Marsin kraattereissa jääkerrostumat ovat tallentaneet planeetan historian

Sulatettu Mars voisi kantaa elämää jopa miljoona vuotta.

Ihminen voisi asuttaa Marsin ja Veenuksen, sekä rakentaa siirtokuntia jättiplaneetojen kuihin. Ja tietenkin rakentaa "tähtiristeilijöitä"

Ennen kuin hullut tuhoo Maapallon!
8318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mars tutkimus on in, se olisi antoisinta tällähetkellä.

Äänestä

jääkerrostumia ei ole, koska vedet on haihtuneet planeetalta jo aikoja sitten - painovoima ei riittänyt pitämään niitä ja haihtuivat pois, suurin osa tosin satanut muille planeetoille, kuten maahan.
Miksi "tähtiristeilijä" matkustaisi planeettojen välillä, eikö kyse ole planetaarisesta aluksesta, kun pysytään samassa tähtijärjestelmässä?

Äänestä
  • Jää kerroksia on ja niissä voi olla jopa fossiileita.

    Äänestä

Sinne sitten kairaamaan ja pilkkimään.

Äänestä

Niitä sitten tutkimaan!

Äänestä

Pakaste seitäkö?

Äänestä

Seti aikoo lähettää marsiin luotaimmen.

Äänestä

Marssin jäätiköissä päästään historiaan niihin aikaan kun mars oli vielä märkä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sulatettu Mars voisi kantaa elämää jopa miljoona vuotta.

Ihminen voisi asuttaa Marsin ja Veenuksen, sekä rakentaa siirtokuntia jättiplaneetojen kuihin. Ja tietenkin rakentaa "tähtiristeilijöitä"

Ennen kuin hullut tuhoo Maapallon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu