Mikään ei voita fiiliksiä 80-luvun alusta

Jolloin rockabilly kulttuuri eli parasta aikaa Suomessa. Suavea hiuksissa, vaikka ulkona oli pakkasta - 20c ja ylikin. Seinät täynnä suosikin rock n roll julisteita. Mankassa tai levarissa soi Gene Vincent tai joku muu lukuisista suosikeista. Pienellä paikkakunnalla asuneena oli aina pelkona se, että sai turpaansa kun meni ulos oman tyylin mukaan pukeutuneena. Silti kaikki oli sen arvoista, en vaihtaisi pois. Parasta aikaa oli elää nuoruuttaan 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa.
Rockabilly RULES ok!
5353
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri näin! Minäkin elin noina aikoina sitä "kukkeinta nuoruuttani".
Siihen aikaan tehtiin todella hyvää musiikkia, parempaa kuin nykyään.

2Äänestä

Matchbox ja Stray Cats oli myös kovia nimiä kasarilla. Rokkabilly rebel ja Runaway boys soi usein kasariteinin mankassa. Kyseiset "pölystä harmaat" C-kasetit löytyy edelleen kaapista..

2Äänestä
  • Kuule, samoin minulta löytyy niitä C-kasetteja kaapista. Eihän niitä raaski hävittää...

    Äänestä

Mie liikuin rockabillypiireissä enimmäkseen 90-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella, eli en tiiä noista 80-luvun ajoista mitään. Mut siis, kyl oli kivoja aikoja tuolloin omassa nuoruudessani, paljon jäi hyviä muistoja =)

Äänestä

yks täältä päin oleva lähti rockabilly-bändiinb. Tietääkseni iha itte tekkee biisit. Kävin kuunteleen tuotoksia, olin tyytyväinen.

itte en ole rockabilly-tyylinen pukeutumiseltani ja muutenkaan että mä oon kaikkiruokainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jolloin rockabilly kulttuuri eli parasta aikaa Suomessa. Suavea hiuksissa, vaikka ulkona oli pakkasta - 20c ja ylikin. Seinät täynnä suosikin rock n roll julisteita. Mankassa tai levarissa soi Gene Vincent tai joku muu lukuisista suosikeista. Pienellä paikkakunnalla asuneena oli aina pelkona se, että sai turpaansa kun meni ulos oman tyylin mukaan pukeutuneena. Silti kaikki oli sen arvoista, en vaihtaisi pois. Parasta aikaa oli elää nuoruuttaan 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa.
Rockabilly RULES ok!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu