GONE GIRL ELOKUVASTAKO IDEOITA?

Kyseinen elokuva tuli tv:stä. Olikohan eräs entinen Virtolainen nainen saanut vaikutteita muutamia vuosia taaksepäin sitten. Elokuvassa nainen lavasti miehensä murhaajaks ja toisen miehen raiskaajaksi. Virtolainen lavasti silloisen miehensä Liedenpohjasta lapsensa koskettelijaksi/hyväksikäyttäjäksi,nainen vajosi niin alas, että ns. Käytti omaa tytärtään manipuloiden hyväksi/pelinappulana koska kaikki ei mennyt naisen suunnitelmien mukaan,ei koirafarmia, lapsia lisää/koti-äidiksi jäämistä/ikuista työttömänä oloa,ei naimisiin menoa ilman avioehtoa. Suunnitelma alkoi, koston aikeissa. Naisen tarkoitus oli saada mieheltään isot rahat, saada mies istumaan linnaan ja pilata koko miehen elämä, myös sosiaaliset suhteet kaikkiin. Monien vuosien tutkinnan aikana kaikki kivet ja kannot käännettiin, nainen teki muutamia virheitä, suunniteltu päivä-aikataulu ym. Mihin tutkinta mm. kiinnitti huomiota. Mies todettiin syyttömäksi ja nainen syyntakeettomaksi=mielenterveyspotilaaksi. Tämä oli myös naiselta osa suunnitelmaa, psykologilla ja terapeutilla käynnit kauan aiemmin eli turvasi selustansa, hävitessään jutun ei joutuisi maksamaan teoistaan. Nainen ei onneksi palannut miehensä luo kuten elokuvassa, vaan muutti jo käsittelyn ollessa kesken muille paikkakunnille etsien uutta miestä/uhria, nainen löysi miehen, pääsi naimisiin ja sai lisää lapsia, tällä kertaa nainen siis sai tahtonsa läpi ja haluamansa. Siinä muutamia "pieniä" asioita mietittäväksi.
15691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Äidiltään oppinut miten tehdään tyhjästä hyvä omaisuus

Äänestä
  • Näin ne lapset on varmaan opetettu. Kieroiks ja tietää mistä joka sentin saa nyhdettyä.

    Äänestä

oliko mies myös lierenpohjasta

1Äänestä

lavasti murhaan?

mitenkähän tuo onnistuu?

Äänestä
  • ei se olikin elokuvaa.

    muutoin homma kuulostaa satanistien mielipuoliselta toiminnalta-

    mutta satanismin toimissa tuollainen ei sijoitu pahuudessa edes 10 pahimman toimien kärkeen.

    Äänestä

yleisellä tasolla tietämättä mitään tapauksesta- voidaan
sanoa että noissahan on aina mahdollisuus- etenkin jos satanistit kyseessä-

että asia onkin ihan toisinpäin...

ja esim. nainen lavastettu- leimattu mielenterveys ongelmaiseksi eli uskottavuus viety- lavastettu kirjoituksia todisteita- virkakunta osana satanismissa tulkitsee väärin- psykiatrithan mielenterveys-ala on usein osa satanismin keinoja tuota todistajat?

Tuolla tavalla ajateltuna sopisi hyvin satanismin kuvioon...

ja muualle muutto... onko varmaa että on muualla naimisissa... vai kadonnut ... eli ei tietoa mitä on tapahtunut hänelle?

Tämä vain tiedoksi lähinnä yleisesti satanismi-kulttitoiminnan kuvaamisena, jos jotkut ei vielä tiedä millaista toimintaa saattaa nykyään olla ja yhä enemmän Suomessakin ja vähän jokapuolella Suomea saattaa näitä sekopäitä rikollisine tekoineen olla?

Jokuhan sieltä vaskuulta otti nuoren naisen vaimoksi joskus jonnekin toiselle puolelle virratia ja sai kauheuksilla naiselle mielenterveys-luokituksen, jonka jälkeen sitten pystyi jatkamaan naisen kohtelua miten halusi-koska nainen ei enää ollut uskottava 'potilaana'... ja lisäksi valtiolta tuli mielenterveys-eläkekin kätevästi tilille ukolle...?

tällainen huhukin on olemassa, ja sekin saattoi olla satanismia?

Äänestä
  • Kyllä tuo oli jotain ihan muuta kun satanismia. Kyllä ihan tiettävästi nainen asuu eri paikkakunnalla ja naimisissa. Ei oo mihkään kadonnut. Eikä myöskään naista lavastettu mihkään. Ne jotka tuntee tapauksen, niin varmasti kyllä tietävät sen kuviot jo entuudestakin.

    Äänestä

Tyhmempikin sen tajuaa että jos on lasta oikeasti käytetty hyväksi, niin ei todellakaan pysty samantien lähteä uuden miehen matkaan, saatika naimisiin. Ehkä ei pystyisi lähteä moniin vuosiin tai ikinä enään luottamaan keneenkään. Virhe nro. 2. Naisella oli kiire naimisiin, ettei vaan tämän uuden miehen korviin mene kuinka julman naisen kanssa avioituu, olisi taas jäänyt naimisiin meno haaveeksi.

Äänestä
  • Jos toi osa 2. oli lavastettua.

    Äänestä

Kuulostaa kyllä jonkun katkeroituneen miehen jutuilta.

Äänestä
  • Päinvastoin, katkeroituneen naisen kosto.

    1Äänestä

satanisteille tuollaiset on jokapäiväistä kieroilua?

Äänestä
  • Satanismi on muuten eri ku eliitin saatananpalvonta.

    satanismiksi luetaan kaikki kristinuskon ulkopuolinen shamanismista lähtien.

    käsittääkseni. en ole asiantuntija siinä hommassa ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Satanismi on muuten eri ku eliitin saatananpalvonta.

    satanismiksi luetaan kaikki kristinuskon ulkopuolinen shamanismista lähtien.

    käsittääkseni. en ole asiantuntija siinä hommassa ollenkaan.

    Noh, en tosiaan ole asiantuntija siinä:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Satanismi

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Noh, en tosiaan ole asiantuntija siinä:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Satanismi

    Mut mistä sitä tietää, ku kattoo tän kylän meininkiä, että millaset kaavut tuolla kaupungintalolla niillä on yön pimeinä tunteina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyseinen elokuva tuli tv:stä. Olikohan eräs entinen Virtolainen nainen saanut vaikutteita muutamia vuosia taaksepäin sitten. Elokuvassa nainen lavasti miehensä murhaajaks ja toisen miehen raiskaajaksi. Virtolainen lavasti silloisen miehensä Liedenpohjasta lapsensa koskettelijaksi/hyväksikäyttäjäksi,nainen vajosi niin alas, että ns. Käytti omaa tytärtään manipuloiden hyväksi/pelinappulana koska kaikki ei mennyt naisen suunnitelmien mukaan,ei koirafarmia, lapsia lisää/koti-äidiksi jäämistä/ikuista työttömänä oloa,ei naimisiin menoa ilman avioehtoa. Suunnitelma alkoi, koston aikeissa. Naisen tarkoitus oli saada mieheltään isot rahat, saada mies istumaan linnaan ja pilata koko miehen elämä, myös sosiaaliset suhteet kaikkiin. Monien vuosien tutkinnan aikana kaikki kivet ja kannot käännettiin, nainen teki muutamia virheitä, suunniteltu päivä-aikataulu ym. Mihin tutkinta mm. kiinnitti huomiota. Mies todettiin syyttömäksi ja nainen syyntakeettomaksi=mielenterveyspotilaaksi. Tämä oli myös naiselta osa suunnitelmaa, psykologilla ja terapeutilla käynnit kauan aiemmin eli turvasi selustansa, hävitessään jutun ei joutuisi maksamaan teoistaan. Nainen ei onneksi palannut miehensä luo kuten elokuvassa, vaan muutti jo käsittelyn ollessa kesken muille paikkakunnille etsien uutta miestä/uhria, nainen löysi miehen, pääsi naimisiin ja sai lisää lapsia, tällä kertaa nainen siis sai tahtonsa läpi ja haluamansa. Siinä muutamia "pieniä" asioita mietittäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu