Aisti harha tyhjentää Kiteen kaupungin kassan kerta vedolla.

Pitääkö paikkansa että Kiteen kaupunki joutuu laittamaan vielä 2-3 miljoonaa lisää rahaa aistin halliin puhoksessa entisen 12 miljoonan päälle?
833382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Kyllä eikä se riitä.

Äänestä
  • Johan me varoitettiin!

    Äänestä

Hunttalan matin vedätys.

Äänestä
  • Vedätys täysin. Aisti yritti ensin Pieksämäellä tätä temppuaan, mutta siellä juoni tajuttiin heti, eikä firman esittämiin juttuihin lähdetty mukaan. Sitten Aisti lähti käännyttämään Kiteen elinkeinotoimea ja on onnistunut siinä: rahat pois ja kohta Pattajalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vedätys täysin. Aisti yritti ensin Pieksämäellä tätä temppuaan, mutta siellä juoni tajuttiin heti, eikä firman esittämiin juttuihin lähdetty mukaan. Sitten Aisti lähti käännyttämään Kiteen elinkeinotoimea ja on onnistunut siinä: rahat pois ja kohta Pattajalle.

    https://www.lansi-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/6281266

    "Kaupunkilaisille tai medialle ei ole juuri avattu yhtiön taustoja tai kaupungin riskianalyysejä. Toivottavasti valtuutetut saivat torstain valtuustoseminaarissa sellaiset tiedot, että uskaltavat tehdä fiksun valinnan."

    Kiteellä uskalsivat....ja ketkä kyseenalaistivat niiden turvat tukitiin...

    Äänestä

  • Pojat kääräisee avustusrahat taskuunsa ja vaihtavat maisemaa. Ja kohta taas uusi kunta uhrina.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    https://www.lansi-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/6281266

    "Kaupunkilaisille tai medialle ei ole juuri avattu yhtiön taustoja tai kaupungin riskianalyysejä. Toivottavasti valtuutetut saivat torstain valtuustoseminaarissa sellaiset tiedot, että uskaltavat tehdä fiksun valinnan."

    Kiteellä uskalsivat....ja ketkä kyseenalaistivat niiden turvat tukitiin...

    Youtubesta löytyy valtuuston kokoukset. 3.11 kuului enemmän tietoa Puhoksen pitkän prosessin kulusta. Käänteitä on ollut ja on ehkä tulossakin, myös päätösten perusteluissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Youtubesta löytyy valtuuston kokoukset. 3.11 kuului enemmän tietoa Puhoksen pitkän prosessin kulusta. Käänteitä on ollut ja on ehkä tulossakin, myös päätösten perusteluissa.

    On se touhua.
    https://www.pieksamaenlehti.fi/paakirjoitus-mielipide/8212410

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Niinpä, faktoja löytyi maalaisjärjellä paljon, silloin ja nyt. Mm järkevin paikka olisi raaka-aineen lähellä, mutta ne kunnat eivät riskeeranneet. Mainitut tuottoluvut siirtyy vuosilla, jos rahoitus ei sakkaa, jos tuotanto alkaa, jos on markkinas.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tuossakkii tais olla min 15 milliä, tosin kunnan olis pitäny ottaa se lainana ja rakentoo, miksi sen? Tuo suunniteltu rakennus ei tainnut olla ees korkee.

    Oisko win-win, kun löytykkii kunta, jolla on tila, remppahalluu ja vuosia siästettyy kassaa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vedätys täysin. Aisti yritti ensin Pieksämäellä tätä temppuaan, mutta siellä juoni tajuttiin heti, eikä firman esittämiin juttuihin lähdetty mukaan. Sitten Aisti lähti käännyttämään Kiteen elinkeinotoimea ja on onnistunut siinä: rahat pois ja kohta Pattajalle.

    Yritti samaa siinä välissä Varkaudessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Yritti samaa siinä välissä Varkaudessakin.

    Miten Aisti onnistui höynäyttämään Kiteen juoneensa?

    Äänestä

Järkyttävää..

Äänestä

Datakeskuksen infraan tms menee myös, 150 000 e on jo varmaa, sem tänne tulon toteutuminen ei. Vuokratulo on pieni ja myyntihinta sovittu, JOS. ks kunnanhallituksen pöytäkirjat. Ei se koskaan hullu oo, joka pyytää.

Äänestä
  • Kiteelle EI TULE datakeskusta.

    Sähköä ei riitä uudelle datakeskukselle. Fingrid rajoittaa suurten sähkönkuluttajien liittämistä verkkoon. Sähkö ei yksinkertaisesti riitä (on vain 110 kVn linja). Sähkönsiirtokapasiteettia saadaan vasta 2030-luvulla lisää (400 kVn linja Huutokoski-Varkaus-Liperi-Kontiolahti vuonna 2033). Silloin nykyinen datakeskusbuumi on ohi; kaikki tarvittavat keskukset on rakennettu Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle. Enempään ei ole tarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kiteelle EI TULE datakeskusta.

    Aivan totta: sähköverkossa ei riitä kapasiteetti.

    Taisi olla äsken uutinen, että datakeskuksen rakentaminen alkaa ens vuonna, oli joku sopimus tehty. Aluksi uutisoitiin, että firman omiin selvityksiin menee vuosia. Ainakin raksat ja remontit työllistää, jotain porukkaa. Jos myydään tontti 200 000 e, käynee? se noiden lisäkulujen kattamiseen. Tehtaita on lopetettu, sähköö jää siitä?

    Tehokkaampaa verkkoa rakennetaan kai Joroisista Joensuuhun 30-luvulla. Imatralle päättyy sen itäisin haara, ks. Fingrid

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Data-alan työpaikkamääriä ja palkkoja, niitä ollut vajaa 20 yritystä, tässä muutamista faktaa. Rakentaminen toki työllistää myös, aikansa, joitakin

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/e73912d7-3f6a-406a-adbf-a276b4103546

    Äänestä

Tyhjänpäiväiset huru-ukot ne vaan jaksaa päivästä toiseen houria ja uskotella toisilleen olemattomia asioita. Kaikki ei siis ole tullut selväksi Teboilin parlamentissa, vaan paljon paskaa jäi lähetettäväksi vielä tällekin palstalle.

Äänestä
  • Mitäs paskaa tämä muka on? Tosiasioita. Kannattaisi lukea kaupunginhallituksen esityslistoja ja pöytäkirjoja. Tieto löytyy sieltä.

    Äänestä

  • Totta, meillähän on ihan valtakunnan huipputason osaajat elinvoimailua vetämässä.
    Hiltula ja Valesa osaa pistää kaupungin rahat tuulettumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitäs paskaa tämä muka on? Tosiasioita. Kannattaisi lukea kaupunginhallituksen esityslistoja ja pöytäkirjoja. Tieto löytyy sieltä.

    Ihan turhaa ajanhukkaa on tavan tallaajan lukea mitään tuollaisia esityslistoja ja pöytäkirjoja, kyllä ne päätökset tehdään ilman teitä eikä siihen ole tavan tallaajalla mitään sanottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ihan turhaa ajanhukkaa on tavan tallaajan lukea mitään tuollaisia esityslistoja ja pöytäkirjoja, kyllä ne päätökset tehdään ilman teitä eikä siihen ole tavan tallaajalla mitään sanottavaa.

    No tarkoitin ihan sitä että sieltä papereista se tieto löytyy että rahat loppui kesken. Ei tarvitse spekuloida loppuiko vai ei: kyllä loppui.

    Äänestä

JOS yhtään työpaikkoja suap tuolla panostuksella, pittää sitten laskee, kuinka paljon per työpaikka piti sijottaa.

Asukkaille tärkeet muut hankkeet ja remontit voip jiähä toisarvosiks.

Äänestä

Jos se tehdas toimii vaikka 20 vuotta, 30 tai 40 vuotta niin on siitä sitten hyötyäkin kun vähän malttaa odotella että tekevät töitä siellä. On tuo nyt hyvä asia jos pystyy tekemään rakennuksia sellaisesta materiaalista joka ei niin kamalasti kuormita ympäristöä ja ennen kaikkea ei mene jätevuoreen kun tulee purkamisen aika.

Äänestä
  • Onko tuote olemassa, julkisiin tiloihinko, onko testattu, kestävä, turvallinen, hinta sellainen, että kauppa käy, kun kilpailua on. Raaka-aine Ruotsista? Vienti lähimaihinko? Rakennetaanko paljon?

    Ennakkotilauksii uutisoitiin olevan jo vuosi sitten miljoonilla, jostain. Se ei taida olla hyvin yleistä?

    Kunhan näkis ensin homman edes alkavan, vuonna x.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko tuote olemassa, julkisiin tiloihinko, onko testattu, kestävä, turvallinen, hinta sellainen, että kauppa käy, kun kilpailua on. Raaka-aine Ruotsista? Vienti lähimaihinko? Rakennetaanko paljon?

    Ennakkotilauksii uutisoitiin olevan jo vuosi sitten miljoonilla, jostain. Se ei taida olla hyvin yleistä?

    Kunhan näkis ensin homman edes alkavan, vuonna x.

    On paljon vastaavia tuotteita markkinoilla jo. Aistin tuote on keskeneräinen, eikä sillä ole olemassa varsinaista kilpailuetua.

    Asiakasmäärä ei ole riittävä kannattavaan toimintaan, eikä määrän kasvattaminen käy käden käänteessä.

    Koska Kitee on syrjässä ja kaukana rannikon satamista, firman logistiikkakulut tulevat olemaan korkeat, korkeammat kuin kilpailijoilla (raaka-aineiden rahtaaminen, valmiiden tuotteiden rahtaaminen, yms.).

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Valtuusto kuuli ainakin hallituksen vakuuttuneen firman tulevista aikeista, suunnitelmat on viipyneet, mutta vastaavasti vaan suurenevat. Hmmm. Vaikea on heilläkin "luodussa kiireessä" asiaa arvioida ilman varmoja faktoja. Taivaanrantoja on maalattu ja mustaakin valkoiseksi, myös hyvinä aikoina. Vain aika näyttää

    Äänestä

Laajennusaikeet ennen kuin tuotantoa saati kaupungin heille rakentamia tiloja on saatu valmiiksi muodostaa yksinkertaiselle kuulijalle pilvilinnan. samaa keinoa pyramidi huijauksissa käytetään, hankalahan "hanketta" on ilmankaan myydä. Siinä vaiheessa kun kiteen kassa on kuiva ja kepuli rakennuttajat on poistunut vuoden kylästä kukaan ei muista enää koko hommaa . Tuotantoakaan ei saada odotetulla tavalla käyntiin. tekosyyksi välttänee tilanteiden muuttuminen ja se kun Elyt ja avit ei ole antanut ympäristölupaa valmistaa tätä luontoystävällistä akustiikka(lastulevyä). Kaupunginjohtokin keskittyy jo seuraaviin asioihin ja mietitään mistä saadaan puolikasta tekevä uimahallityöntekijä ja siihen rahat

Äänestä

Menee kuin meni hunttalan matin kusetuksessa.

Äänestä

Valtuustokeskusteluun chatgpt vastaus: kun kunta remontoi tulijalle, se saatetaan katsoa kielletyksi valtiontueksi, jos vuokra tai hinta ei ole markkinaehtoinen,

Äänestä
  • Eikös vuokra ole juurikin sovellettu remontin kulujen mukaan?
    Näinhän Hirvonen sanoi videolla?
    Oletko joku viisaampi tässä kohtaa?

    Äänestä

Enpä ihmettele yhtään, miksi Kiteelle on vaikeaa saada yrittäjiä. Nimittäin täällä on muutama ikuinen vastarannan kiiski, jotka yrittää kaikkensa estää minkään hyvän tuloa tänne.
Mikään ei heille ole innostavampaa, kuin lyödä kiilaa kenenkään menestymisen estämiseksi.
Pessimisti ei pety ei todellakaan.
Nyt niitä on jo päästetty valtuustoon asti😔

Äänestä
  • Jos yhden uuden yrityksen hintalappu kaupungille on 15 miljoonaa niin on syytä olla hieman kriittinen

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos yhden uuden yrityksen hintalappu kaupungille on 15 miljoonaa niin on syytä olla hieman kriittinen

    Aisti-puhallus on tavanomainen tapaus. 😕

    Kunnan päättäjien ”löytämä” yrittäjä on tullut tänne suurine suunnitelmineen. Yrittäjälle on välitetty edulliset toimitilat, jotka räätälöidään ja remontoidaan kunnan piikkiin, sekä autettu yritystukien ja EU-rahan haussa.

    Lopulta projekti kuivuu kokoon. Tontti ja halli alkavat kasvaa horsmaa, ja tavoiteltu työllisyysvaikutus on jokseenkin nolla. Veronmaksajien rahat menetetty hankkeeseen täysin.

    Kriisikunta-statuksellaan Kitee liukuu valtion erityistarkkailuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tässä kunta on lähtenyt järjettömyyteen mukaan. Onko sellainen oikein?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Aisti-puhallus on tavanomainen tapaus. 😕

    Kunnan päättäjien ”löytämä” yrittäjä on tullut tänne suurine suunnitelmineen. Yrittäjälle on välitetty edulliset toimitilat, jotka räätälöidään ja remontoidaan kunnan piikkiin, sekä autettu yritystukien ja EU-rahan haussa.

    Lopulta projekti kuivuu kokoon. Tontti ja halli alkavat kasvaa horsmaa, ja tavoiteltu työllisyysvaikutus on jokseenkin nolla. Veronmaksajien rahat menetetty hankkeeseen täysin.

    Kriisikunta-statuksellaan Kitee liukuu valtion erityistarkkailuun.

    Tälleesti homma menee Aistin kohdalla: kustannukset kohoavat ja todelliset kustannukset alkavat vähin erin paljastua vasta, kun Kiteen kunnan on ”liian myöhäistä” keskeyttää koko järjettömyys. Projektissa ollaan mukana loppuun asti, koska ei haluta paljastaa kunnan omaa mokaa. Näin sitten kaadutaan saappaat jalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Aisti-puhallus on tavanomainen tapaus. 😕

    Kunnan päättäjien ”löytämä” yrittäjä on tullut tänne suurine suunnitelmineen. Yrittäjälle on välitetty edulliset toimitilat, jotka räätälöidään ja remontoidaan kunnan piikkiin, sekä autettu yritystukien ja EU-rahan haussa.

    Lopulta projekti kuivuu kokoon. Tontti ja halli alkavat kasvaa horsmaa, ja tavoiteltu työllisyysvaikutus on jokseenkin nolla. Veronmaksajien rahat menetetty hankkeeseen täysin.

    Kriisikunta-statuksellaan Kitee liukuu valtion erityistarkkailuun.

    Kiteen riskinotto suunnitelmissa olevan, aloittavan yrityksen tukemisessa on jo ylittänyt keikahduspisteen.

    Äänestä

Jos täällä jatkuu yrittäjän mollaaminen ja mustamaalaaminen aion tehdä ilmiannon asianomaiselle, kunnianloukkaus on rikos!

Äänestä
  • Kappas...muut ei ole?

    Äänestä

  • Jatkatko mollaamista?

    Äänestä

Hetki sitten ennenkuin kesälahden yläastetta oltiin sulkemassa oli rahat niin vähissä että koulun pitäminen yhtä vuottakaan pidempään ei olisi ollut mahdollista tämän yläasteen säilyttämisen todelliset ylittävät kustannukset olisivat olleet jotain 200 tuhatta euroa vuodessa. Niin kysymys kuuluu montako vuotta olisi yläastetta pyöritetty esimerkiksi tämän Aistiprojektiin sijoitetuila rahoilla? Tai vaikka edes tällä viinmeisimällä parilla millillä mitä tarvittiin muutaman päivän varoajalla "lisätöihin".

Äänestä
  • Aisti maksaa itsensä takaisin hyvinä verotuloina ja uusilla työpaikoilla joita Kiteelle kipeästi kaivataan.

    Äänestä

  • Kyse on arvovalinnasta eli mikä katsotaan kunnan jäsenten eduksi. Pakolliset palvelut kuten sivistyspuoli vain vievät kunnan rahaa. Investoinnit - ainakin tuurilla - saattavat joskus tuottaakin, jotakin, tulee ehkä työttömällekin työtä, tulomuuttoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyse on arvovalinnasta eli mikä katsotaan kunnan jäsenten eduksi. Pakolliset palvelut kuten sivistyspuoli vain vievät kunnan rahaa. Investoinnit - ainakin tuurilla - saattavat joskus tuottaakin, jotakin, tulee ehkä työttömällekin työtä, tulomuuttoa?

    Tottakai mutta kyllähän työpaikoillakin hintalappu on. Asiahan olisi aivan eri jos tuo 15 miljoonaa hajautettaisiin vaikka viiteen eri yrityskokeiluun saada uusia verontuojia Kiteelle. Vaan nythän se menee yhdelle yritykselle. Ja jos se osottautuu vääräksi valinnaksi kuka silloin ottaa vastuun? Olen ollut koko elämäni yritysmaailmassa mukana, pienissä ja suurissa. ja yrityksen alkuvaiheista siihen asti että yrityksessä on työskennellyt yli 100 ihmistä. Kaikissa näistä on yrittäjä ottanut riskin omalla pääomalla tai lainalla joka on laitettu välittömästi yrityksen kehittämiseen, kun näin Aistin liiketoiminnan avainluvut käy sieltä selväksi heti että rahaa yrityksen kehittämiseeen ei juurikaan ole käytetty, vastaavasti isot palkat ja palkkiot on kyllä nostettu tasaisesti ja ajallaan. Tämä ilman että yritys on tehnyt itse rahaa missään vaiheessa. Näillä pohjatiedoilla olisi leijonanluolassa tullut tukkapöllyä. Kaupunki on pelannut tietoisesti uhkapeliä suurella kassallaan, aika näyttää pyöriikö pallo mustalle vai punaiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kanssasi täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • Valtionosuus tulee nyt lapsista, kun koko sote vanhuksineen on valtion vähällä rahalla. Lapsen etua ei mietitä, opettajia vähennetään. Vanhat säästöt vois tuottaa muuallakin, jos yrityksiä ja hehkutettua työtä ei tulekaan noilla miljoonilla.

    Toikohan Tohmiksen suksivoidefirma uusia työpaikkoja tai kuntalaisia? Siinä kunnan nopeus ratkaisi. Koulut keskittynee sielläkin.

    Äänestä

  • 4 uutta työpaikkaa tais olla avoinna äskettäin. Ehkä tukia saa lisääkin, kun firma on päässyt tem:n tesi-investointiohjelmaan. Tieto oli esillä valtuustossa kunnalta pikaisesti (!) tarvittavan lisärahoituspäätöksen tueksi. Sijoittajatkin luottavat, vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    4 uutta työpaikkaa tais olla avoinna äskettäin. Ehkä tukia saa lisääkin, kun firma on päässyt tem:n tesi-investointiohjelmaan. Tieto oli esillä valtuustossa kunnalta pikaisesti (!) tarvittavan lisärahoituspäätöksen tueksi. Sijoittajatkin luottavat, vielä.

    Eiköhän kohta joudu hakemaan joku velkoja eläkevakuuytusyhtiö tms.konkursiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Eiköhän kohta joudu hakemaan joku velkoja eläkevakuuytusyhtiö tms.konkursiin.

    Jos tuo uhka on, kai siihen on ennalta varauduttu. Kunta remontoi omaa halliaan, tosin viimeisimmät muutokset ovat räätälöityjä vain tietylle ja se huomioitaneen aikanaan vuokrassa, jos hanke toteutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jos tuo uhka on, kai siihen on ennalta varauduttu. Kunta remontoi omaa halliaan, tosin viimeisimmät muutokset ovat räätälöityjä vain tietylle ja se huomioitaneen aikanaan vuokrassa, jos hanke toteutuu.

    Olet oikeassa että kunta remontoi omaa hallikiinteistöään tässä tapauksessa juurikin kyseisen yrityksen käyttötarpeisiin sopivaksi. Huono sattuma että halli oli lähtökohtaisesti jo valmiiksi koko puhoksen teollisuusalueen kiinteistöistä parhaassa kunnossa . Joten jos tämä homma ei lähde pyörimään niin kyllä siinä menee suurimmalta osalta raha ja turha työ hukkaan.

    Äänestä

Aisti Corporation Oy:tä koskeva due diligence – selvitys on salattu julkisuuslain nojalla. Aikas törkeää! Aisti-kuviossa on jotakin todella hämärää, koska kunnanjohtaja Hirvonen haluaa itsepintaisesti salata Aistiin liittyvät asiakirjat täysin.

Äänestä
  • Tuo oli kyllä hämärä homma. Yksi kunnanvaltuutettu joka on vielä perillä asioista olisi halunnut saada nähdä kyseiset asiakirjat mutta kaupunki salasi.

    Äänestä

Aistin Jyväskylän tuotantolaitos pitäisi sijaita Metsälehmuksentie 13 osoiteessa ,google maps näytää siinä olevan aivan muuta?

Äänestä

Taitaa taas kokoontua kaikki vastarannan kiisket odottamaan vesi kielellä, että jotain menisi pieleen Aisti hankkeessa.
Tosi surullista toimintaa etenkin valtuutetuilta, joiden etenkin pitäisi tehdä kaikkensa hankkeen eteen.
On tainnut uuteen valtuustoon pesiytyä monenlaista veneen keikuttajaa, jotka näyttää vänkäävän jatkuvasti kaupungin asioissa.
Ryhdistäytykää!

Äänestä
  • Huomaa sinun ymmärryksesi ja talousosaamisen tason. Kyllä siellä valtuutetutuissa on ihan perusperttejä suurimmaksi osaksi melkein koko porukka. Mitä pitempään mukana olleena ja korkeammassa asemassa sen kovemmassa lobbauksessa. Koko ajan ohjataan suunnasta jos toisesta ja sanotaan että tämä on hyvä homma. Siinä jos et tutki asioita saati käytä omia aivoja niin tulee vääjäämättäkin tehtyä jos jonkinlaista virheellistä päätöstä ja ryhmäpaineessa varsinkin helpoimman kautta tilanteesta ulos. Tuossa aikaisemmin oli selvästi kerrottu yrityksen rahan käytöstä ja talousluvuista. Ne on kyllä helppo jokaisen joka vaan viitsii käydä tarkistamassa. Sieltä selviää mikä / mitkä on ollut yrittäjien prioriteetit ensimmäisillä tuki miljoonilla tähän mennessä.

    Äänestä

Eiköhän Kiteen Pallo ole tyhjentänyt kaupungin kassan

Äänestä
  • Ei kyllä ollu rantakentän remontti edes kymmenesosaa tuosta, ja kaupungin osuus vielä vähemmän silloisesta urakasta. Ihmiset ei oikein tajua millaisista summista puhutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei kyllä ollu rantakentän remontti edes kymmenesosaa tuosta, ja kaupungin osuus vielä vähemmän silloisesta urakasta. Ihmiset ei oikein tajua millaisista summista puhutaan.

    Aisti saattaa tuottaakin jotain kaupungille Kiteen Pallosta vain menoja joka vuosi ei tuloja.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Aisti saattaa tuottaakin jotain kaupungille Kiteen Pallosta vain menoja joka vuosi ei tuloja.

    Molemmat ovat pelkkää pitkää miinusta Kiteelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Aisti saattaa tuottaakin jotain kaupungille Kiteen Pallosta vain menoja joka vuosi ei tuloja.

    Mitäs tää aisti tuottaa, kannetaanko säkillå valoa pimeeseen mökkiin. Pitääkö työntekijällä olla oma säkki,

    Äänestä

Kukahan "metsuri" on katkonut torin kulmalta kuusesta oksia jonkun valohökötyksen takia. Aika törkeetä hommaa🎄🤔

Äänestä

Siellä pumpataan rahat pois kaverin firmoille.

Äänestä
  • Meneekö kiteen rahat tulevan virman johdon palkkoihin ja miljoonien bonuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Meneekö kiteen rahat tulevan virman johdon palkkoihin ja miljoonien bonuksiin.

    Kunnan verorahaa käytetty vain kunnan kiinteistön remonttiin. Toistaiseksi viimeiset 2-3 miljoonaa yrityksen erityistarpeiden mukaisiin remppoihin. On sanottu, että soppariehdon mukaan ne peritään
    korkeammalla vuokralla

    Äänestä

Nythän tuo on pakastuslaitoskin päässyt Iltalehden uutisiin.

Äänestä
  • Huomasin saman....Kremlin kytköksiä

    Äänestä

Melkoinen kupru on taas tehty.

Äänestä

Varoitus!
Täällä jos joku herjaa tai muuten vihjailee yrityksen tai yrittäjien epärehellisyydestä niin ilmoitan siitä asianomaisille ja laitan nimettömän nettivinkin Poliisille. Kunnianloukkaus on rikos!

Äänestä

Sinusta lähti jo syy aiheeton häiriköinti.Nii se on velivartija.

Äänestä

Ai teidänkin kylällä on näitä hörhöjä, jotka jättää lääkkeensä ottamatta. Surullista.

Äänestä

Levyjä ei ole vielä edes olemassa. Niitä ei ole testattu oikeissa olosuhteissa. Levymarkkina on voimakkaasti kilpailtu.

Äänestä
  • "Paikallisen elinkeinoelämän monipuolistamisessa" Aisti ja Kitee kokevat karun kohtalon. Kaikki tämä on nähty ennalta ajat sitten, mutta edelleen joku ajaa hanketta kannattaessaan Kiteen talouden päin kiviseinää, herranen aika sentään.

    Äänestä

Jos ei aisti tyhjennä niin viimeistään datakeskus.

Äänestä
  • Kaupungin rahat on Kipan kassassa.

    Äänestä

  • Jospa kunta tekköö - siihen kohteeseen -vuan infran, joka sille kai kuuluuki, JOS datakeskus tulloo. Firma tais suaha tontin vuokralle tai omaks ehkä halavalla. SEN firman pitäs uutisen mukkaan rakentaa ihe eikä kunnan verorahalla, sitte joskus ja töitä tulis siitä, joillehhii.

    Äänestä

  • On kidexin hallin ostohhii hallituksen asialistalla, ent marimekon porukka ehtii halavempaa tillaa, jostain. Valkonen talo ja osa vanhustenhoitorivarista ei oo ennee soten käytössä, mutta ostaako sote terkkarit ja pelastusasemat, jonkun uutisen mukkaan jne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pitääkö paikkansa että Kiteen kaupunki joutuu laittamaan vielä 2-3 miljoonaa lisää rahaa aistin halliin puhoksessa entisen 12 miljoonan päälle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu