Helsingin Sanomat on pääkirjoituksensa (22.10.2025) mukaan viimein hyväksynyt, yhdessä NATO-maiden muun ”laatumedian” kanssa, ettei Ukrainan sodan päämäärää, Venäjän kukistamista sodan ja talouspakotteiden yhdistelmällä, voida saavuttaa lyhyellä tähtäimellä. Nyt vaaditaan tulitaukoa olemassa olevalle rintamalinajalle. Tämä tilanne voisi HS:n mukaan kestää vuosia. Saksan Merz ja muut eurohaukat ovat kaavailleet EU:n aseistamista muutaman vuoden aikana, jotta suuri päämäärä Venäjän alistamisesta ja paloittelemisesta pienvaltioihin voitaisiin saavuttaa uudella sodalla.
Nyt tavoitellaan tulitaukoa, koska asioista vähänkään älyävät lännen johtajat (kaikki eivät ole tällaisia) ovat joutuneet myöntämään NATO:n hävinnen sodan. USA-NATO on rahoittanut ja aseistanut Ukrainan armeijaa vuosia, mutta tuloksena on ollut armeijan heikkeneminen lähelle romahduspistettä. NATO:n suunnittelemat ja johtamat Ukrainan suuret operaatiot kuten Vastahyökkäys kesäkuussa 2023 ja Kurskin hyökkäys elokuussa 2024 ovat olleet katastrofeja ja päättyneet hyökkääjien valtaviin miestappioihin. NATO on myös kuluttanut asevarastonsa Ukrainaan eikä se pysty kilpailemaan Venäjän tai Kiinan kanssa sotateollisen tuotannon alueella. Sotilasteknologisen kilpailun USA hävisi jo vuosia sitten, mitä osoittaa esimerkiksi kyvyttömyys kehittää hypersoonisia ohjuksia. Pahin puute on kuitenkin Ukrainan kyvyttömyys jatkaa sotaa lännen arvojen puolesta, koska se ei enää pysty rekrytoimaan uutta miehistöä kaikkien tappioiden tilalle.
Helsingin Sanomien innolla tukema Halukkaiden koalitio (Euroopan wannabe-suurvaltoja johtavat nerot) tavoite on saada USA jatkamaan ja lisäämään sodan rahoittamista, jotta jokin ihme kuten varmana tosiasiana uutisoitu Venäjän talousromahdus, pelastaisi heidän tavoitteensa antamalla sille elinaikaa. Mutta sodan siirtäminen ei ole rauhan saavuttamista. EU:n varustaminen suursotaan köyhdyttäisi maanosan kansat ja jos se onnistuisi, mikä ei ole uskottavaa, tuloksena olisi uusi sota, jonka eskaloitumista ydinsodaksi olisi ilmeisesti mahdoton välttää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tänään uutisoidaan jälleen uusista pakotteista. On hyvin todennäköistä, etteivät nekään ratkaise tilannetta. Enemmänkin tuntuu olevan kyse taloussodasta kuin Ukrainan kohtalon ratkaisemisesta: Venäjän taloudellista asemaa maailmalla yritetään heikentää Lännen hyväksi. Eniten pakotteista tuntuvat kärsivän Venäjän rajamaat niiden idänkaupan kutistuessa olemattomiin.