Valtuuston puheenjohtaja

Onko saanut vielä mitään aikaan? Eipä kuulu ei näy?
27710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mitä sen pitää saada aikaan.

Äänestä

Ainakin monohappoa tungetaan väkisin asukkaiden lähelle.

Äänestä
  • Ja kops seiraava asia. Toivomusponai: happoa kesivään naamaan

    Äänestä

Työpaikkoja ja miljoonainvestoinnit tänne.

Äänestä
  • Aha niin varmastikin

    Äänestä

Kartannon sisustuksen.

Äänestä
  • Äitis aasi

    Äänestä

Minusta valtuuston puheenjohtaja pitää porukan kasassa ja antaa kaikkien sanoa oma mielipiteensä ja päätösten tekeminen demokratiaa kunnioittaen. Hallituksen puheenjohtaja ohjaa kaupunkia omaan suuntaansa meni sitten syteen tai saveen.

1Äänestä

Mitäs ite oot saanu aikana ?

Ei näy eikä kuulu

Äänestä
  • Velelekaa ihan helevetisti, eli linjassa mennään. Valtio, Kiiski ja minä. Valtuuston pj koputtelee nuijalla ja ajaa teslalla.

    Äänestä

Valtuuston puheenjohtajan tehtävä Äänekoskella on nykyisin oman kilpensä kiilottamista.

Tuollaisella äänimäärällä ei edes pitäisi päästä puheenjohtajaksi.

Vaaliliitto sen vihdoin tässä tapauksessa auttoi,ei mikään luottamus äänestäjiltä.

Tältä valtuustonpuheenjohtajalta on turha odottaa mitään muuta kuin kartannonsa esittelyä ja itsensä
esille pitämistä ,
asukkaista,työttömistä tai pienistä yrityksistä ja
heidän huolistaan ei väitä eikä ole välittänyt.
Äänekosken äänestäjät saavat katsoa peiliin ketä äänestävät.
Tuo puheenjohtaja on pelkkä pyrkyri ja rahalle kumartaja. En arvosta.

Äänestä

Valtuuston puheenjohtaja valitaan useimmiten suurimpien puolueiden edustajista ja toiseksi puheenjohtajaksi valitun tulisi olla kokenut poliitikkona ja nauttia muiden puolueiden edustajien luottamusta. Toiminnassa taasen puheenjohtajan tulee olla tasapuolinen ja edustaa koko valtuustoa. Tässä tapauksessa puheenjohtaja ei ole valittu suurten puolueiden joukosta.

Äänestä
  • luojan lykky kuitenkin että ei mitään kännistä vasemmistomokeloa valittu. eikä näitä sdp mulukvisteja mitä pitäs ennemminkin rahdata vaikka siperiaan kun antaa tuhota tämä paikka palapalalta. Joku pahviseppo olis ollut kyllä kova kun ei osaa edes kahvia keittää.

    1Äänestä

Joku sanoisi että tähän on tultu ja siitä on lähdettävä. Vaaleissa menestystä saaneet johtaa ja päättää oletettavasti vaalikauden loppuun.Aika näyttää onko henkilöt onnistuneet ja sen näyttää seuraavat vaalit.

Äänestä

Milloinkas valtuuston tai hallituksen puheenjohtajat on mitään saaneet aikaan - ei milloinkaan.

Äänestä
  • Mätä Lohiko se inisee?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mätä Lohiko se inisee?

    Kari vasta puol neljä pääset suojatöistäsi 👍

    Äänestä

Ostakaa joku sille reppanalle uudet kassit tessukkaan

Äänestä
  • Ei ehti ku kylvö ja puinti kesken. Siemenet vakoseen

    Äänestä

Kokoomus mitä saa aikaan.
Suomessa ollaan kohta vaikeuksissa niin myös Äänekoskella..
Rahat menevät Suomessa aseisiin jotka ostetaan USA:sta ja annetaan Ukrainaan.
Sota ei siellä lopu,lypsävät Euroopan kuiviin.
Sitten on hyvä hyökätä tänne.
Tehdään ns. "oma vaelkajarru" vaikka se tulisi jo EU:sta.
Demarit haastoivat mikä tässä Suomen omassa velkajarussa on mahdollisuus.
Nyt höyrytään näistä jäänmurtajista.Ei ole kirjoitettu vielä mitään sopimuksia.
Mihin näitä jäänmurtajia tarvitaan?
Nyt vedätetään suomalaisia ja siinä myös äänekoskelaisia.
Demarit voivat nostaa hallituskaudella veroja tällä sopimuksella.

Äänestä
  • Minun mielestä jäänmurtajia tarvitaan jään murtamiseen.Siis kun meret jäätyy samaan tapaan kuin sun kotijärvesi niin joku haluaa veneillä talvellakin ja nuo murtajat tekee homman.
    Samaan tapaan jotkut autoilijat haluaa ajaa lumessa niin niitten tarpeisiin on keksitty lumiaurat jotka auraa tiet että talvellakin pääsee vaivatta kulkemaan...ymmärsitkö?

    Äänestä

Samaa mieltä nyt viedään Suomen kansaa kuin sitä kuuluisaa pässiä.Kokoomus on vaarallinen puolue , oli se missä vaan vaikuttamassa vaikka vaan Äänekoskella.

Olemme kansana sodassa ,siihen ei kauaa mene ehkä 3 vuotta jos sitäkään.

Äänestä

Kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajana viittavaille huuru. Ei pitäs enää 80 vuotiaita päästää päättämään TULEVAISUUDEN asioista.

Äänestä
  • Tuossa olen samaa mieltä.Vinkkejä perusteluineen heiltä ovat tervetulleita mutta terävimmät päättäjät pitäisi olla työikäisten piiristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tuossa olen samaa mieltä.Vinkkejä perusteluineen heiltä ovat tervetulleita mutta terävimmät päättäjät pitäisi olla työikäisten piiristä.

    Ihan yhtä järkevää kun vanhusneuvosto lausuu kaavoista. Mitä v*ttua se enää jollekin monttubileporukalle kuuluu mitä tänne tehdään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ihan yhtä järkevää kun vanhusneuvosto lausuu kaavoista. Mitä v*ttua se enää jollekin monttubileporukalle kuuluu mitä tänne tehdään.

    Onko joku hormoonibroileri parempaa?

    Äänestä

Aivan sama kuka siellä näitä päätöksiä tekee. Linjaus on velka-elättäminen ja piiri pieni pyörii tukeminen vaikka hätälainalla. Sitten nämä valitut vain myötäilevät ja pitävät omasta peräsimestään kiinni miellyttämällä kaikenmaailman tyhjäntoimittajia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko saanut vielä mitään aikaan? Eipä kuulu ei näy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu