Kaikki senaatintorille osoittamaan mieltä Helenan oikeuksien takaamiseksi!
Mielenosoitus Helena Koivun puolesta
Anonyymi-ap
80842
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Ottaako nyt takaisin tyttönimensä eli Jelena Kipper?
Eikös ex-mies voi vaatia että ex-vaimo lopettaa miehen sukunimen käyttämisen?
Lain mukaan ei voi vaatia mutta ehkä sellainen laki on tulossa joskus.
Lapsilla sama sukunimi. Miksi pitäisi vaihtaa? Ei Mikko ole ainut Koivu.
Sellaista lakia ehdotti aikanaan Toimi Kankaanniemi ,mutta ei mennyt läpi.Meikäläisen ex käyttää vielä 28 vuotta eromme jälkeen sukunimeäni ihan kiusatakseen.
Haluaako Helena kuulua Koivuklaaniin?
Taino niin joo
No ei kyllä helenakaan ole Koivu.
Koivu on viroksi Kask
Helena on Savusilli
Kolmelle lapselle on.
Hellu ei ikinä luovu koivun nimestä.Takaa etuja.
Lähtisin mutta liikaa kilometrejä!
Mitä te vaaditte Helenalle?
Helena ei ole tehnyt yhtään mitään rikosta. Ei ole mitään Mikolla todistusaineistoa, noista väitteistä. Näin on kerta asianajajakin sanonut oikeudessa.
Oikeuden päätös tulee marraskuussa eli tässä vaiheessa ei ole syytä väittää mitään mistään.
Varkaus, kotirauhanhäirintä ja salakuvaaminen on ilmennyt tutkinnassa, niistä tulee tuomio aikanaan. Jelena on syyllistynyt, muuten ei olis edes oikeudessa.
Tuskin mies tehnyt mitään rikosta avio ero ei ole rikos. Sitä riehuva matami ei suostu käsittämään.
Oikeutta ja oikeustoimia
Asianajajathan tunnetusti puhuu totta.
Asiaa ei päätetä torilla riehumisella. Oikeus tekeexratkaisun tosi asioiden peperusteellakuka kehtaa munata itsensä osoittamalla mieltä monta vuotta riehuneen vosun takia.,
Sinähän se älykäs olet. Kerta asianajaja on sanonut oikeudessa😂
Murtautui mökkiin, asunut ilman vuokraa eikä ole maksanut asuin kulujaan., Tehnyt kiusaa monta vuotta.
Tuskin vosulla on mitään todisteita pettämisestä. Ennen avio liittoa tapahtuneet asiat eivät kuulu hänelle. Akka riehuu ja syyttelee häntä elättävääexää, joka maksaa lasten elinkustannukset ja riehuja saa elatus apua.
Hellulla on vielä muutama vuosi aikaa toimia aikuisviihteessä
Siellähän ne kaikki hullut kerääntyy!
Samaa ajattelin. Hullujen akkojen lauma olisi kerralla koossa ja toivon mukaan tunnistettavat kuvat kaikista, tietäisi miehet varoa.
Kokoontuuko tekotissitelineet osoittamaan mieltä, onko mielen osoitukselle anottu lupa. Menkää vaan riehumaan, pääsette kalterien taakse luvattomasta mielen osoituksesta. Hulluilla halvat huvit.
Riittääkö tarpeeksi virolaisia ja Helenan uskonveljiä ja -sisaria tuohon mielenosoitukseen?
Lapset on puoliksi virolaisia. Tämä kommentti osuu myös Mikon ja Helenan lapsiin.
Tuleeko jenkeistä miljonäärien kotirouvat vaatimaan muijalle miljoonan kartanoa ja kymmeniä piikoja passaamaan. Ex miestä akkaa ja rattopojua elättämään. Rajaton luottokortti shoppailuun.
Viroon voisitte mennä julistamaan Hellua ja ylistämään tuon daamin monen vuoden sekoilemista. Sinne vaan kylttien kanssa wokettamaan paskanpuhujan puolesta. Vuosikausia jatkunut vaino Mikkoa ja hänen uutta elämäänsä kohtaan jatkuu ja jatkuu. Jos tämä Helena ei edes käsitä miten pahasti tuollainen touhu on vaikuttanut hänen lapsiinsa niin on jo narsistinen luonne pahimmillaan.
Turun Kauppatori riittää. Paikalliskahnaus.
Äh. Mikko jakaa ilmaisia TPS lippuja
Mikko ei jaa mitään lippuja.Ei ainakaan ilmaiseksi.Joku on kitkerä Mikon lipuista,
Mikäs Hellun on ollessa! Ihan mukavaa elämää viettää ravintolakäynteineen, ja roadtripeineen. Ei huolta työstä mitä nyt joskus pientä vaatekauppaa viidensadan mekon kokoelmasta. Välillä voi piipahtaa Virossa tai Helsingissä tai kylpylöissä. Paremminhan tuo piruparka elää kuin tavis palkansaaja.
Ja Mikon rahoilla, tulonsa ovat 0e.
Silloin kun lapset asui Jelenan luona Mikko maksoi elatusmaksua, ilman minkäänlaisen organisaation määräämänä. Nyt elää sinkkuna, ilman lapsia, ilman tuloja joten sossu myöntää toimeentulotuen mutta tiliote esitettävä. Pelkkä sanallinen kertomus ei riitä jokainen sentti selitettävä mistä/miksi saanut.
Rahaa reissuihin ja ravintoloihin tuntuu olevan, rytkyt viimesen päälle joten että tuloja on muutakin kuin pari meko myynti.
säästöissä miljoonia
Helunalla on aikaa töihin ei ole kiire, joutava turhis, joka kuvittelee olevansa maailman napa. Eipä ole saanut uutta elättäjää, jonka rahoilla shoppailisi kaiket päivät, joutavaa krääsää.
Mukamas. Pakko olla rahaa tilillä
Akka saa elatus apua,, parjaamaltaan mieheltä. Raha kyllä kelpaa, eikä tarvii mennä töihin.
Väärin kirjoitat. Oli asunnoton ja monta lasta elätettävänä. Ei ole helppoa.
Eiköhän Mikko ole maksanut lasten kulut monta kertaa tarvittavan määrän. Hellu ei ole päivääkään elättänyt lapsia ja itseään.
Mikon omaisuus oli 10 miljoonaa kun menivät Helenan kanssa yhteen ja vielä toiset 10 miljoonaa tienasi heidän avioliiton aikana. Helena ei ollut työelämässä. Tuosta voi laskea että kuka on perheen elättänyt ja Helenan myös. Helena halusi että avioero tuomitaan Amerikan lain mukaan koska siellä ex-miehen pitää taata ex-puolisolle sama elintaso mikä oli avioliiton aikana. Olisi siis halunnut edelleen jatkaa Mikon elatuksessa ja vielä öky-sellaisessa. Eron jälkeen Helena sai miljoonan ja vielä lisää miljoonia tarjottiin ja isoa asuntoa Turusta mutta ei kelvannut. Helena halusi jäädä ROIKKUMAAN.
Isä elättää lapset ja akka saa elatus apua. Joko sai jenkkilässä olevan auton myytyä, sekä tuhat kallista iltapukua ja muuta roinaa.
Sitä saa mitä tilaa, sai miljoonan erossa. Mihin hummasi rahat. Miljoonalla saanu hyvä asunnon ja rahaa jäänyt sijoitettavaksi.
Asunto pitää itse hankkia, mikään asuntoei diivalle kelpaa, eikä osaa hommata edes asuntoa itselleen. Meikä ostanut omilla rahoilla asunnon, maksan itse kaikki kustannukset.
Hehhee Suomessa oikeus tekee päätökset. Kkasakin riehuminenei tee mitään päätöksiä,vaan laillinen oikeus istuin tekee päätökset. Menkää vaan munaamaan itsenne, kyseinendaani tehny itsensä naurettavaksi.
Tätä on yritetty useasti kertoa Jelenalle ja tukijoille. Päätökset perustuu lakeihin, ei naisköörin huutokuoron esitykseen. Tää koskee sos viranomaisten päätöksiä, poliisin toimintaa, oikeuslaitosta, asianajajia, koulujärjestelmää, lastensuojelua.
Monta hylkypäätöstä tullut mutta jatkavat saman jauhantaa.
Virokin lauloi itsenäisyyden itselleen
On paljon sekopäitä naisia, kun eivät asioita ymmärrä. Ja varmasti on miehet jättäneet tuollaiset sekioilijat ja katkeruus on se voima, millä elävät.
Onneksi tuollaisista voi erota, mutta jotkut näköjään jäävät roikkumaan ja sekoilemaan oikein olan takaa.
Vai että oikein torille
Avieron jälkeen elättää. Toiset "unohtavat" elatuksen ja sitten yhteiskunta elättää.
Mikko elättää lapset ei ikinä unohda heitä.Yhteiskunta ei elätä Koivujen lapsia.Mikko isänä huoltaa heidät ehkä helluakin ettei kadulla loisi.Sitä miestä ei elätä joka asui hellun kanssa.
Ai sanoo näin
Ei ole tietoa julkisesta mielenosoituksesta Helena Koivun puolesta. Sen sijaan hänen ja Mikko Koivun väliset riidat lasten huoltajuudesta ja omaisuudesta ovat päättyneet tai sopuun on päästy. Viimeisimmän tiedon mukaan asianajajat vahvistivat kesäkuussa 2025, että osapuolet ovat päässeet sopuun lasten asioista, ja on myös saatu sopu kiinteistön huoltajuudesta.
Tietääkö Greta?
Kai viroonkin on ilmoitettu? Ja adressi Helena Koivulle
Venäjältäkö tää Kipper on kotoisin?
NEUVOSTOvirossa. Eli kyllä.
Täsmennystä please!
Mistä Helenan oikeuksista on kysymys?
Vaatii isoa kartanoa, ilmais elatusta, ex maksaisi kaikki vosun elinkustannukset ja palvelijoiden palkat kiinteistön ylläpidon. Sekä rajaton budjetti shoppail6un, sekä ratto pojan elatuksen.
Entä Helena Koivun velvollisuudet? Voisiko hän mennä töihin ja elättää itsensä sen sijaan, että vuosia eron jälkeen häiriköi lasten isää ja lasten kasvurauhaa. Ihan omalla typerällä toiminnallaan on miljoonansa tuhlannut ja ajaa nyt isän ostamalla autolla, kun ei nelikymppinen nainen pysty omaa elantoaan tienaamaan. Tai ei huvita mennä töihin, kun on tottunut ikänsä lokkeilemaan.
En ehdota töihin.Töissä pitää tehdä töitä.
Helenalle oikeutta, ei kun porukalla mennään ja pidetään Helenan puolta.
Mene vaan sinne torille Hellua puolustamaan, onko kiva olla siellä yksin banderollin kanssa. Ihan näin varoituksena sanon, että häpäiset itsesi ja pääset naurunalaiseksi. Joten kannattaako sinun sittenkään sinne mennä. Ja kehottaisin teitä mukilaisia vähän tarkemmin ottamaan selvää, mitä kaikkea pa.. skaa Hellu on saanut aikaiseksi.
Oikeuslaitos on jakanut oikeutta, se riittää. Turhaa höperöt hyppii enää torilla tai missään muuallakaan.
Mitä oikeuksia akalta puuttuu. Saa elatus apua, ex elättää lapset. Eronnut kuusi vuotta sitten. Enää ei pääseexän kanssa naimisiin. Ex uusissa naimisissa. Turha enää riehua, menisi töihin ja elättäisi itsensä.
Ei töihin.
Mitähän Helenan oikeuksia tässä pitäisi taata? Ikinä näissä ei sanota mitään konkreettista ongelmaa - huudellaan vaan tuuleen "oikeuksia" ja "muutosta". Helenalla ei oikeutta saada Mikolta yhtään lisää rahaa- hän on jo sovitun osansa saanut. Suomessa , eikä edes Minnesotassa, ei tarvitse exää elättää. Lasten luonapidon ja huoltajuuden suhteen taas tilanne on se mikä on ihan Helenan oman kovakalloisuuden ja toiminnan vuoksi. Hän ei ole kunnioittanut lastensa yksityisyyttä ja on käyttänyt lapsia aseena erotaistelussaan.
Yksi sana: oltavat
😂😂😂
Helenalle oikeutta…mennään ja tehdään mielenosoitus jossa vaaditaan Helenalle oikeutta.
Jätetyt sekopääakat liikkeellä varmaankin.
Helena saa oikeutta.Mikon rahat takaa hälle reilun elämän.
Vai Helenalle oikeutta ihan mielenosoitus.Mikko pärjää ilman mielen osoituksia.
Vironlumppu aikoo tehdä tilin vähä-älyisellä lätkänpaukuttajalla. Kysyntä ja tarjonta kohtasi.
Voimia omaisille. Huh huh.
En nimitteli Helena on virotar.En nimittele lätkänpaukuttajaksi ketään on rehti suomalainen mies,Ovat molemmat normaali ihmisiä.
Olalaa,Suomessa ei oikeutta käydä torilla eikä huutamalla. Muija saanu jo miljoonansa, jonka tuhlannut. Turha vaivata oikeutta turhilla valituksilla, veronmaksajat joutuu maksamaan muijan oikeuskulut, rahoille olis parempaa käyttöä kuin turhat oikeus kulut.
Niin sieltä hyvä huudella.Turussakin on ihan hyvä mieltä olla turkulaiset ei huutele.
Turkulaiset ei myöskään juoruile.
Eikä puhu pahaa ei edes hellusta.