Ubuntu 25.10 Questing Quokka - Ja lopussa oli pimeys

Ja lopussa oli pimeys

Ubuntu 25.10 Questing Quokka on beetaversiossa. Kyseessä on versio, jonka tulisi antaa varsin realistinen kuva lopullisesta tuotteesta. Ilmassa on suuren katastrofin tuntua.

Uuden Ubuntun keskiössä on Wayland, joka on edelleen surkea vitsi Nvidian näytönohjaimilla. Wayland on näyttöprotokolla, jonka pitäisi korvata vanha, luotettava ja supervakaa X11. Tai siis olisi pitänyt jo viimeisen 15 vuoden ajan.

Tällä kertaa Ubuntun käyttämän Gnome-työpöytäympäristön kehittäjät saivat kuitenkin mahti-idean: vauhditetaan Waylandin suosiota tunkemalla se väkisin käyttäjien kurkusta alas, lopputuloksesta viis.

Gnomen päätös oli niin typerä, että oli vaikea kuvitella Canonicalin hyppäävän kelkkaan mukaan. Näin yhtiö kuitenkin toimi: Ubuntu 25.10 on saatavilla vain Wayland-taustateknologialla. Löytyykö laitteestasi Nvidian näytönohjain? Ikävä juttu.

Aivan aluksi on syytä antaa ansaitut kehut Gnome-kehittäjille. Viimein Waylandin-käyttöönotto-ongelmaan löytyi ratkaisu: pakottaminen. Se onkin todennäköisesti ainoa tapa, millä tämä edelleen epäkypsä ja beetatason teknologia saataisiin koskaan laajempaan käyttöön.

Oli Waylandista mitä mieltä tahansa, on uuden Ubuntun käyttäjien pakko hyväksyä se tosiseikka, että X11:tä ei enää ole. Millainen vaikutus sillä on lopulliselle tuotteelle? No, alku ei ainakaan lupaa hyvää.

Ubuntu 25.10 käynnistyi avoimen lähdekoodin nouveau-laiteajurilla. Se on kuitenkin suorituskyvyltään surkea ja ominaisuuksiltaan olematon. Ei kun Nvidian suljetut ajurit sisään ja rokkenrol.

Koneen uudelleenkäynnistys, latausruutu ja lopuksi pelkkää pimeyttä. Hetken päästä näyttö antaa virheilmoituksen out of range.

Pienen selvittelyn jälkeen käy ilmi, että Wayland uskoo jostain syystä näyttöni olevan paitsi kolme tuumaa todellista kokoaan suurempi myös 21 hertsiä kyvykkäämpi kuin mihin sen virkistystaajuus todellisuudessa kykenee. Hienoa.

Mitä uutta?

Surkeaa suorituskykyä ja pari vaihtunutta oletussovellusta. Esimerkiksi hyvin toiminut Gnome Terminal -terminaaliemulaattori on päätetty korvata konttiteknologioita varten kehitetyllä Ptyxisillä, joka ei tuo pöytään mitään parempaa paitsi nimen, jota on mahdotonta lausua.

Myös Gnomen niin ikään hyvin toiminut kuvankatselin on korvattu Loupe-nimisellä sovelluksella, koska miksikäs ei. Sama juttu kuin edellisessä. Toimiihan Loupe, mutta miksi hukata resursseja uuden, vastaavan sovelluksen kehitystyöhön?

Gnome on päivittynyt versioon 49. Tarjolla on ainakin uusia animaatioita.

Positiivista uudesta Ubuntusta on vaikea löytää. No, oletustaustakuva on hieno ja kekseliäs. Tuottavuuden kannalta sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.

Ubuntu 25.10:n ohjelmistovalikoima on yhtä suppea kuin aiemminkin. Toimisto-ohjelmisto ei kuulu oletusasennukseen, ja Firefox-selain on yhä surkea snap-versio, joka ei tue kunnolla rautapohjaista 3d-kiihdytystä.
0359
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu