Onks kunta kokonaan lopettanut työllistämistoimet? Ku ei meikäläistäkään ole yli vuoteen patistettu mihkään järkevään tai edes epäjärkevään tekemiseen?
Kunnan työllistämistoimet
Anonyymi-ap
24740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Työllisyyden hoito on 1.1.2025 siirtynyt valtiolta kunnille. Samalla valtio on lopettanut palkkatuen maksun kunnille, jolloin ei Kuhmoisten kuntakaan saa palkkatukea eikä palkkaa työttömiä.
Onhan muitakin työllistämistoimia kuin palkkatuki. On kuntouttava työtoiminta, on työllistämiskursseja.
Onhan auki kunnanjohtajan paikka-kin, ei muuta kuin 8000,-/kk palkkahakemusta ja ero-sopimusta värkkäämään siltä varalta jos luottamuspula iskee.
Älkää suostuko mihinkään 9e päiviin! Ne on orjatyötä, josta työnantaja ei joudu maksamaan euroakaan. Aina, jos mahdollisuus valita, että yritykseen vai sitten johkin pajalle keitteleen kahvia ja puhumaan pehmosia, niin aina jälkimmäinen.
Kannattaa kysyä Meltexiltä töitä.
Kuka täällä ees on se henkilö, johon nykyään otetaan yhteyttä? Vai pitääkö mennä Jämsään?
Kunnasta et saa yhtään mitään. Sellaisen kainalosauvan voi heittää menemään. Suoraan yhteys itse työnantajiin. Kunnan työllistämistoimet ovat aina olleet puhdas nolla.
Tässä varmaan tarkoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua/kykene oikeasti töihin vaan menevät johonkin vaan siksi, että tukia ei leikattaisi.
Aivan oikein. Ja tämän kunnan työllisyysneuvoja-postit ovat olleet eräiden kylien turhien kuntapoliitikkojen ”palkintovirkoja” tyypeille joilla ei itsellään ole minkäänlaista työkokemusta yksityiseltä puolelta, ovat ikänsä kuntaa kupanneet ja loisineet kuntalassa tai koululla kuntalaisten piikkiin ilman mitään kokemusta. Oikeista työmarkkinoista ole yhtään mitään käsitystä. Padasjoki tai Jämsä on heille jo kauimmaisin ulkomaan matka missä on tullut käytyä.
Täällä on kelan tuella eläviä laiskoja vaikka kuinka. Ei vaan viitsitä tehdä mitään. Ja muut elättää.
Rikas kunta, totesi hallituksen pj:kin. 100 000 on täälläpäin pieni raha.
Kunnan keitto-komeron remonttikin voi/saa maksaa 250 000.
Niin, kumpi loisii pahemmin:
Elämäntapatyötön, joka saa 600e/kk rahaa ja joutuu ramppaamaan työkkärissä ja joissakin työpajoissa.
Vai 100 000e handuun saava kj?
Ei kai nyt sentään ihan handuun, verottaja huom.
Työtön vetelys saa 15 v saman minkä kj että siitä pääsee eroon. Mitä jos kunnassa on vaikka 50 vetelystä?
Mutta mahdollistaako se 600e yhtä leveetä elämää kuin kultaiset kädenpuristukset? Vielä, kun otetaan huomioon se, että se, joka saa kultaisen puristuksen, on usein valmiiksi painetta tilillä toisin kuin tällä pitkäaikaistyöttömällä.
Pitäisikö vetelyksen saada enemmän kotisohvalla istumisesta ja oikeiden töiden välttelystä. Oma valinta kuin ottaa satatuhatta. Vetelyskin voi hakea kj paikkaa vaikka sitten vain välttyäkseen karenssilta.
Tiedätkö sä mitä on työttömän arki? Sä saat sen kuppasen 600 egee kuussa rahaa ja vähän asumistukee. Sit sut patistetaan 9egee päivä johkin keitteleen kahvia ja pyöritteleen peukaloita ja puhuun pehmosia. Ja sitten sielä on joku kovapalkkainen ohjaaja, joka on iha samalla tasolla ku me muutkin. Niinku järjeltään.
Tiedätkö mitä verojen jälkeen jää palkasta käteen, et taida? Kaikki ei vaa kehtaa käyttää systeemiä, kaikki ei oo pummeja
Tietylle sukupolvelle on jo perintönä aivan normaalia nostella kaikkia mahdollisia tukia mitä voi saada. Siinä sitä riittää kotisohvalla perkaamista mitä voi saada, paljon kerkiä töitä katseleen. Se on epänormaali tila vetelykselle ettei kunta tai valtio hoida heidän omia kulujaan heidän puolestaan. Se on viimesen päälle sosiaalidemokratiaa näille oikeille sossun eläteille.
Mutta onko se sohvalla makaamista, jos vaivautuu 2-3 kertaa viikossa johkin pajalle tekeen yhtä tyhjän kanssa askareita? Vaihdetaanko osia?
Ainahan voi tutkia myös lähialueiden töitä. Tartte aina tsadiin lähtä.
Nyt kuntaan töihin sohvalta, siellä pärjää vuosien laiskottelulla ja töiden välttelyllä.
Älkää aina valittako, juuri on kunnasta lehdessä vapaa työpaikka. Hopi hopi hakemusta sisään ja ulos soffalta.