heillä on perintätoimisto Mafia.

Äänestä

En muista Sannaa mutta Susanne kyllä jäi mieleen, hänen kanssaan runkkasin monta kertaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistaakseni kuudella ympillä sai heittää puhelinseksimällit ja sai kotimaisen pornoVHSasetin vielä litkoina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu