Psykopaatilla on ongelmia tunnetta kuvaavien sanojen ja kohtauksien kanssa, sillä hänellä itsellään ei ole tunteita. Aidot tunteet ovat täysin vieraita.
Luin äskettäin erästä kirjaa, joka vaikutti omituiselta. Tunnetason sanojen ja kohtauksien yhdistäminen ei sujunut ja oli lähes naurettavaa, mutta raakaa väkivaltaa kuvattiin pitkään ja hartaasti ihan sivukaupalla. Tuntui kuin kirjoittaja olisi nauttinut siitä.
Luin äskettäin erästä kirjaa, joka vaikutti omituiselta. Tunnetason sanojen ja kohtauksien yhdistäminen ei sujunut ja oli lähes naurettavaa, mutta raakaa väkivaltaa kuvattiin pitkään ja hartaasti ihan sivukaupalla. Tuntui kuin kirjoittaja olisi nauttinut siitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan.
Kustantajan löytäminen on sitten toinen juttu. Kirjalla pitää olla kaupallista pontentiaalia, jotta jokin kustantamo tarttuu siihen. Tai sitten voi julkaista omakustanteena.
Se, että kirjan hahmo vaikuttaa psykopaatilta ei tarkoita, että kirjailija olisi sitä.
Psykopaatilla on pinnallista charmia, jolla hän hurmaa pinnalliset ihmiset.
Kirja julkaistaan, se saa ylistystä ( joka on psykon itsensä junailemaa). Muut ihmiset menevät mukaan ylistykseen, ja hetken näyttää hyvältä. Psyko menestyy kirjailijana ja saa jopa kuuluisuutta niissä piireissä.
Psyko kuitenkin kadehtii katkerasti menestyneimpiä kirjailijoita ja mustamaalaa heitä. Samaan aikaan lukijat alkavat vähitellen tajuta, että hän on vain mainoskupla ja lahjaton kirjailija. Kustantamo lopettaa yhteistyön psykon kanssa.
Psykopaatilla on kyky lukea ihmisten tunteita, mutta hän ei itse tunne mitään, tai korkeintaan vihaa ja kateutta.
Psykopaatti kuvaa tunteita ja kauniita maisemia ylisanoin, sillä hän ei itse tunne, ja siis tajua, mistä on kysymys.
Raakaa väkivaltaa hän kuvailee pitkään ja hartaasti.
Ehkä kirja on kirjoitettu tekoälyllä. Se ei tunnista tunteita.