Siinä se nähtiin todellinen pyöräilyinnostus

Kun pilkkahintaan sai käyttöönsä kalliin sähköpyörän, niin otettiinhan niitä ja ajeltiin miten ajeltiin, lähinnä auringon paistaessa ja lintujen laulaessa. Jotkut kuskasivat sitä ilmaiseksi muille näytille metrossa töihin ja takaisin, Kalliita pyöräteitä rakenneltiin ristiin rastiin ja lisää vielä tehdään. Hinta jopa huimat 6 milj €/km kuten Helsingin Herttoniemessä. Mutta sitten leikki loppui:

"Suomen hallitus esitti keväällä työsuhdepyörien veroedun poistamista. Verovapauden poistaminen koskee kevään kehysriihen eli 24. huhtikuuta jälkeen sovittuja polkupyöräetuja. Siitä päivästä lähtien pyöräkauppa on ollut Suomessa sekaisin.

Työsuhdepyörän veroetu mahdollisti monelle myös kalliimpien sähköpyörien hankinnan, mistä johtuen niitä myydään Mäkikallion (pyöräkauppias) mukaan nyt pullistelevista varastoista liki olemattomalla katteella."

https://yle.fi/a/74-20188478
5269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä on sitten se "pilkkahinta", niin on suhteellista. Useamman tonnin maksava polkupyörä voi kenties joillekin olla "halpa".

Äänestä
  • Tonni vähän toista.

    Äänestä

Tilannehan on hyvä, mikäli ylivarastosta pääsee eroon "olemattomalla katteella". Kuulostaa plusmerkkiseltä kuitenkin ja siihen katteeseen pyöräkauppias unohtaa vielä laskea mukaan sopimuksissa olevat jälkihyvitteet maahantuojilta.

Ei mutta tosissaan pyöräkauppiaat saavat kyllä ihan itse kaivella syyllistä peilistä. Heillä oli hetken laillistettu rahanpainokone käytössä ja veronmaksajan kukkaro. Siinä vaiheessa kun business-mallinsa rakentaa valtion tukien varaan, niin pitäisi jonkun alkaa soittaa pyöräkaupassa kilikelloa ja kovaa. Mutta ei. Täysillä mentiin päin seinää, luottaen valtion rahahanojen auettua, niiden myös pysyvän auki.

Kyllähän tuota valtion tempoilevaa tukipolitiikkaa joutuu isotkin toimijat ihmettelemään. Oliko se eilen uutisissa kun kerrottiin datakeskushankkeiden olevan jäissä, kun edellinen tuki päätettiin lakkauttaa ja vielä fundeerataan minkälainen se seuraava olisi. Ja aina kun tuki muuttuu, pitää taas tehdä uusia kannattavuuslaskelmia.

No ehkä tuossa pyöräasiassakin olisi voinut vähän pitkäjänteisempi systeemi olla, mutta oihan se hölmö jo alun perinkin. Ihmiset innostuivat ilmaisesta rahasta ja hassasivat sitä surutta menemään.

Äänestä

Kyllä työmatkapyöräily on selvästi lisääntynyt ja jatkuu vielä tähänkin vuodenaikaan. Itse pyöräilen vain luomu-pyörällä ja silläkin lähinnä vain vapaa-ajalla, mutta työmatkaa autolla ajaessa on väkisinkin huomannut pyöräilijöiden määrän kasvun. Oman työpaikan pihaan pitää aina kääntyä pyörätien yli ja nykyään on huomattavan yleistä, että kääntymistä joutuu näin marraskuussakin odottelemaan sen verran, että samaan aikaan liikennevaloista lähtenyt pyöräilijäjoukko on ehtinyt ohi. Ei tällaista ollut loka- tai marraskuussa silloin kun sähköpyörätuki ei ollut vielä lanseerattu.
Eikä niitä liikenteeseen otettuja sähköpyöriä ole lopetettu käyttämästä, vaan tosiaan tämä vuosi tuntuu olevan taas vilkkaampi kuin viime vuosi.

Mutta mitä tulee avauksessa mainittuun pyöräliikkeiden ahdinkoon, niin tuskin liikeideaa kannattaa perustaa tai päivittää perustumaan verotukiin. No olihan tuossa kaksikin markkinahäiriötä peräkkäin. Koronabuumi ensin, joka kohdistui erityisesti maantiepyöriin ja muihin nopeisiin luomu-pyöriin ja siihen heti perään tuli tämä valtion verotuki. Taisi turhan moni tulla apajille ja pistivät samalla Levin-mökin tilaukseen ja nyt parkuvat omia huonoja päätöksiään.

Äänestä

Mielensäpahoittajat pahoittavat mielensä ihan kaikesta, mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun pilkkahintaan sai käyttöönsä kalliin sähköpyörän, niin otettiinhan niitä ja ajeltiin miten ajeltiin, lähinnä auringon paistaessa ja lintujen laulaessa. Jotkut kuskasivat sitä ilmaiseksi muille näytille metrossa töihin ja takaisin, Kalliita pyöräteitä rakenneltiin ristiin rastiin ja lisää vielä tehdään. Hinta jopa huimat 6 milj €/km kuten Helsingin Herttoniemessä. Mutta sitten leikki loppui:

"Suomen hallitus esitti keväällä työsuhdepyörien veroedun poistamista. Verovapauden poistaminen koskee kevään kehysriihen eli 24. huhtikuuta jälkeen sovittuja polkupyöräetuja. Siitä päivästä lähtien pyöräkauppa on ollut Suomessa sekaisin.

Työsuhdepyörän veroetu mahdollisti monelle myös kalliimpien sähköpyörien hankinnan, mistä johtuen niitä myydään Mäkikallion (pyöräkauppias) mukaan nyt pullistelevista varastoista liki olemattomalla katteella."

https://yle.fi/a/74-20188478

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu