Hoitajia lomautetaan tai irtisanotaan

Kainuun hvan talous on edelleen kuralla. Valtakunnan tasolla puhutaan hoitajien irtisanomisista.
Parasta olisi lomauttaa ja laittaa viikoksi palkattomalle koko ylin johto.
Siitä tulee vähiten vahinkoa.
181270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kainuun alueeella irtisanomisista vastaavat ;

- Keskusta ja SDP ja Vasemmistoliitton -puolueet - !

- - - siinä on ne Jotka antaa POTKUJA - !

Äänestä

Palkataan niillä rahoilla muutama johtaja.

Äänestä

Orpon hallitus leikkaa edelleen joten kymmenet tuhannet hoitajat saa potkut. Pelkästään Keski-Suomessa yli 6000 hoitajaa irtisanotaan.

Äänestä

Ei haittaa, kun maahanmuuttajat haluavat oikeasti tehdä töitä vaikka ilmaiseksi ja heitä tarvitaan yhä enevissä määrin.

Äänestä

Jos halua hoito voi tulla väärikäsitys

Äänestä

Nyt on hyvä tilaisuus aluevaltuutetuilla osallistua säästötalkoisiin jättämällä kuittaamatta kokouspalkkiot vuoden ajalta sekä puolueita luopumalla ns. Puoluerahasta.
Kaikkien tulee osallistua säästötalkoisiin, ei vain hoitajien.

Äänestä

Ei ne itseään lomauta jotka siitä lomautuksesta päättävät.

Äänestä

Aika erikoista, sillä samaan aikaan ulkomailta tuodaan Suomeen hoitajia joita sitten koulutetaan täällä tehtäviinsä. Maksaako suomalainen hoitaja liikaa.

Äänestä
  • Maksaa tietysti ainakin persujen mielestä.
    Orpo on kuitenkin julkisuudessa sanonut, että hoitajille kuuluu oikeuden mukainen palkka mutta Purra on ollut hiiren hiljaa asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Maksaa tietysti ainakin persujen mielestä.
    Orpo on kuitenkin julkisuudessa sanonut, että hoitajille kuuluu oikeuden mukainen palkka mutta Purra on ollut hiiren hiljaa asiasta.

    Miksi sitten työttömänä olevia hoitajia ei palkata, vaan haetaan lentokonelasteittain Filippiineiltä hoitajia? Miksi hakea suomenkieltä osaamattomia ulkomaalaisia hoitajia, joita pitää kouluttaa Suomessa, kun omasta takaa löytyy suomalaisiakin hoitajia. Nähtävissä on sama kuvio kuin eteläsuomen rakennustyömailta, joissa suomalainen ei pärjää Itä Euroopan työläisten kanssa koska suomalainen on kallis. Orpon puheisiin ei nyt ole mitään luottamista, sillä mies on pelkkä EK:n puhuva pää. Aina kun Orpo aukaisee suunsa, niin siitä tietää että mies valehtelee.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Työntekijöiden vaihto on kysymyksessä eikä vain terveyden huollon alalla.
    Kun vähän katselee mitä hallitus on tehnyt työelämän reformeissa niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen , että niillä lain muutoksilla voidaan palkata halvempaa työvoimaa ihan noin vain.
    Korulauseita puheet, että työnantaja ei palkkaa ketään irtisanoakseen sitten hänet.
    Joka ikinen työnantaja ottaa ja erottaa heidän direktio oikeudella ja siitä ei kahta sanaa mutta kun tarjolla on saman ammattitaidon omaavia halvempia työntekijöitä niin työnantaja valitsee ne tekemään samaa työtä yhtä hyvin tuloksin mutta pienemmällä palkalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Nyt on n. seitsemen ja puolituhatta lähihoitajaa työttömänä. Kun uusi potkilaki valmistuu, niin sen jäkeen päästään lopuistakin suomalaisista hoitajista eroon ja korvataan halpatyövoimalla. Nämä ovat niitä työelämän uudistuksia, mistä Arto Satonen on paljon puhetta pitänyt. Sitten kun tähän ynnätään työttömyysturvan ja sosiaaliturvan uudistukset, niin näemme paljon hankiin nälkään kuolleita perheitä ensi talvena.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei varmasti tulla näkemään.

    Äänestä

Toukokuulla oli hoitaja pula, nyt on hoitaja työttömyys

Äänestä

Kaikki tämä on Trump amerikkalaisen teoksia, kuten Teboil ketjun alasajo, Nokia on myös jenkki systeemin näivettämä

Äänestä

Milloin olet kuullut, että se ylin johto joka lomautuksista päättää lomauttaa itsensä?????????
Säästöjä haetaan vaikka mistä muusta mutta ei omasta palkasta.

Äänestä
  • Et kai sinäkään omastapalkasta luovu toisten hyväksi

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Et kai sinäkään omastapalkasta luovu toisten hyväksi

    En tietenkään eikä kukaan muukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kainuun hvan talous on edelleen kuralla. Valtakunnan tasolla puhutaan hoitajien irtisanomisista.
Parasta olisi lomauttaa ja laittaa viikoksi palkattomalle koko ylin johto.
Siitä tulee vähiten vahinkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu